Uusimman Kodin Kuvalehden lapsettomuusjuttu...

ja tyttö jäi henkiin. Nainen suri kuollutta poikaa, koska ei uskaltanut iloita tytöstä peläten menettävänsä hänetkin. Keskittyi siis suremiseen niin täysillä, että tyttö jäi sivuun.



Minusta ihan mielenkiintoinen juttu, koska siinä tuli aika selväksi se, miten paljon lapsettomuus ja lapsen menettämisen pelko tuhoavat elämästä sitä iloa, jota kuitenkin on.



Olen itse lapseton. Tiedän tunteen. Tosin tiedän senkin, että lapsettomuus ei oikeuta raivoamaan, käymään käsiksi tai pitämään itseään erityisenä ja ainoana kärsijänä.

Mutta vaikka tästä tapahtumasta on jo monta vuotta, niin musta tuntu, ettei vieläkään niin siitä tytöstä osannut nauttia.

vaan joku muu... Siis sehän ei ollut tyytyväinen mihinkään eikä koskaan, haki vaan yhä jotain "onnellisuutta" ja jotenkin näki niin, että muut ovat sitten ihan statisteja. Hänen elämänsä on jotain suurta ja muut (mies, lapset) ovat vaan se välttämätön paha, joka on oltava, jotta hän ehkä voisi suvaita olla onnellinen.



Jos lapset olisivat tulleet helposti, hän olisi varmaan keksinyt jonkin muun pakkomielteen.



Surullinen juttu, ja kurjaa että tuollaisen henkilön esittely saattaa leimata monet järjissään olevat lapsettomat.

mutta kuulosti mielenkiintoiselta. Minusta on hyvä, että kirjoitetaan myös niistä ei-niin-onnellisista asioista

Minäkin kärsin lapsettomuudesta ja tulin kaksosraskaaksi. Poika kuoli, tyttö jäi eloon mutta hänellä oli kiikkerä, hyvin epävarma alkutaival. Ekan vuoden ajan en uskaltanut antaa itseni rakastaa tyttöä ja yritin vältellä häneen kiintymistäkin, koska ajattelin etten enää kestä sitä jos hänkin kuolee. Vasta juuri siinä yhden ikävuoden tienoilla aloin uskoa, ettei tyttö ole tuosta mihinkään lähdössä. Nyt meillä on jo ihan normaali äiti-lapsisuhde. Ja meilläkin tyttö oli ekan vuoden ajan kovasti isänsä perään, varmaan juuri koska ei minulta saanut tarpeeksi vastakaikua. Harmittaa, että menin sillä tavalla pilaamaan hänen vauvavuotensa mutta en silloin pystynyt muuhun. Ja kävin kyllä silloin psykologilla juttelemassa tästä ja muustakin.

että minullakin heräsi jonkinlainen lievä ärtymys siihen, että kaikki tuntui pyörivän tämän naisen ympärillä, mutta toisaalta juttu olisi kuulostanut ihan eriltä miehen näkökulmasta kirjoitettuna ja siinä tämä nainen olisi tullut esiin toisenlaisena.



Se mikä minua kosketti erityisesti, oli se, että tämä nainen omalla nimellään kertoi niin avoimesti näin syviä ja negatiivisia tuntoja lapsettomuuteen liittyen. Lopussahan hän kuitenkin sanoi, että taisi mennä liian pitkälle sairaudessaan, kun ei kumminkaan huolinut esim. masennuslääkkeitä avuksi pahimpaan vaiheeseen. Minusta rohkea teko tuolta äidiltä puhua noin avoimesti.

vaan joku muu... Siis sehän ei ollut tyytyväinen mihinkään eikä koskaan, haki vaan yhä jotain "onnellisuutta" ja jotenkin näki niin, että muut ovat sitten ihan statisteja. Hänen elämänsä on jotain suurta ja muut (mies, lapset) ovat vaan se välttämätön paha, joka on oltava, jotta hän ehkä voisi suvaita olla onnellinen.

Jos lapset olisivat tulleet helposti, hän olisi varmaan keksinyt jonkin muun pakkomielteen.

Surullinen juttu, ja kurjaa että tuollaisen henkilön esittely saattaa leimata monet järjissään olevat lapsettomat.

Jossain vaiheessa juttua luki, että mikäli ei olisi saanut lasta, olisi tehnyt itsemurhan. Nyt sai lapsen, mutta vieläkään ei ollut asiat hyvin.

Jutun viimeinen lause oli "Lisää näitä kesäpäiviä, jolloin saa tehdä Onnille hiekkakakkuja ja opettaa Helmiä ajamaan pyörällä.

Niinä hetkinä Tiina on lähellä onnea."

vaan joku muu... Siis sehän ei ollut tyytyväinen mihinkään eikä koskaan, haki vaan yhä jotain "onnellisuutta" ja jotenkin näki niin, että muut ovat sitten ihan statisteja. Hänen elämänsä on jotain suurta ja muut (mies, lapset) ovat vaan se välttämätön paha, joka on oltava, jotta hän ehkä voisi suvaita olla onnellinen.

Jos lapset olisivat tulleet helposti, hän olisi varmaan keksinyt jonkin muun pakkomielteen.

