Löysitkö miehesi netistä?

up

up

Tavattiin netissä teineinä yli 10 vuotta sitten. Asuttiin eri puolilla Suomea. Tänä kesänä mentiin vihdoin naimisiin, alotellaan yhteistä elämää ja katsellaan, minne elämä vie.

En. Seuranhaku netistä on epätoivoisille ja mt-ongelmaisille.

Tavattiin vajaa kolme v sitten suomi 24 ssa. Parin viikon päästä on toinen hääpäivä ja vauva tulossa. Elämä on onnea.

Pian 15 vuotta tulee täyteen seurustelua, 13 vuotta naimisissa. Ei ole tarvinnut katua.

Et kysynyt tätä, mutta ihan "pakko" huomauttaa: nettiä ei ollut vielä keksittykään, kun löysin mieheni ;)

En tiedä, onko tarinalla onnellista loppua, saa nähdä miten tässä käy...

Mutta oma tarina: olin 38 kun erottiin, muutin lasten kanssa omaan kotiin, meni sen puolisen vuotta ennen kuin edes ajattelin mitään miehiä. Ja silloinkin tuumasin, että kokeillaan nyt, jos löytyisi kaveri jonka kanssa voisi välilä hengata ja vaikka sitten sitä... seksiäkin.

Kirjauduin yhdelle jos toisellekin palstalle ja kirjoittelin useankin tyypin kanssa. Ja mun kokemus oli, että ne joiden kanssa jäin kirjoittelemaan olivat fiksuja kavereita. Tosin joistakin epäilin, olivatko vapaita vai kaipasivatko vaan juttuseuraa.

Muutamat treffitkin tuli sovittua, mutta ei oikein ottanut kipinää. Mutta treffeille valmistautuminen oli hauskaa, sai kaivella sitä naiseuttaan jostain meikkipurkeista ja uusista vaatteista.

Kunnes sitten saatiin yhden lyhytsanaisen insinöörin kanssa sovittua tapaamisaika. Koko se treffejä edeltänyt ilta oli erilainen, yleensä olin jo treffeille lähtiessä vähän väsynyt ja ajattelin kyllä silloinkin että enköhän ole puoliltaöin kotona.

Mutta. Se mies siellä baarin pöydässä... lyhytsanainen joo, mutta samalla jokainen sana oli asiaa. Olin aivan hullaantunut, aivan kuin olisin pehmentynyt ja unohtanut kaikki huonot kokemukset miehistä mitä takana oli. Tämä vaan vaikutti siltä, ettei ikinä kääntäisi sanojani minua vastaan tai vääntelisi puheitani (kuten eksäni teki).

Ja sellainen kultakimpale hän onkin, ollut jo monta vuotta. Alku oli aivan järkyttävää aivokemian sekaisinmenoa, unohtui syömiset ja nukkumiset. Pelkkä hänen kosketuksensa sattui samalla tavalla kuin paleltuneisiin sormiin sattuu kun ne vie lämpimään veteen... Niin pitkään olin ollut koskettamatta eikä minua oltu kosketeltu.

Meillä molemmilla on lapsia, heidät on esitelty toisilleen kun aika oli sopiva.

Emme asu vielä yhdessä, mutta öitä vietetään yhdessä. Luulin, että inhosin liian läheistä kontaktia, toisen paljasta ja hikistä ihoa, mutta tämän miehen kanssa en vaan pääse tarpeeksi lähelle. Yhä vieläkin yöt alkaa saman peiton alta, sylikkäin nukahtaen.

Seksiä ja läheisyyttä on, teemme asioita  yhdessä (lapset myös mukana), ja näin kolmen vuoden jälkeen en vielä usko että joskus pystyisin kyllästymään tähän.  

Kiitos 7, ihana tarina!

Juuri tällaisia aikuisten kohtaamisia kaipaisin lisää. 

Alettiin miehen kanssa kirjoittelemaan netissä ja juttu luisti hyvin. Minulla oli kirjoittelun alkuvaiheessa influenssa ja korkea kuume, äänikin lähti ihan totaalisesti. Mies yritti ehdottaa tapaamista, mutta en voinut tietenkään lähteä treffeille, kun kuume esti ja ääntä ei ollut. Viikon kuluttua ääni alkoi palailemaan ja sovimme tapaamisen. Siitä se sitten lähti. Tämä tapahtui keväällä 2006 ja tuolla tuo keittelee kahvia keittiössä.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 10:28"]

Kiitos 7, ihana tarina!

Juuri tällaisia aikuisten kohtaamisia kaipaisin lisää. 

[/quote]

Jep, en todellakaan odottanut että yhden liiton kokeneena enää menisi "vanha akka" näin sekaisin. Ainoastaan ensirakkauteni joskus parikymppisenä on pistänyt pään yhtä pyörälle (ei siis ensimmäinen ihastus vaan ensimmäinen ns. aikuinen suhde, josta nyt ei sitten tullut mitään).

Parasta on se, että tässä suhteessa ei ole pelattu mitään. Itselle siinä on ollut vähän opetteluakin, mikä tietysti olisi pitänyt oppia jo lasten isän kanssa. Miehellä taas on ollut opettelemista sen kanssa, etten minä ole hänen ex-vaimonsa, enkä reagoi asioihin samalla tavalla.

En ymmärrä, miksi näin hyvä mies on laitettu kierrätykseen, mutta toisaalta, toisen jämäpala on toisen aarre. Ja tämä on Täydellinen - minulle. Myös toisin päin. Meidän on hyvä olla.

Löysin, mutta tarina ei ole ihana. Joten se siitä.

Tiedän monta onnellista paria, ketkä tapasivat netissä. Itse tapasin mieheni ihan perinteisesti, mutta muutama päivä tapaamisen jälkeen oli pakko lentää takaisin Suomeen. Etäsuhteen kautta siis päädyimme yhteen, nettihän oli isossa osassa. Etäsuhde oli kuraa, mutta lopputulos ihana.

Tavattiin yhdellä keskustelufoorumilla. Ensin vaihdettiin varmaan tuhansia yksityisviestejä siellä, sitten siirryttiin Skypeen. Muistan, että jo siinä vaiheessa mies sanoi, kun kysyin mitä haluaa elämältään, että haluaa minut. Itse suhtauduin tuossa vaiheessa juttuun vielä aika skeptisesti, koska minulla oli kokemusta siitä, että netti-ihastumiset voivat olla tosi intensiivisiä ja lässähtää nopeasti. Asuttiin ihan eri puolilla Suomea ja tavattiin ensimmäistä kertaa vasta kuukausien kuluttua. Mutta sitten kun tavattiin, niin ymmärsin hyvin nopeasti, että tämä oli nyt tässä. Oli vaan niin hyvä ja luonteva olo yhdessä alusta asti. Mies, joka oli tuolloin työttömänä, alkoi hakea töitä tältä paikkakunnalta, jossa oli muutenkin paremmin tarjontaa. Punkkasi sen aikaa luonani. Oli tarkoitus, että mies  hommaisi sitten oman kämpän, mutta se alkoi tuntua koko ajan älyttömämmältä, kun yhteiselo oli niin sujuvaa alusta asti. Nyt ollaan asuttu yhdessä kaksi vuotta ja ollaan menossa naimisiin. Ja edelleen on vaan tosi kivaa yhdessä. :)