Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olimme tänään miehen mummon hautajaisissa
16.06.2012 |
Vieläkin itkettää.
Vieläkin liikuttaa se, kun pappa vei kukkasia vaimonsa arkulle ja luki itse kirjoittamansa runon. Miten murtunut hän olikaan.
He olivat olleet naimisissa liki 65 vuotta ja nyt he joutuivat erilleen. He olivat kestäneet mm. talvi -ja jatkosodan (pappa oli rintamalla), poikansa (eli mieheni isän) kuoleman ja silti he olivat loppuun asti yhdessä. Kaikenlaisista vaikeuksista huolimatta.
En vain osaa purkaa ajatuksiani sanoiksi. En ole vain hetken aikaan nähnyt mitään noin liikuttavaa.
Kommentit (7)
Minä itkin niin paljon, mutta en sen takia että mummo oli kuollut - hän oli hiipunut kovin huonoon kuntoon ja kärsi kovista kivuista. Itkin sen takia, että näin miehen vaarin niin valtavan surullisena ja onnettomana. Pidän hänestä niin valtavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä myös mummo oli jo pitkään ollut huonona (haimasyöpä) joten kuolema ei siis tullut yllätyksenä.
En tiedä. Olen aika kyyninen persoona, joka ei edes muista, koska olisi viimeksi itkenyt. Mutta kun näin pappan arkun äärellä runoa lausumassa ääni murtuen, itku pääsi. Pappa oli niin surullinen, että se näkyi ja kunnolla.
Jotekin myös kosketti se, kuinka vaikeuksista huolimatta he olivat yhdessä kuolemaan asti. Pappa oli paikalla kun mummo kuoli.
Nyt pappa jäi yksin heidän taloonsa, joka oli ollut koti heille viimeiset 50 vuotta.
Tukena ollaan niin paljon kuin mahdollista. Mies on viettänyt kaikki lapsuutensa kesät niissä maisemissa vaikka hänelle varsinkin isänsä kuoleman jälkeen on ollut vaikea mennä sinne, koska isovanhemmat ovat aina pitäneet häntä poikanaan (ts. mies on ihan kopio isästään).
reilu 3kk ukin hautajaisiin. Ukki ei jaksanut elää ilman vaimoaan vaan kuoli hänkin pois.
Kyseessä ap:n miehen mummon hautajaiset ei ap:n.
Eli pappa ei ole ap:n vaan ap:n miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseessä ap:n miehen mummon hautajaiset ei ap:n.
Eli pappa ei ole ap:n vaan ap:n miehen.
Njuuh, voi vähän hämätä, että puhun pelkästään pappasta tai mummosta, mutta meillä on ilmeisen omituinen tapa kutsua heitä noilla nimityksillä. Siis, että myös minä kutsun heitä noin ja se sopi heille kummallekin.
Kiitos kaunis kuitenkin viesteistä. Vaikka he eivät ole (olleet) minun isovanhempiani, sellaisina olen aina heitä pitänyt, koska omani ovat kuolleet jo ennen syntymääni.
-ap, joka on tuntenut miehen isovanhemmat ihan pienestä lapsesta lähtien-
Alue: Aihe vapaa
Minunkin isovanhempani olivat naimisissa yli 60 vuotta. Mummollani on ollut vuosia Alzheimer. Ukkini kuoli kaksi vuotta sitten, siihen saakka asuivat yhdessä, ukki hoiti mummon lääkkeet, kauppareissut ja laskut ja lapset auttoi muissa asioissa. Mummu tuotiin ukin kuolinvuoteen äärelle ja hän itki siellä kovasti, ymmärsi kyllä sillä hetkellä tilanteen, mutta sitten hautajaisissa mummo kysyi, ketäs nyt haudataan? Ja nyt kun mummo on hoitokodissa, niin kyselee, että minnes se ukki on menny, jokos täältä kohta lähdetään omaan kotiin? Ja äitini vastaa aina, että ukki meni vaan kaupassa käymään. Turha järkyttää vanhaa kuolemalla, kun hän ei sitä muista ja menee itse kohta perästä.
Onni on papallesi, että hänellä on muistonsa. Muista käydä hänen luonaan, hänellä on varmasti yksinäistä. Jututa niistä vanhoista ajoista. Opit jotain itsestäsikin. Itse olen hyvin onnellinen, että ukin kanssa juteltiin paljon sota-ajoista ja mummon kanssa perheen perustamisajoista, nimittäin heidän omat lapsensa eivät niistä juuri kyselleet. Muistot olen kirjannut omille lapsilleni paperille.
Rakkaus ei aina ruostu, vaikka muuttaakin muotoaan.