Korsisaari päiväkotikuljetus kokemuksia
Eilen mollasin täällä suutuspäissäni kyseisen yhtiön aika alas, jos et lukenut ketjua, niin tämä ketju voi tuntua turhalta.
Nyt on pakko sanoa, että tänään oli kokemukseni aivan toisenlainen, ihana ja helpottunut :). Sama kuski ja tällä kertaa sain enemmän kuin positiivisen kuvan henkilöstä, aito ja lempeä. Kommunikointi pelasi hyvin.
Ja oma mokahan se istuinkorokkeen puuttuminen oli, olisi pitänyt kysyä suoria kysymyksiä, eikä olettaa. Tästä viisastuneena jatketaan. Ja nyt lapsi matkasi päikkyyn mukavasti istuinkorokkeella missä vyön alentaja/tasaaja (kävin heti eilen ostamassa)..
Pakko vielä puolustella eilistä käytöstäni, vaikka sillä nyt ei virkaa olisikaan. Olen viikonlopun ollut kipeänä ja eilisiltana vasta mittasin kuumeen, joka näytti särkylääkkeiden jälkeen 38! Joten minä sitten hääräsin koko viikonlopun jatkaen eilispäivän ajatellen, että on tosi kipeä olo, mutta olin kuitenkin vielä kipeämpänä kuin ajattelin. Sitä se äitiys teettää, ei edes tajua levätä kun on koko ajan jotakin "tekemättä" :).
No mutta, kohta lekuriin, nyt tämä höösääjäpirttihirmu ottaa lepoa ja palautuu vähemmän rasittavaksi olennoksi.
P.S. Kun olin soittanut eilen sinne päikkyyn, että katsoo miten lapsi on kiinni, niin siellä kyllä sanottiin, että oli etu+takarenkaat kiinni ja lapsella vyö lantion kohdalla ja vielä joku toinen vyö millä varmistaa ettei rattaat lähde liikkeelle. Että kai olen sitten ollut ihan kuumehöyryissä ja syyttänyt aivan väärää puuta vaikka "syyllinen" löytyikin hyvin läheltä kun vaan peilin löysin. Anteeksi osasin sentään pyytää :).
Kaikesta huolimatta olen onnellinen siitä, että kaikki on nyt selvitetty ja homma luistaa niinkuin pitääkin. Ei mulla muuta :). Hyvillä mielin laitoin lapsen päikkyyn menemään!
Hyvä että asia selvisi. Mutta silti jos ihan tarkkoja ollaan, nii millä tahansa "rattailla" ei saa kuljettaa, vaikka kuinka olisivat kiinni. Niiden rakenteet eivät kestä kolaritilanteessa. Istuinkoroke on pitemmän päälle turvallisempi ratkaisu ja myöskin laillinen kuljetusfirmalle vakuutusten suhteen.