Minut on hyljätty
Mul oli pari pvää sit synttärit, yksikään sukulaiseni äitini lisäksi ei muistanut. Noh, olenkin aika moukkamaisesta suvusta. Anoppi ei muistanut ja vain kaksi ystävää onnitteli viestillä. Huom, muistan kyllä itse ystäviäni, anoppiani, lahjoin ja kortein. Ennen perhe-elämääni synttärikortteja sateli ja muutenkin oli ihan ok elämää. Olenkin tullut lopputulokseen, että perheenperustaminen karkottaa kaikki ympäriltä. Surullista on myös se, ettei miehen sukukaan halua onnitella.
Vian täytyy olla minussa, eihän se voi olla tässä ajassakaan. Olisiko kellään ajatusta miten ja millaiseksi ihmiseksi minun pitäisi tulla, että edes joskus tulisin huomatuksi? Tiedetään, ettei tämä itsesääli ainakaan auta, mutta nyt en pysty muuhunkaan.
Kommentit (3)
Ei munkaan synttäreitäni kukaan muista.
En tajua miksi pitäisikään.
Lasten synttärit pitää muistaa, ei muitten. Turhaa hölinää.
Ei oikeasti aikuisten synttäreitä enää muisteta ku korkeintaan pyöreitä vuosia. Miehesi kuuluu ehkä jollain lahjalla tai aamukahveilla muistaa sua syntymäpäivänä mutta ei todellakaan anopin!
Nuorempana kaverit ja suku muistaa syntymäpäivänä, koska alle kakskymppisille (eli lapsille) syntymäpäivien vietto on jotenkin tärkeää. Mutta ei kukaan oikeasti aikuinen odota mitään muistamista appivanhemmiltaan!
Jos itse haluat juhlia synttäreitäsi niin juhli niitä, voithan kutsua miehesi sukua käymään kakkukahveilla tai menette porukalla ravintolaan.
Anoppisi mielestä on luultavasti kummallista, että lähettelet hänelle synttärikortteja tai -lahjoja.
synonyymi sille, etteivät muista syn ttäreitä...