Kamala vaikea äitisuhde, miten eteenpäin?

1.lapsi elää onnellisen elämän ilman mummoakin
2.sukulaisiin ei ole velvoitetta pitää yhteyttä

Sinä määrittelet itsesi ja lapsesi elämän. Päästä irti äidistäsi niin olet onnellinen.

Et kaipaa äitiäsi, vaan sitä äitiä jonka toivot hänen olevan. Tuota ihmistä ei ole olemassa. Itse suosittelen luopumaan kaikista ihmissuhteista jotka kuormittavat itseä, eivätkä tarjoa elämään mitään positiivista lisää. Äitisi on monella tapaa sairas, mutta ei se ole sinun vikasi, eikä velvoita sinua mihinkään.

http://m.vauva.fi/mobiilikeskustelut/index.html#!/ketju/4520520/tanaan_tuli_itku_kun_en_jaksa_enaa_kontrolloivaa_aitia

Tässä ketjussa on hyvää keskustelua vastaavasta aiheesta!

[quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 14:00"]Et kaipaa äitiäsi, vaan sitä äitiä jonka toivot hänen olevan. Tuota ihmistä ei ole olemassa. Itse suosittelen luopumaan kaikista ihmissuhteista jotka kuormittavat itseä, eivätkä tarjoa elämään mitään positiivista lisää. Äitisi on monella tapaa sairas, mutta ei se ole sinun vikasi, eikä velvoita sinua mihinkään.
[/quote]
Aivan! Minulla oli samantyylinen tilanne äitini kanssa kuin ap:lla ja kuinka vaikeaa se olikin, laitoin välit poikki äitiini vaikka se tuntu kauhealta. Nyt elämä helpottunut kun ei ole ainaista stressiä ja ahdistusta. Tsemppiä ap ja kivaa kesää! :-)

Kiitos! Tuo on totta, että kaipaan sellaista äitiä, kuin äiti on joskus, harvoin, ollut. Tai just ajatustakin siitä millaista on voinut olla! Ne ajat on kuin pienet pilkahdukset ja olisin toivonut niitä lisää. Olen monesti miettinyt, että nyt loppui. Nyt laitan välit poikki. Ja sitten kamala syyllisyys ja sääli äitiä kohtaan on iskenyt. Tuntuu, että on välillä helpompi sietää vaan, kuin elää syyllisyydentunteessa. Miten siitä tunteesta olette päässeet eroon? Ap

Minulla on tismalleen sama tilanne ja päädyin laittamaan välit kokonaan poikki. Se, joka ei ole osannut olla hyvä ja rakastava äiti, ei osaa olla sellainen mummokaan. Lapsesi ei menetä mitään, vaan pikemminkin välttyy epävakaudelta ja mahdolliselta henkiseltä väkivallalta.

Huono omatunto vaivaa kyllä minuakin, mutta yritän ajatella, että tämä on paljon parempi tapa elää minulle ja perheelleni. Veljeni joutuu ainokaisena nyt pitämään huolta äidistä ja hänen kommervenkeistään, ja tämä ikävä kyllä syö myös minun ja veljeni välejä. Siitä kärsin itse kovasti.

Tsemppiä tilanteeseesi!

Hyvinpä on äitisi onnistunut sinut syyllistämään, kun podet huonoa omaatuntoa siitä, että et suostu useammin poljettavaksi.

Minusta sinun olisi hyvä nyt rajoittaa yhteydenpitoa. Sen verran olet yhteydessä, kun pakko on, mutta ei enempää. Ota asenne, että äiti on sairas, ja sairauteen kuuluu ilkeily. 

