Lue keskustelun säännöt.
Taidan olla ylihuolehtiva äiti...
11.06.2012 |
Minulla on vuoden ikäinen ihastuttava tytär, joka todellakin on silmäteräni. Hän on tuonut elämääni sellaista sisältöä ja rakkautta jota en olisi voinut aiemmin kuvitellakaan.
Ainoa suuri ongelmani lapseni hoidossa on se, että olen jatkuvasti varuillani hänen kanssaan. Haluaisin varjella häntä jokaiselta pienimmältäkin kolhulta. Pelkään kieltämättä aivan liikaa hänen puolestaan.
Senpä takia en ole uskaltanut antaa häntä vielä kertaakaan KENELLEKÄÄN, esimerkiksi tytön isovanhemmille hoitoon, edes tunniksi, vaikka ovat tarjoamassa kyllä apuaan jatkuvasti.
Kyllä kaipaan joskus sitäkin, että pääsisin mahdollisesti joskus vähän tuulettumaan tai saisin viettää mieheni kanssa kahdenkeskistä aikaa, mutta tiedän jo etukäteen etten voisi nauttia siitäkään "omasta ajasta" ilman että ajatukseni olisivat kokoajan lapseni hyvinvoinnissa.
Kuinka päästä näistä ajatuksista ja liiasta huolehtimisesta eroon?
Kommentit (5)
Helikopterivanhemmuus tuottaa neuroottisia lapsia
Julkaistu 07.06.2010
Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan ylisuojelevat vanhemmat saattavat jättää lähtemättömän vaikutuksen lapsensa persoonallisuuteen, eikä aina niin positiivisessa mielessä, uutisoi Msnbc.
Tutkimustulosten mukaan henkilöt, joilla on niin kutsutut helikopterivanhemmat ovat riippuvaisia, neuroottisia ja vähemmän avoimia. Ylisuojelevuus tuottaa siis alkuperäistarkoituksensa vastaisesti persoonallisuuden piirteitä, joita ei pidetä kovin haluttuina.
Noin 300 opiskelijaa seurannut tutkimus on ensimmäinen yritys määrittää mitä helikopterivanhemmuus oikeastaan on ja selvittää sen vaikutuksia. Termi keksittiin alun perin opetushenkilöstön toimesta, heidän joutuessaan tekemisiin yli-innokkaiden vanhempien kanssa, jotka halusivat kontrolloida lastensa kaikkia tekemisiä. Tutkijoiden mukaan vanhemmat saattoivat ottaa yhteyttä kouluun asioissa, jotka olivat aiemmin vain opiskelijan ja koulun välisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta en ollutkaan, sillä kun lapset kasvoivat niin pystyin irrottautumaan. Toisaalta en pelännyt, vaan koin että en ollut valmis antamaan pientä lasta vielä muiden hoitoon, sillä en luottanut että hoitaja ymmärtäisi lasta.
Meillä lasten hoidossaolo lyhyinä aikoina on alkanut vasta silloin kun lapsi on osannut ilmaista itseään puhumalla, sekä selviytynyt vessakäynneistä (ei enää siis vaipoissa). Tällöin hoitajan ei ole tarvinnut osata tulkita lasta ja lapsi ei ole täysin autettava ja vain hoitajansa armoilla.
Jokainen lapsista on jo koululainen ja vaikka olen huolehtivainen edelleen ettei pitkiä yksinäisiä iltapäiviä tule, niin en todellakaan ole ripustautuva. Joskus aikanaan ajattelin että onko minussa jotain vialla, mutta onneksi tein niin kuin parhaimmalta tuntui- nyt jälkikäteen olen vain tyytyväinen.
Olemme mieheni kanssa menossa heinäkuun lopulla eräisiin juhliin, jolloin lapsemme olisi tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa isovanhemmilleen yöksi. Sitä ennen olisi tarkoitus antaa hänen olla joskus siellä hetkiä päiväkylässäkin.
Nämä tilanteet stressaavat minua jo etukäteen ja olen meinannut jo peruakin juhliin menemisen.
Järkeni sanoo kyllä toista, mutta en vain mahda näille tunteilleni mitään.
Kerro omille/miehesi vanhemmille, että olet huomannut kärsiväsi ylihuolehtivaisuudesta. He varmasti ymmärtävät.
Voitte sopia, että teet aluksi esimerkiksi puolen tunnin tai pidemmän kävelylenkin lähiympäristössä tai käyt hoitamassa jonkin pienen asian, sillä aikaa kun tyttäresi on hoidossa heillä. Voit tuona aikana vaikka kerran soittaakin tarkistaaksesi, että kaikki on hyvin, jos se helpottaa oloasi. Tämä voisi olla ensiaskel tuon pelon voittamiseksi.
aluksi vaikkapa vain tunniksi. Myöhemmin sitten vähän pidemmäksi aikaa jne.
Jos ja kun kaikki menee hyvin, huomaat ettei ole mitään pelättävää.
Isovanhemmat nyt kuitenkin ovat usein turvallisia ja luotettavia. Kysehän ei ole mistään naapurin teinistä lapsenlikkana. ;)