Miten pääsit balanssiin sen suhteen, että anopillasi ja sinulla ei ole mitään yhteistä

Sillä että pelkkä kunnioitus riittää. Sopivan etäisiin, mutta ainakin näennäisen ystävällisiin väleihin ei muuta tarvita.



Ja ne muutamat kerrat, kun anoppi on meinannut hypätä ruodustaan, on mies tarttunut asiaan, mun ei ole tarvinnut sanoa eikä tehdä mitään.

- toista ei voi millään muuttaa, vain itseään

- edelliseen liittyen on aivan turha sanoa anopin hölmöilyistä, se aiheuttaa vain pahaa mieltä mutta mikään ei muutu

- anopin kanssa ei tarvitse olla tekemisissä enempää kuin on välttämätöntä

- ne vähät tapaamiset kestää sisulla

Mutta kunnioita anoppiasi isoäitinä jos sinulla on lapsia miehesi kanssa.

Me välttelemme anopin kanssa toisiamme, mutta emme lapsen edessä.

En lähde mukaan vittuuntumiseen mikä tulee anopin seurassa vaan hymyilen vähän ja pidän puheenaiheet omalta puoleltani neutraaleina.

itse ole jotenkin katkeroitunut anopin järkyttävistä loukkauksista. kuten tuolla joku ylempänä sanoi, anopille on turha koittaa mistää sanoa..



ahdistaa ajatuskin anopista, hän äärimmäisen omistushaluinen, myös lastenlastensa suhteen. syyllistää jo nyt meidän esikoista samaan tyyliin kun omia lapsiaan.



aarggh. meillä on mies ollut huono palauttamaan anoppia ruotuun, onneksi siinä asiassa ollaan menty eteenpäin. ehkä tosiaan tuo näennäisen ystävälliset välit pakollisissa näkemissä, mutta jonkun ehdottama molemminpuolinen kunnioitus ei tule kyllä meidän välillä ikinä kyseeseen.



on varmasti itsekästä toivoa, että koko ihminen katoisi elämästämme, mutta en vain näe hänen tuovan lisäarvoa meidän elämään. anteeksi, että meni omien ahdistusten tilittämiseksi, mutta asia painaa minua, varsinkin kun anoppi on ainoa ihminen, kenen kanssa en elämäni aikana ole tullut toimeen..

Me asumme aika lähekkäin, vierekkäisissä kaupungeissa mutta minä olen tarkoituksella jättäytynyt pois anoppi kyläilyistä.

Mies menee lasten kanssa, minä jään matkasta.



Anoppi on ihan ok, mutta itse haluan pitää etäisyyttä ja siitä syystä, että mitä enemmän olen hänen kanssaan tekemisissä, sitä hanakammin hän puuttuu elämäämme ja alkaa opastaa minua etusormi pystyssä asioista, jotka ei hänelle kuulu, ja puuttuu asioihin, jotka eivät kuulu hänelle



Hän ei ole ilkeä, hän tarkoittaa hyvää, mutta ei tajua, että se loukkaa minua. Hän ei tajua, että olen ollut itsenäinen jo 17 vuotiaasta ja nyt olen kuitenkin reippaasti yli 40 v?? !!!!!



Sukupäivällisillä anoppilassa kävin pitkän tauon jälkeen. En ollut käynyt pariin vuoteen niillä kun koin itseni ulkopuoliseksi, joka vuosi hän aina minutkin kutsui..

Mutta nytkään ei oltu varauduttu että minä tulen. Meidän nuorin oli tuollon alle 1 v ja ruokailin kolmen lajin ateriat lapsi sylissäni.

Matkasyöttötuoli heillä oli !! Olimme tuoneet sen sinne edellisellä viikolla !!

olin jo vähän elämää nähnyt enkä odottanut liikoja. Mieheni oli erkaantunut äidistään jo vuosia aiemmin, joten mitään paineita pitämiselle ei ollut.



En ole ikinä kokenut ongelmaksi sitä että minulla on hyvin etäiset ja viieät, mutta korrektit suhteet anoppiini. Minusta toimii hyvin niin. En ymmärrä häntä enkä hänen valintojaan eikä meillä ole mitään yhteistä. Mutta pari kertaa vuodessa juttelen hänelle hymyillen ja kysellen asioista joista hän on kiinnostunut.