Voisit kokeilla myös välitöntä reagointia. Jos olet - tällaisen vaikutelman saa, koska sanot, että äiti ei myönnä muistavansa sanomisiaan - tähän saakka yrittänyt puhua hänelle asioista kokonaisuuteena ja jälkeenpäin, ala jatkossa sanoa HETI takaisin, kun äiti päästää aivopieruja suustaan. "Äiti, sinä olet todella ilkeä nyt, ja minun ei tarvitse kuunnella tuollaista haukkumista keneltäkään, ei edes sinulta. Minä lähden nyt kotiin, ja toivon, että seuraavalla kerralla kun tapaamme, ymmärrät siistiä suusi"

Kouluta kuin koiraa, kärjistäen sanottuna. Jos äitisi ei osaa olla ihmisiksi, sinä lähdet heti pois. Oppii hän jossain vaiheessa, ja joka tapauksessa SINÄ säilytät ihmisarvosi, kun et suostu olemaan mykkänä paikalla kuuntelemassa hänen haukkumistaan. Jos välit menevät, hyvä sekin, koska sinä saat olla rauhassa ainakin jonkin aikaa. Kannusta veljiäsikin reagoimaan välittömästi, kun äiti loukkaa heitä. Ihan rauhallisesti sanotte, että nyt meni överiksi, ja kieltäydyn olemaan tässä haukuttavana. Suuttua ei kannata, mutta rajat on vedettävä äidillekin.

7, kiitos! Tsemppiä sulle myös! Toinen veljeni on niin kaukana fyysisesti, että ei joudu senkään puolesta äidin hampaisiin niin usein. Toinen taas on ottanut sen asenteen, että minkäs sille nyt voi. Olen yrittänyt saada ns vertaistukea veljiltäni, onhan heillä monia samoja kokemuksia. Mutta aina, kun alan kertomaan veljelleni, mitä äiti on taas sanonut ja tehnyt, niin veli vaan sanoo, että kyllähän sä äidin tiedät. Ärsyttää, että veljet ei ota mitään kantaa. Toisaalta, muutama vuosi sitten äiti oli veljen perheineen kanssa mökillä ja käyttäytyi niin ilkeästi, että veli soitteli minulle jatkuvasti ja uhkaili että vie äidin kotiinsa ihan ASAP. Eli hänelläkin niitä kokemuksia on, mutta ehkä heidän kanssaan äiti ei ole mennyt liian henkilökohtaisiin loukkauksiin. Esim mulla on nuorempana ollut väkivaltainen poikaystävä, jonka sittemmin jätin. Niin erään riidan yhteydessä äiti sanoi, että ymmärtää miksi sain turpaani, ihan syystäkin. Mua ei kuulemma kukaan mies kestä eikä rakasta. No, nyt kun mulla on oma ja ihana perhe, äiti ei tunnu iloitsevan mun puolesta. Mietin aina vaan, mitä olen tehnyt väärin :( ap

8, kiitos hyvästä neuvosta. Tavallaan olen aina halunnut toteuttaa tuon, että sanon heti, kun äiti iskee. Joskus olen yrittänytkin, mutta en toki noin jämäkästi. Olen sanonut jotakin tyyliin että miten voit sanoa noin jne. Mutta koskaan en ole sanonut noin, kuten ehdotit. Ehkä olisi syytä kokeilla. Se pelko on estänyt, että mitä jos tulee välirikko.

Joskus kun olen yrittänyt puolustautua, ja kysynyt, mitä pahaa mä olen sulle tehnyt, niin äiti vastaa "mitä hyvääkään sä olet mulle tehnyt?". Se on aina saanut mut hiljaiseksi, koska no, emmä mitään erityistä ole mielestäni tehnyt, hyvää tai huonoa. Ollut vain. Elänyt elämääni. Mutta se lause saa mut jotenkin niin pahasti syyllistymään, että siedän kaiken.

Miksi pelkäät välirikkoa ihmiseen joka pahoinpitelee sinua henkisesti? Tilanne on aivan sama kuin fyysisesti väkivaltaisessa suhteessa. Olet ollut tarpeeksi vahva jättääksesi yhden väkivaltaisen suhteen, sinun tulee nähdä äitisuhteesi samanlaisena kuin tuokin, epäterveenä suhteena jossa sinua pahoinpidellään.