Lue keskustelun säännöt.
Pää (ja sydän) sekasin
22.07.2015 |
Erosin ensirakkaudestani viime syksynä, ihan omien tyhmyyksieni vuoksi. Vietimme yhdessä ikävuoteni 18-34. Ymmärrän hyvin, miksi ero oli miehen mielestä ainoa vaihtoehto. Tämä vajaa vuosi on ollut minulle hyvin raskas - olen käynyt säännöllisesti terapiassa itkemässä ja olen tutustunut itseeni ihan vain minuna.
Ihmeellisten sattumien kautta olen nyt tilanteessa, jossa olen rakastunut ja muuttamassa asumaan ihanan miehen tilalle. Tämä uusi mies on saanut minut tuntemaan itseni hyväksytyksi, tärkeäksi ja naiselliseksi naiseksi. Nämä tuntemukset ovat minulle uusia, vaikka edellinen suhde olikin minulle kaikki kaikessa.
Nyt huomaan välillä, vain yksin ollessani, itkeväni ikävää entistä elämääni kohtaan. Olen pohtinut sitä, että jos entinen poikaystäväni "ottaisi minut takaisin", menisinkö, vai jatkaisinko elämää yhdessä tämän uuden rakkauden kanssa. Olen ainakin teoriassa varma, että jatkaisin nykyisellään.
En ymmärrä miksi itken ja ikävöin. Minullahan on nyt kaikki tässä, paljon uutta tulossa ja rinnalla ihminen, joka arvostaa minua tällaisena, kun olen. :(
Kommentit (5)
Tuo uusi suhde nostaa esiin vanhoja tunteita ja traumoja. Menevät ohi, anna niiden tulla ja mennä. Uudet asiat ja kokemukset pikkuhiljaa jättävät vanhat taakseen. Kaikkea hyvää sinulle :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ihme, että ikävöit ja kaipaat, olitte yhdessä nuoruuden kasvukaudet ja juuri noihin ikävuosiin liittyy paljon elämän tapahtumia ja kasvoitte aikuisuuteen yhdessä. Muista hetket, mutta muista että ne ei sinällään katoa minnekään. Hyväksy, että se oli sen hetkinen elämäsi ja nyt koet tulevat asiat sinuna itsenäsi. Anna uudelle sinulle mahdollisuus ja löydä onni siitä, että exäsi on olemassa vielä mutta ette ole yhdessä enää, ehkäpä syystä. Nyt on aika uudelle.
Ja kiitos myös nro 4. Yllättävän lämpimiä ihmisiä tällä palstalla. <3
Ihmiset nyt ajattelee ja kokee vaikka mitä. Pääasia olisi olla medikalisoimatta jokaista mielenliikettään.