Millaista on lasten- tai nuorisokodissa?

Huoh...

Pelisäännöt kaikille samat. Hoidat asiasi saat joustoa. Jos et niin taas toisinpäin.

Peliajat, miten saa valvoa iän mukaan. Kotilomat vaihtelee Perhe ja lapsikohtaisesti.

Omat huoneet on ja omahoitajia parikin per lapsi.

Joidenkin kanssa kemiat pelaa ja toisten ei. Ihan niinkuin muuallakin.

Käyttöraha, viikkoraha porrastetu iän mukaan.

Vaateraha 50e per kk.

Tiivis yhteistyö kodin kanssa. Mikäli se on mahdollista. Soittoja puolin ja toisin. Niitä rajoitetaan jos on tarvetta.



Näin siis tieto siitä missä oma lapseni on.

Mitäs oppimistehtävää kirjoitat aiheesta? Huoh...

passiivis-aggressiivisella kannalla paikalla. :)

En opiskele mitään. :) Yksi lisensiaatintutkinto löytyy vuodelta 2001, sittemmin takana vain satunnaisia täydennyskoulutuspäiviä. Oppimistehtävä ei ole edes terminä tuttu, ehkä se on keksitty valmistumiseni jälkeen?

ap

Sääntöjä on. Osa on kaikille yhteisiä, osa koskee vain tietyn ikäisiä. Vapauksia saa, jos käyttäytyy hyvin. Käytännössä säännöt ovat aika lailla samanlaiset kuin kotonakin.



Jos teet rikkeen (et palaa nuorisokotiin sovittuna ajankohtana tms.) seuraa rangaistus. Meillä se oli yleensä kännykkä pois tietyksi ajaksi.



Omaa huonetta ei minulla ollut vaan jaoin sen kaksi vuotta nuoremman tytön kanssa. Me olimme nuorisokodin vanhimmat asukit, joten meillä oli telkkari.



Omahoitaja oli myös mutta itse en kauheasti ollut hänen kanssaan tekemisissä. En ensinnäkään tykännyt hänestä ja toisekseen keskustelut menivät tyyliin "no mitenkäs tänään menee".



Nuoret olivat melko läheisiä keskenään. Yksi 13v. otti minut "isosiskokseen". Hän jutteli minulle elämästään ja tunteistaan, koska ei uskonut aikuisten uskovan.

Yhteistä köyttä vedettiin aina. Ei siis käräytetty toista rikkeestä.



Valitettavasti en muista, miten joululahjat ja viikkorahat menivät. Itselläni pyöri tuolloin opintolaina (jouduin kesken opiskelujen nuorisokotiin) joten viikkorahalle ei ollut tarvetta. Joulun vietin kotona, josta sain lahjat.



Huooh. Tämä aihe on niin laaja etten oikein osaa kirjoittaa mitään =D Mutta siis, olin 17v. kun jouduin nuoriskotiin ja olin siellä puoli vuotta (kunnes täytin 18v.).



Ja nämä siis perustuvat vain omaan kokemukseen. En tiedä, onko eri nuoriso/lastenkodeissa eri sääntöjä tms.

Mitäs oppimistehtävää kirjoitat aiheesta? Huoh...

passiivis-aggressiivisella kannalla paikalla. :)

En opiskele mitään. :) Yksi lisensiaatintutkinto löytyy vuodelta 2001, sittemmin takana vain satunnaisia täydennyskoulutuspäiviä. Oppimistehtävä ei ole edes terminä tuttu, ehkä se on keksitty valmistumiseni jälkeen?

ap

niin ihan silkan mielenkiinnon lisäksi minua kiinnostaisi saada tietynlaisia referenssejä lastenkasvatukseen. Kotiintulo- ja nukkumaanmenoajat sekä vaikkapa viikkorahan määrä eri-ikäisille ovat ihan mielenkiintoinen tieto silloin, kun pohtii näitä samoja juttuja omille huollettaville.

