Onko kukaan eronnut lasten takia?

Ei siis siksi, etät lapsilla olisi sen jälkeen parempi elämä, vaan siksi, että lapset ovat niin kamalia, että vanhempia vaan vituttaa aamusta iltaan ja illasta aamuun, eikä ole enää mitään voimia olla toiselle edes hetki mukava.



Me vaan asutaan samassa helvetissä, mitään muuta yhteistä ei enää ole. Keskenään emme juuri tappele, mutta ei tehdä mitään muutakaan. Ei jaksa enää edes puhua, ehkä "moi" huudetaan ovelta kun jonnekin lähtee, siinä se.



Onko kukaan muu eronnut siksi että lapset veivät kaikki mehut ja elämästä ilon?



(Ei en kaipaa yhtään neuvoa tai muuta pään aukomista, tahdon vain tietää kysymykseeni vastauksen, jos olisi kohtalotovereita.)