Onko muilla tällaista (miehen reissut ja väsymys)
Meillä on kaksi lasta, 3-vuotias ja 7kk ikäinen. Mieheni on aina väsynyt.
Minä herään öisin hoitamaan lapsia, hän saa nukkua. Hän kuitenkin valvoo ja kuuntelee lasten pyörimistä, käy laittamassa peittoa paremmin jne. Minä haluaisin, että hän nukkuisi, mutta hän ei osaa. Väittää, että minä ja lapset valvotamme häntä.
Välillä olen lasten kanssa reissussa viikonkin Silloinkin mies valvoo. Menee nukkumaan tosi myöhään (kuten aina) ja ei saa heti unta. Aamuyöstä valvoo ja mietiskelee kaikenlaista. Ei saa unta, kun on niin kuuma/ työasia huolettaa/ miettii äitinsä synttärilahjaa tms, mitä milloinkin. Tai sitten käy kaverin kanssa illalla lenkillä eikä saa sen jälkeen unta. Tai leffassa myöhäisnäytöksessä.
Sama juttu työmatkoilla. Luulisi, että illalla hotellissa saisi hyvin nukuttua, kun käy ensin salilla, sitten syömässä ja saunassa ja sitten katsoo telkkaria. Mutta ei, aina on yhtä väsynyt. Ei saa unta, menee liian myöhään nukkumaan, on kylmää kuumaa meluisaa.
Ja kaverireissut tietysti väsyttävät, kalastusreissussa tms nukutaan vain muutama tunti ja kotiin tullaan umpiväsyneenä.
Mies ei juo eikä biletä mutta nukkuu huonosti.
Ja väsyneenä kiukuttaa.
Minua harmittaa ja kiukuttaakin kuunnella jatkuvaa väsymystä, kun itse hoidan lapset ja nukun milloin pystyn.
En pyydä neuvoja vaan haluaisin vain kuulla, onko muilla samanlaista?
Kommentit (12)
uniongelmat on kauheita, koska niistä tosiaan haluaisi päästä eroon, mutta niille ei voi juuri mitään. Mä herään joka ainoa yö ja valvon sitten muutaman tunnin. Tämän takia univaje on jatkuvaa, vaikka menen yhdksän jälkeen illalla nukkumaan. Voin vannoa, että tekisin mitä tahansa saadakseni asian korjaantumaan, mutta en ole löytänyt, mitä se olisi. Ihan yhtä helvettiä on elämä näin.
Jos teillä kuitenkin sinä voit hoitaa lapsia yöt, niin sano miehellesi, että hankkisi unilääkkeitä. Edes muutama yö niiden avulla voisi tuoda paljon helpotusta. Meillä mä en uskalla ottaa unilääkkeitä, koska mies ei sit kuitenkaan yöllä heräisi, jos joku hätä olisi.
kun vastasitte. Mies ei halua kokeilla lääkkeitä. Eikä hän myöskään ole masentunut, eikä mielestäni erityisen stressaantunut ja parisuhdekin voi hyvin.
Ahdistaa, kun hän jää vielä valvomaan, kun itse menen nukkumaan, vaikka hän on koko päivän väsyneempi kuin minä. Tulee syyllinen olo siitä, että menen nukkumaan vaikka hän tarvitsisi unta.
ap
suostuisiko hän kokeilemaan jotain melatoniinivalmistetta? Mun mies käyttää ja on hieman auttanut vastaavaan ongelmaan.
Minun miehelläni oli samaa unettomuutta ja ainaista väsymystä. Syyksi paljastui viimein se, että mies panttasi tietoa raha-asioidensa huonosta jamasta. Oli yrittänyt viimeiseen asti yksinään saada asiat kuntoon huolestuttamatta minua. Harmi vain, että lopulta asia paljastui minulle, kun meidän yhteiset asiat olivat jääneet hoitamatta ja siitä tuli vaikeuksia. Harmitti silloin ja harmittaa vieläkin, ettei kertonut ajoissa. Yhdessä oltaisiin kyllä saatu asiat sumplittua, jos olisin tiennyt ajoissa.
kun vastasitte. Mies ei halua kokeilla lääkkeitä. Eikä hän myöskään ole masentunut, eikä mielestäni erityisen stressaantunut ja parisuhdekin voi hyvin.
ap
Joo noita masennuslääkkeitä määrätään unettomuuteen vaikka ei olisi masennustakaan, samoni joskus sedatiivisia allergialääkkeitä. Osalla ne auttaa ja osalla ei, aika monella taitaa käydä kuten minun miehelläni että hetken auttaa, sitten keho tottuu ja lääke ei enää auta nukkumaan. Lääkeavuista paras on minusta ollut meillä ihan Zopinox-nukahtamislääke jota mies kerran sai yksityislääkäriltä. Hän otti sitä riippuvuusriskin takia vain tarvittaessa eli kun oli jo valvonut ihan liika ja oli vain PAKKO saada edes yksi yö nukuttua. Mutta valitettavasti lääkärit ei helposti määrää nykyisin varsinaisia unilääkkeitä riippuvuusriskin takia, vaikka tosiaan nuo masennus- yms lääkkeet ei kaikkia hyvin auta.