ap

Tosin sen jälkeen on muun muassa rajoitettu asumisyksiköiden kokoa, mutta näihin ap:n kysymyksiin liittyviin asioihin tuskin on muutoksia ilmaantunut. Itse muutin sinne oloista, joissa ruokaa sai jos joku viitsi tai muisti sitä ostaa, vaatteet oli mitä oli, yleensä pieniä, rikkinäisiä ja likaisia, ja kotona oli jatkuva väkivallan uhka, joka silloin tällöin repesi myös väkivallaksi. Ja viina virtasi ja laulu raikasi. Mulle lastenkoti oli helpotus - ruokaa sai säännöllisesti, vaatteet eivät haisseet tupakalle eikä niitä tarvinnut hävetä, joku kyseli vähän perään ja auttoi hankaluuksissa, jos niitä oli (läksyissä, koulussa tai missä vaan), ja kaikissa asioissa oli joku tukena, oli sitten kyse siitä että piti mennä sairaalaan päivystykseen jonottamaan tai pankkiin avaamaan tiliä. Mä olen erittäin kiitollinen siitä, että pääsin lastenkotiin, vaikka toki olisin voinut sinne muuttaa jo vaikka 10 vuotta aikaisemminkin, jos jo silloin olisi lastensuojelu tajunnut, että meidän kotitilanne ei muutu. Ja jos silloin olisi ollut samanlaista tiedonsiirtoa eri kuntien sosiaalivirastojen välillä kuin nykyään - ei ollut, joten kukaan ei vuosiin tiennyt, millaista meillä oli, koska äiti muutti paikkakuntaa aina kun sosiaalityöntekijät kiinnostuivat "liikaa" meidän elämästämme. En osaa siis eritellä, miten lastenkoti eroaa "normaalista" perhe-elämästä, koska mä olen ottanut "normaalin" perhe-elämäni mallin sieltä, en bioperheestäni. Suurin ero kai on se, että me biovanhemmat olemme täällä kotona koko ajan, emme sen mukaan miten kolmivuorotyön työvuorot sattuvat.



Oma asenne vaikuttaa paljon. Ne, jotka ovat päättäneet, että lastenkoti/nuorisokoti on paska mesta ja hoitajat natseja, toimivat yleensä myös sen mukaan, että paikka on paska mesta ja hoitajien on pakko olla natseja. Sitten taas ne, jotka hoitavat asiansa, koulunsa, harrastuksensa ja muut jutut kunnolla, saavat luottoa ja arki rullaa sujuvasti.



Meillä oli jokaisella omat vastuualueet, kotiaskareet, jotka piti tehdä, ja niiden tekemistä vastaan maksettiin viikkorahat. Askareisiin kuului oman huoneen siivous, keittiövuoron tekeminen (pienillä pöydän kattaminen, päivällinen ja iltapala, kerran viikossa, isoilla tiskit, päivällinen ja iltapala, viikko kerrallaan) ja vielä joku vastuuhomma, kuten vaikkapa wc:n siivous, saunan pesu, ulkovaatehuoneen siivous, suihkun pesu. Pienimpiä aikuiset auttoivat, mutta siis pienestä asti opeteltiin ottamaan osaa yhteisiin kotitöihin, ja tietysti hommat jaettiin myös sillä perusteella, että vanhemmat saivat vaativampia hommia kuin pienemmät.



Nukkumaanmenoajat oli, ja ne määräytyi iän perusteella myös, kuten myös se, mitä kukin sai katsoa telkkarista. Omia telkkareita ei ollut kuin kaikkein vanhimmilla, ja heilläkin vain, jos ostivat sen itse omaan huoneeseensa. Suurin osa huoneista oli silloin 2 hengen huoneita, ne muutamat yhden hengen huoneet jaettiin vanhimmasta päästä asukkaille. Pitkään mun asumisaikana kännykät ja läppärit oli kielletty, mutta pari vuotta ennen pois muuttoani sekin muuttui. Itseasiassa minä sain talon ensimmäisen kännykän, ja lastenkoti osti sen mulle synttärilahjaksi. Nykyään taitaa olla kaikilla kännykät ja läppärit, tai ainakin niillä jotka ovat kesätyöiässä. Lastenkodin henkilökunta auttoi saamaan kesätöitä, ja kaupungilla oli olemassa erityinen tukimuoto lastenkodissa asuvien lasten työllistämiseen - kaupunki myönsi palkkausavustusta yhdelle tai kahdelle asukkaalle, ja lastenkoti sai itse päättää, miten tämä avustus käytettiin. Meillä se oli yksi palkkiomuoto - ne, jotka olivat hoitaneet koulunkäyntinsä hyvin ja toimineet muutenkin luotettavasti, pääsivät arpajaisiin, jonka voittaja(t) saivat palkkaustuen. Sillä sitten voitiin kysellä mihin tahansa kaupungin yksikköön töihin. Minä olin pari kesää päiväkodissa ja yhden kesän toisessa lastenkodissa töissä, ja eräs toinen nuori oli uimahallilla. No, palkkarahat sai käyttää miten halusi, minä aikoinaan ostin niillä mm. kameran ja pyörän. Eiköhän niillä rahoilla moni nuori nykyään osta läppäriä jne.



