Lapsen " viattomuuden" menetys? (ov)

isia, mutta en silti halua kyynistyä.



Tottakai maailmassa on paljon pahaa, mutta jos aina lähtee siitä, että pahin tapahtuu niin aika vaikeaa on onnellisena elää.



Mun esikoinen on 14-vuotias ja lähestyvä mummon kuolema tullee olemaan ensimmäinen iso suru.

hän on nyt neljäsluokkalainen. Ja paha maailma on lähinnä koulussa.



Ja totta: onnellisena on AIKA vaikea elää, jos luokkakaverit kiusaa, opettaja tuomitsee eikä mikään onnistu vaikka kuinka yrittäisi. Mutta joillekin meistä se on silti totta.



Ja ei, en minä tiedä, miten häntä tukisin. Parhaani yritän olla hänelle läsnä, rakastaa ja lohduttaa ja tehdä elämän elämisen arvoiseksi - ja tietysti puolustaa häntä.

kyllähän sitä on pitänyt opettaa lapsilleen, kun he ovat alkaneet yksin kulkemaan, että kaikki aikuiset eivät ole hyviä. Kyllä siinä oli lapselle selittäminen, kun hän kysyi miten niin ei ja miksi ei ole. Eikö se ole ensimmäinen askel viattomuuden menetykseen.



Toinen syvällinen keskustelu oli ekaluokkalaiseni kanssa, kun luokalla oli häirikkö, joka haukkui ja kiusasi summuuta. Siitä puhuimme paljon ja silloin lapseni ymmärsi, ettei kaikki ihmiset ole reiluja.



Pikkuhiljaa se viattomuus murenee.

En tiedä mitä tapahtui, tulin murrosikään, ja pojat alkoi kiinnostaa.

Aloin kiinnittää huomiota pukeutumiseen, hiuksiin ja laittaa meikkiä.

Ehkä tässä vaiheessa oli paljon myrskyistä kautta ja kaveripiirin vaihdoksia, koulukiusaamista, ja meni luotto ihmisiin ja myös omat vanhemmat eivät enää olleetkaan niin fiksuja...