Surullinen juttu, ja kurjaa että tuollaisen henkilön esittely saattaa leimata monet järjissään olevat lapsettomat.

Jossain vaiheessa juttua luki, että mikäli ei olisi saanut lasta, olisi tehnyt itsemurhan. Nyt sai lapsen, mutta vieläkään ei ollut asiat hyvin.

Jutun viimeinen lause oli "Lisää näitä kesäpäiviä, jolloin saa tehdä Onnille hiekkakakkuja ja opettaa Helmiä ajamaan pyörällä.

Niinä hetkinä Tiina on lähellä onnea."

Saiko useampia lapsia?

Helmi syntyi 2008. Molemmat lapset syntyivät keinohedelmöityksellä.

Kieltämättä nainen hiukan vinksahti lapsettomuudesta ja lapsen menettämisestä, mutta molemmat kokemukset ovat niin raskaita, etten ihmettele yhtään.



Hesarissa oli muuten tänään hyvä mielipidekirjoitus lapsettomuudesta psykologin näkökulmasta. Asiaa kokemattomien on yleensä tosi vaikeaa käsittää niitä tuntoja, jotka lapsettomuus herättää.

uidaan todella syvissä vesissä ja käsitellään tunteita joita ei tiennyt edes itsellä olevan.



Vaikka ette pysty ymmärtämään, niin koittaa edes olla tuomitsematta.



t 7. tuhatta, entinen lapseton, nykyinen sekunda.

Minäkin kärsin lapsettomuudesta ja tulin kaksosraskaaksi. Poika kuoli, tyttö jäi eloon mutta hänellä oli kiikkerä, hyvin epävarma alkutaival. Ekan vuoden ajan en uskaltanut antaa itseni rakastaa tyttöä ja yritin vältellä häneen kiintymistäkin, koska ajattelin etten enää kestä sitä jos hänkin kuolee. Vasta juuri siinä yhden ikävuoden tienoilla aloin uskoa, ettei tyttö ole tuosta mihinkään lähdössä. Nyt meillä on jo ihan normaali äiti-lapsisuhde. Ja meilläkin tyttö oli ekan vuoden ajan kovasti isänsä perään, varmaan juuri koska ei minulta saanut tarpeeksi vastakaikua. Harmittaa, että menin sillä tavalla pilaamaan hänen vauvavuotensa mutta en silloin pystynyt muuhun. Ja kävin kyllä silloin psykologilla juttelemassa tästä ja muustakin.

Ainokaisemme, jonka hoidoilla saimme on kehitysvammainen.



En kuitenkaan oikein ymmärtänyt tätä lehtijutun naista. Eniten minua häiritsi se hänen kummallinen onnellisuudentavoittelunsa.

Tuli mielikuva sellaisesta perustyytymättömästä ihmisestä, joka ei ymmärrä, ettei aina tarvitse olla niin helvetin onnellinen.



Voisi tyytyä olemaan tyytyväinen, onnen hetket ovat sitten niitä highlight- tuokioita...

Ja kyllä, lapsettomuudessa kärsii toisten lapsista, vihaa raskausuutisia ja erit. vahinkoraskaudet ympärillä aiheuttaa suorastaan henkisen luhistumisen.



Itse olen ollut lapseton ja nyt kahden lapsen äiti. Sympatiani on aina lapsettomien puolella. Se on tuskainen tunne ja turha sitä on irvailla.



Tuon KKL:n juttu oli aika yliampuva, mutta mikä minä olen tuomitsemaan toisen ihmisen ahdistusta. Hienoa, että olivat lapset saaneet ja elämä jatkui.

ovat todella rankkoja henkisesti ja fyysisesti. Ymmärrän hyvin, että nainen on hoitojen takia henkisesti vammautunut, sillä lääkkeet (sen varsinaisen lapsenkaipuun lisäksi) voivat aiheuttaa suurta masennusta. Lehtiartikkelia lukematta voisin ajatella, että nainen tarvitsisi terapeutin apua ja masennuslääkitystä.

vaan joku muu... Siis sehän ei ollut tyytyväinen mihinkään eikä koskaan, haki vaan yhä jotain "onnellisuutta" ja jotenkin näki niin, että muut ovat sitten ihan statisteja. Hänen elämänsä on jotain suurta ja muut (mies, lapset) ovat vaan se välttämätön paha, joka on oltava, jotta hän ehkä voisi suvaita olla onnellinen.

Jos lapset olisivat tulleet helposti, hän olisi varmaan keksinyt jonkin muun pakkomielteen.

Surullinen juttu, ja kurjaa että tuollaisen henkilön esittely saattaa leimata monet järjissään olevat lapsettomat.

Samoja ajatuksia herätti. Joidenkin elämä on aina vain pikkuisen vaikeampaa kuin muiden.

Koskaan nainen ei ollut tarpeeksi onnellinen, ei edes lasten kanssa, niinkuin jutun viimeinen lausekin kertoi.

Olisi ollut mielenkiintoista tietää, että mitä hänen elämästä sitten puuttui, että hän olisi ollut onnellinen.

Ymmärrän kyllä että lapsettomuus ja lapsen menetys on vaikeita asioita, mutta tällä hetkellähän hänen elämässään oli kaikki oikein hyvin, kaksi tervettä lasta, mies ja katto pään päällä. What's the problem?