Omahoitaja on oltava jokaisella lapsella/nuorella, ja omahoitajan loman ajaksi määrätään sijainen. Omahoitaja on ihminen, joka hoitaa lapsen kaikki asiat - on yhteydessä kouluun, käy vanhempainillat aina kun mahdollista, hoitaa lääkärit tai järjestää jonkun toisen hoitamaan ne, selvittelee hankaluudet (jos niitä on esim. poliisin tms. kanssa), kuljettaa terapiat, hoitaa vaateostokset jne, on niinkuin äiti tai isä tässä suhteessa. Omahoitajan kuuluu myös huolehtia siitä, että joku hoitaa nämä asiat, jos hän ei itse pysty niitä hoitamaan. Mulla oli hyvät välit omahoitajaani, kävin hänen kanssaan syömässä, leffassa ja muuta mukavaa, olin useasti hänen luonaan yötäkin jopa. Hän oli ja on edelleen oikea varaäiti mulle, pidämme siis vieläkin yhteyttä, vaikka muutin lastenkodista jo kymmenen vuotta sitten pois. Muuten lasten ja henkilökunnan välisistä suhteista on sinänsä hankala puhua, ne ovat kuin muutkin ihmissuhteet - toisten kanssa kemiat pelaa ja toisten kanssa ei. Minä tulin toimeen kaikkien työntekijöiden kanssa, mutta osan kanssa enemmän kuin toisten kanssa. Lisäksi nopeasti oppi tuntemaan aikuiset ja tiesi, kenen kanssa pystyi puhumaan mistäkin asioista ja kenelle kannatti olla hiljaa.



Käyttörahaa itsessään me emme saaneet, vaan viikkoraha maksettiin suoraan "säästöpossuun", eli käytännössä oli tilivihko, johon tulot ja menot kirjattiin, ja saimme pyytää johonkin tiettyyn tarkoitukseen rahaa, joka sitten käteiskassasta meille maksettiin ja merkittiin tilivihkoon. Rahankäyttöä siis seurattiin aika tarkkaan, ja opeteltiin rahan arvoa siinä sivussa, mietittiin mikä oli tarpeellista ja mikä turhaa, milloin sai hemmotella itseään ja milloin kannatti säästää. Isoimmat pääsivät joskus luottotehtäviin, jos heidät katsottiin sen arvoiseksi: joskus maito tai joku muu ruokatarvike saattoi loppua, ja tukkurekka oli tulossa vasta parin päivän päästä, jolloin saatettiin lähettää joku isommista kauppaan. Rahat annettiin käteiskassasta, ja loput piti palauttaa kuitin kera, huijaamaan ei siis päässyt. Mutta tietenkään tuollaista tehtävää ei olisi annettu, jos ei luotettu että ko. nuori todella tulisi takaisin sekä rahojen että ostettujen tavaroiden kanssa. Lastenkodista tehtiin myös paljon matkoja, joka kesä, ja niihin asetettiin kaikille tavoitesumma, joka piti maksaa osallistumisesta. Pienimmät saivat summansa kokoon pelkkien viikkorahojen voimin, isompien piti nähdä vaivaa - tehdä ylimääräisiä kotihommia, joista maksettiin, lukea kokeisiin, joista maksettiin arvosanan perusteella, osallistua joka kevät järjestettyihin arpajaisiin myymällä tietty määrä arpoja, jokaisesta myydystä arvasta sai jonkin verran rahaa ja niin edelleen. Joululahjoja varten on jokaiselle lapselle varattu tietty summa, ja ainakin meillä käytännössä meni niin, että jokainen sai kaksi lahjaa lastenkodin puolesta: toinen oli joku karkki-/suklaarasia, joka oli kaikilla suurin piirtein samanlainen, toinen oli sitten toivelahja. Useimmille myös omahoitajat ostivat jonkun lahjan, minäkin sain joka joulu myös häneltä lahjan. Joulun lahjan jaossa periaatteena pidettiin myös sitä, että jokainen avasi lahjansa omassa huoneessaan, ja tällä pyrittiin turvaamaan sitä, ettei kukaan olisi joutunut kokemaan huonommuutta siitä, että sai vähemmän tai huonompia lahjoja kuin joku toinen. Mä itse en esimerkiksi saanut vanhemmiltani lahjoja koskaan, koska en ollut heidän kanssaan tekemisissä ollenkaan, kun taas jotkut saattoivat saada monen sadan euron arvosta vanhempien ostamia lahjoja (jotkut vanhemmat yrittävät lahjoa lapsiaan siksi, että heillä on huono omatunto siitä, etteivät pärjänneet vanhempina vaan lapsi otettiin huostaan, ja veronpalautukset tulee kätevästi ennen joulua). Musta oli kiva, kun sain mennä lahjoineni huoneeseeni ja jättää ne sinne, eikä tarvinnut esitellä kellekään, ja toisaalta sai lahjojen jaon jälkeen myös jäädä sinne omaan huoneeseen eikä tarvinnut mennä katselemaan toisten esittelyjä ja revittelyjä siitä, millaisia lahjoja he olivat saaneet.