Mutta jos miehesi ei halua lääkkeitä kokeilla, niin sitten ei. Entä onko kielteinen myös yrtti- ja luontaisvalmisteisiin? Esim. valeriana-kasvia sisältävä valmiste on joillekin kohtuullisen tehokasta, samoin lehmuksesta ja humalasta saa sekä tee- että pillerimuodossa lievästi rauhoittavia valmisteita. Tryptofaani ja melatoniini ovat myös luonnonapuja joista voi saada apua. Kovin vakavaan krooniseen unettomuuteen apu ei välttämättä ole kyllä kummooista, esim. oma mieheni ei ole näistä apua saanut, mutta joillekin ihmisille auttavat.
Lääkkeet voivat tuoda tilapäisesti apua, mutta eivät ne ole ratkaisu. Neuvoni on että illalla ennen sänkyyn menoa meditoi, tai vaihtoehtoisesti kirjoittaa ylös ajatuksensa. Sängyssä levoton mieli pilaa helposti yöunet, yö on nukkumista varten ei ajattelua varten. Nukkumaan ei kannata mennä ennen kuin nukuttaa, eli valvominen on parempi kuin pyöriminen sängyssä ja unen odottelu. Herätyskello soimaan joka aamu samaan aikaan, myös viikonloppuisin.
On välillä stressaantunut töistä, jolloin hän ei saa unta, tai herää neljältä aamulla eikä saa unenpäästä enää kiinni. Melko harvoin tuota sattuu, ehkä pari ertaa kuussa, mutta sitten hän on väsynyt monena päivänä yhden vähäunisen yön jälkeen. Olen yrittänyt tuputtaa hänelle korvatulppia ettei hän heräisi vauvan ääniin, mmuttei ole halunnut niitä edes kokeilla. Ei hän kiukkuinen ole, mutta tiedän että väsynyt on välillä, eikä oikein oma itsensä. Itse nukahdan yleensä heti uudestaan josherään imettämään vauvaa tms.
Aika tutulta kuulostaa. Aamuöihin menee monesti oli arki tai pyhä ja vaikka olisi lupa, aikaa tai ehtisi nukkuakin. Aamusta ei kovin pitkään saa nukuttua ja jos menee heräämään, niin uudelleen nukahtaminen on tuskaa.
Monesti vaan liikaa kierroksia ja ajatuksia. Huolehtimista olen koettanut vähentää ja se on vähän auttanut. Pahinta on silti, jos saa jonkin uuden ajatuksen ja menee innostumaan silloin, kun olisi pakko nukkua.
Tuon olen myös hyväksi kokenut, etten lähde sänkyyn unta odottelemaan - siinä jotenkin menee vaan hermo.
Joskus harmittaa, kun vaimon kanssa ollaan ihan erilaisia nukkumisen suhteen - vaimo nukkuu varmaan kolminkertaisen määrän vuorokaudessa.
Turhanpäiväiset tv-ohjelmat tai kirjat joskus auttaneet, kunhan eivät vaan käsittele vahingossakaan mitään sellaista alaa, mistä saattaa innostua tai tosissaan kiinnostua. Kevyttää hömppää vaan. ;-)
Hengittely ja tuollainen pilates/feldengrais -osaston kehon liikuttelu auttaa välillä myös.
Hänellä ei vaan toimi sellainen, että menisi ajoissa nukkumaan ja heräisi aamulla. Aamulla herääminen onnistuu vain pakon edessä, esim. jos on työmatka jolla ohjelma alkaa aamusta tai perheen yhteinen lomamatka. Vaikka olisikin joku pakollinen kuvio aamulla, saattaa silti valvoa tosi myöhään.
Luontainen rytmi hänellä on sellainen, että valvoo aamuyön puolelle ja nukkuu puolillepäivin. Itse nukkumisessa ei ole ongelmaa, on tosi sikeäuninen eikä herää helposti. Mutta nukkuu vaan ns. väärään aikaan. Onneksi työ on sellainen, ettei pahemmin haittaa vaikka sinne ilmestyykin vasta iltapäivän puolella. Joskus on aamuyöhön asti töissä, vähän tilanteesta ja flowsta riippuen.
Mies tuli taas kahden yön työmatkalta. Päivä päättyi jo klo 16 ja illat vapaata mutta tuolla se jo nukkuu sohvalla. Minä laitoin lapset nukkumaan ja vielä täytyy siivota koti, ripustaa pyykit, laittaa tiskit koneeseen ym ennen kuin itse voin hengähtää. Viestinne auttoivat ymmärtämään miestä mutta harmittaa silti.
t. ap
Liikunta ja melatoniini ovat auttaneet jonkunverran .
Koitan olla valittamatta asiasta , mutta näkyyhän se väsymys.
Mies on todella ymmärtäväinen ja nyt kun lapsetkin ovat jo isoja , tilanne on vähän helpompi.
En tiedä mistä unettomuus johtuu. Muista jo lapsena valvoneeni yöllä ahdistuneena siitä, kun en saa unta.
Äitini on samanlainen , samoin poikani , joten kai tämä on sukuvika.
mies kärsii unettomuudesta ja hän syö siihen myös väsyttävää masennuslääkettä, mutta se tuntui auttavan lähinnä muutaman viikon ja nyt on sama tilanne että ei saa oikein millään nukuttua ja pienetkin äänet herättää yöllä, ja sitten taas ei saa unen päästä kiinni jos herää.