Millä keinolla opin kappaleet sanat ulkoa?
Pitäisi oppia nopeasti. Millä keinolla? Pro-neuvoja kaivattaisiin!
Kommentit (9)
ensin muutaman kerran ajatuksella ja sitten kuuntelet kappaletta repeatilla niin kauan kuin tarvitsee (jos siis kyseessä on musiikkikappale). Välillä toistelet mielessäsi niin pitkälle kuin muistat ja tarkistat sen jälkeen.
Kirjoittaminen. Kolme-neljä kertaa kirjoittaa sanat ylös, kuuntelee biisiä, pysäyttää, kirjoittaa, kuuntelee. Sitten useamman kerran lukee niistä omista kirjoituksista samalla kuin kuuntelee.
Tunnissa osaan ulkoa.
Itse osaan muutamia satoja kappaleita ulkoa- tai osan olen ehkä jo unohtanut, ne joita en ole 20 vuoteen laulanut.
Mutta, harjoitus, harjoitus, harjoitus. Itse usein kannan opeteltavia sanoja mukana taskussani, ja opettelen pitkin päivää töissä. Kyllä ne ajan myötä tarttuvat päähän, kun esim. viikon ajan joka päivä noin 10 kertaa laulat biisin läpi.
Oma ennätykseni sanojen oppimisessa oli, kun menin uuteen bändiin. 2 kk päästä vedin reilun tunnin keikan, 12 biisiä joista pisin 9-minuuttinen, ja täynnä sanoja, loputkin suht monimutkaisia progebiisejä. Kertaakaan en mokannut.
Treeniä, treeniä ja treeniä, ja sitkeää sellaista, ei ole muuta ohjetta.
Toisto on kaiken oppimisen äiti. Muuta en osaa neuvoa.
Toisto on kaiken oppimisen äiti. Muuta en osaa neuvoa.
Ei ole oikotietä.
laulujen sanoja. Eppuja, Juicea ym. kotimaista.
Aion kokeilla laulajan vinkkiä ratikassa ja ratikkaa odottaessa. Tähän harjoitteluun sopisi hyvin seuraleikki, jossa kukainenkin vuorotellen lataa youtubesta biisin ja sitten painaa halutessaan kohdassa pausea. Ringissä seuraavan pitää muistaa seuraava säe ulkoa, jotta saa pisteen. Voi olla myös aviopuolisot kimpassa arvaamassa.
Teininä harrastin tuota silloin kun viihdyin omissa oloissani.
Siis laulujen sanat vai jotain kappaleita jostain tekstistä?