Nostelen vielä, jos tulisi lisääkin.





ap

TURPA KIINI PELET SAATTANA VITTU MIKÄ MEININKI

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:20"]TURPA KIINI PELET SAATTANA VITTU MIKÄ MEININKI
[/quote]

No nyt oot asian ytimessä. Selkeästi toit lisää infoa tähän vanhaan keskusteluun, mistä tällaisen kaivoitkin esiin?

[quote author="Vierailija" time="08.06.2012 klo 23:33"]

Tosin sen jälkeen on muun muassa rajoitettu asumisyksiköiden kokoa, mutta näihin ap:n kysymyksiin liittyviin asioihin tuskin on muutoksia ilmaantunut. Itse muutin sinne oloista, joissa ruokaa sai jos joku viitsi tai muisti sitä ostaa, vaatteet oli mitä oli, yleensä pieniä, rikkinäisiä ja likaisia, ja kotona oli jatkuva väkivallan uhka, joka silloin tällöin repesi myös väkivallaksi. Ja viina virtasi ja laulu raikasi. Mulle lastenkoti oli helpotus - ruokaa sai säännöllisesti, vaatteet eivät haisseet tupakalle eikä niitä tarvinnut hävetä, joku kyseli vähän perään ja auttoi hankaluuksissa, jos niitä oli (läksyissä, koulussa tai missä vaan), ja kaikissa asioissa oli joku tukena, oli sitten kyse siitä että piti mennä sairaalaan päivystykseen jonottamaan tai pankkiin avaamaan tiliä. Mä olen erittäin kiitollinen siitä, että pääsin lastenkotiin, vaikka toki olisin voinut sinne muuttaa jo vaikka 10 vuotta aikaisemminkin, jos jo silloin olisi lastensuojelu tajunnut, että meidän kotitilanne ei muutu. Ja jos silloin olisi ollut samanlaista tiedonsiirtoa eri kuntien sosiaalivirastojen välillä kuin nykyään - ei ollut, joten kukaan ei vuosiin tiennyt, millaista meillä oli, koska äiti muutti paikkakuntaa aina kun sosiaalityöntekijät kiinnostuivat "liikaa" meidän elämästämme. En osaa siis eritellä, miten lastenkoti eroaa "normaalista" perhe-elämästä, koska mä olen ottanut "normaalin" perhe-elämäni mallin sieltä, en bioperheestäni. Suurin ero kai on se, että me biovanhemmat olemme täällä kotona koko ajan, emme sen mukaan miten kolmivuorotyön työvuorot sattuvat.

Oma asenne vaikuttaa paljon. Ne, jotka ovat päättäneet, että lastenkoti/nuorisokoti on paska mesta ja hoitajat natseja, toimivat yleensä myös sen mukaan, että paikka on paska mesta ja hoitajien on pakko olla natseja. Sitten taas ne, jotka hoitavat asiansa, koulunsa, harrastuksensa ja muut jutut kunnolla, saavat luottoa ja arki rullaa sujuvasti.

Meillä oli jokaisella omat vastuualueet, kotiaskareet, jotka piti tehdä, ja niiden tekemistä vastaan maksettiin viikkorahat. Askareisiin kuului oman huoneen siivous, keittiövuoron tekeminen (pienillä pöydän kattaminen, päivällinen ja iltapala, kerran viikossa, isoilla tiskit, päivällinen ja iltapala, viikko kerrallaan) ja vielä joku vastuuhomma, kuten vaikkapa wc:n siivous, saunan pesu, ulkovaatehuoneen siivous, suihkun pesu. Pienimpiä aikuiset auttoivat, mutta siis pienestä asti opeteltiin ottamaan osaa yhteisiin kotitöihin, ja tietysti hommat jaettiin myös sillä perusteella, että vanhemmat saivat vaativampia hommia kuin pienemmät.

Nukkumaanmenoajat oli, ja ne määräytyi iän perusteella myös, kuten myös se, mitä kukin sai katsoa telkkarista. Omia telkkareita ei ollut kuin kaikkein vanhimmilla, ja heilläkin vain, jos ostivat sen itse omaan huoneeseensa. Suurin osa huoneista oli silloin 2 hengen huoneita, ne muutamat yhden hengen huoneet jaettiin vanhimmasta päästä asukkaille. Pitkään mun asumisaikana kännykät ja läppärit oli kielletty, mutta pari vuotta ennen pois muuttoani sekin muuttui. Itseasiassa minä sain talon ensimmäisen kännykän, ja lastenkoti osti sen mulle synttärilahjaksi. Nykyään taitaa olla kaikilla kännykät ja läppärit, tai ainakin niillä jotka ovat kesätyöiässä. Lastenkodin henkilökunta auttoi saamaan kesätöitä, ja kaupungilla oli olemassa erityinen tukimuoto lastenkodissa asuvien lasten työllistämiseen - kaupunki myönsi palkkausavustusta yhdelle tai kahdelle asukkaalle, ja lastenkoti sai itse päättää, miten tämä avustus käytettiin. Meillä se oli yksi palkkiomuoto - ne, jotka olivat hoitaneet koulunkäyntinsä hyvin ja toimineet muutenkin luotettavasti, pääsivät arpajaisiin, jonka voittaja(t) saivat palkkaustuen. Sillä sitten voitiin kysellä mihin tahansa kaupungin yksikköön töihin. Minä olin pari kesää päiväkodissa ja yhden kesän toisessa lastenkodissa töissä, ja eräs toinen nuori oli uimahallilla. No, palkkarahat sai käyttää miten halusi, minä aikoinaan ostin niillä mm. kameran ja pyörän. Eiköhän niillä rahoilla moni nuori nykyään osta läppäriä jne.

Omahoitaja on oltava jokaisella lapsella/nuorella, ja omahoitajan loman ajaksi määrätään sijainen. Omahoitaja on ihminen, joka hoitaa lapsen kaikki asiat - on yhteydessä kouluun, käy vanhempainillat aina kun mahdollista, hoitaa lääkärit tai järjestää jonkun toisen hoitamaan ne, selvittelee hankaluudet (jos niitä on esim. poliisin tms. kanssa), kuljettaa terapiat, hoitaa vaateostokset jne, on niinkuin äiti tai isä tässä suhteessa. Omahoitajan kuuluu myös huolehtia siitä, että joku hoitaa nämä asiat, jos hän ei itse pysty niitä hoitamaan. Mulla oli hyvät välit omahoitajaani, kävin hänen kanssaan syömässä, leffassa ja muuta mukavaa, olin useasti hänen luonaan yötäkin jopa. Hän oli ja on edelleen oikea varaäiti mulle, pidämme siis vieläkin yhteyttä, vaikka muutin lastenkodista jo kymmenen vuotta sitten pois. Muuten lasten ja henkilökunnan välisistä suhteista on sinänsä hankala puhua, ne ovat kuin muutkin ihmissuhteet - toisten kanssa kemiat pelaa ja toisten kanssa ei. Minä tulin toimeen kaikkien työntekijöiden kanssa, mutta osan kanssa enemmän kuin toisten kanssa. Lisäksi nopeasti oppi tuntemaan aikuiset ja tiesi, kenen kanssa pystyi puhumaan mistäkin asioista ja kenelle kannatti olla hiljaa.

Käyttörahaa itsessään me emme saaneet, vaan viikkoraha maksettiin suoraan "säästöpossuun", eli käytännössä oli tilivihko, johon tulot ja menot kirjattiin, ja saimme pyytää johonkin tiettyyn tarkoitukseen rahaa, joka sitten käteiskassasta meille maksettiin ja merkittiin tilivihkoon. Rahankäyttöä siis seurattiin aika tarkkaan, ja opeteltiin rahan arvoa siinä sivussa, mietittiin mikä oli tarpeellista ja mikä turhaa, milloin sai hemmotella itseään ja milloin kannatti säästää. Isoimmat pääsivät joskus luottotehtäviin, jos heidät katsottiin sen arvoiseksi: joskus maito tai joku muu ruokatarvike saattoi loppua, ja tukkurekka oli tulossa vasta parin päivän päästä, jolloin saatettiin lähettää joku isommista kauppaan. Rahat annettiin käteiskassasta, ja loput piti palauttaa kuitin kera, huijaamaan ei siis päässyt. Mutta tietenkään tuollaista tehtävää ei olisi annettu, jos ei luotettu että ko. nuori todella tulisi takaisin sekä rahojen että ostettujen tavaroiden kanssa. Lastenkodista tehtiin myös paljon matkoja, joka kesä, ja niihin asetettiin kaikille tavoitesumma, joka piti maksaa osallistumisesta. Pienimmät saivat summansa kokoon pelkkien viikkorahojen voimin, isompien piti nähdä vaivaa - tehdä ylimääräisiä kotihommia, joista maksettiin, lukea kokeisiin, joista maksettiin arvosanan perusteella, osallistua joka kevät järjestettyihin arpajaisiin myymällä tietty määrä arpoja, jokaisesta myydystä arvasta sai jonkin verran rahaa ja niin edelleen. Joululahjoja varten on jokaiselle lapselle varattu tietty summa, ja ainakin meillä käytännössä meni niin, että jokainen sai kaksi lahjaa lastenkodin puolesta: toinen oli joku karkki-/suklaarasia, joka oli kaikilla suurin piirtein samanlainen, toinen oli sitten toivelahja. Useimmille myös omahoitajat ostivat jonkun lahjan, minäkin sain joka joulu myös häneltä lahjan. Joulun lahjan jaossa periaatteena pidettiin myös sitä, että jokainen avasi lahjansa omassa huoneessaan, ja tällä pyrittiin turvaamaan sitä, ettei kukaan olisi joutunut kokemaan huonommuutta siitä, että sai vähemmän tai huonompia lahjoja kuin joku toinen. Mä itse en esimerkiksi saanut vanhemmiltani lahjoja koskaan, koska en ollut heidän kanssaan tekemisissä ollenkaan, kun taas jotkut saattoivat saada monen sadan euron arvosta vanhempien ostamia lahjoja (jotkut vanhemmat yrittävät lahjoa lapsiaan siksi, että heillä on huono omatunto siitä, etteivät pärjänneet vanhempina vaan lapsi otettiin huostaan, ja veronpalautukset tulee kätevästi ennen joulua). Musta oli kiva, kun sain mennä lahjoineni huoneeseeni ja jättää ne sinne, eikä tarvinnut esitellä kellekään, ja toisaalta sai lahjojen jaon jälkeen myös jäädä sinne omaan huoneeseen eikä tarvinnut mennä katselemaan toisten esittelyjä ja revittelyjä siitä, millaisia lahjoja he olivat saaneet.

[/quote]

Toivon sinulle sydämestäni pelkkää hyvää jatkossa