Tämä yhtälö tietysti vaatii sen että anoppi ei myöskään ole kiinnostunut meistä, ei ota yhteyttä tai puutu elämäämme.

t. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon

Hän ei ole ilkeä, hän tarkoittaa hyvää, mutta ei tajua, että se loukkaa minua. Hän ei tajua, että olen ollut itsenäinen jo 17 vuotiaasta ja nyt olen kuitenkin reippaasti yli 40 v?? !!!!!

valitettavasti itse joudun kestämään anoppia enemmän kuin haluaisin, koska mies harrastaa isänsä kanssa ja siitä syystä vierailemme heillä kesäisin ja olemme yleensä viikon pari putkeen kylässä. Joskus kyllä mietin, että menisin mielummin hotelliin, mutta mieheni ja lasten takia haluan pitää viileän ystävälliset välit.



Pidän puheenaiheet mahdollisimman neutraaleina ja annan anopin paasata lastenkasvatuksesta ja juoruta ihmisistä. Puheen aikana suljen korvani ja vastailen vaan "kyllä", "ihanko totta" sopiviin väleihin, ei hän kuitenkaan minun juttujani kuuntele. Yritän ajatella, että anoppi on vaan sellainen ja sille ei voi mitään.



Juhlapyhinä käymme harvoin, koska anopilla on tapana raataa itsensä väsyneeksi siivoamalla, laittamalla ruokaa pataljoonalle ja stressaamalla kamalasta ja on sitten todella huonolla tuulella kun tulemme paikalle...ja minua ärsyttää, että MINUN pitää koko ajan auttaa häntä, mieheni saa istua sohvalla ja rentoutua, mutta minun pitää lastenhoidon lisäksi palvella perheen miehiä ja anoppia...

Anopin ja minun suhde oli hyvä kunnes esikoisemme syntyi.

Ongelmia tuli minun tavasta hoitaa vauvaa. Imetin liian kauan (1v) ja annoin vääränlaista ruokaa. Olisi pitänyt tarjota syntymästä lähtien sokerivettä, appelsiinimehua ja makkaraa (perunan seurana).

6v minä en ole kyläillyt anoppilassa. Mies lasten kanssa kyllä.

Kaikki ovat tyytyväisiä kun emme anopin kanssa ole samassa tilassa.

päättänyt elää juuri niin kuin joku tässä sanoi, että kunnioitan häntä lasteni isoäitinä ja pidän kohteliaan ystävälliset välit. Mitään sydänystäviä meistä tuskin koskaan tulee. Tämä johtuu varmaan erilaisista luonteista, mutta myös tietynlaisesta kireydestä välillämme. En osaa selittää mistä tuo kireys on syntynyt, mutta se on ollut siinä jo ensi tapaamisesta. Lapset ovat pehmentäneet anoppia, mikä on hyvä juttu.



Itse jouduin nostamaan kissan pöydälle liittyen isovanhempien alkoholinkäyttöön. Esim. juhannuksena mieheni vanhemmat ovat olleet sellaisessa kenossa, että olen tuntenut myötähäpeää ja laittanut lapset nukkumaan, jotta eivät näkisi isovanhempiaan kännissä. Juomat ovat olleet hienoja ja kaikki on verhottu dinnereihin yms. mutta mielestäni mieheni vanhemmat eivät käytä alkoholia kohtuudella. Eivätkä myöskään osaa mukauttaa käytöstä seurasta riippuen. Lue: lastenlapset kylässä. Nämä tilanteet ovat olleet sietämättömiä jo sellaisinaan. Nyt sitten vähän aikaa sitten anoppi halusi lapsemme heille yökylään.



Jouduin sitten keskustelemaan aiheesta "ettehän käytä alkoholia kun lapsenlapsenne on teillä kylässä enkä minä ole paikalla". Se oli suoraan sanottuna hirveää. Toisaalta nyt se on tehty ja kantani on vihdoin tullut selväksi. Mieheni on toiminut asiassa välittäjänä tähän saakka, mutta hänen oma käytöksensä on joskus ollut varsin ristiriitaista.



Mielestäni on erittäin tärkeää, että lapsemme tuntevat isovanhempansa ja että lapsemme voivat viettää aikaa heidän kanssaan. He ovat varsin kunnollisia ja menestyneitä ihmisiä tuota edellä mainittua seikkaa lukuunottamatta. Mielestäni oli aivan kamalaa joutua sanomaan itseään 30v vanhemmalle ihmiselle, että pidäthän juomisesi kurissa. Tavallaan sanomani on epäluottamuslause. Toisaalta en nähnyt muutakaan vaihtoehtoa, koska heillä tuo juominen ei pysy kohtuudessa itsestään.



Toivon sydämmestäni, että voimme tämänkin jälkeen olla normaaleissa väleissä. Toisaalta aion jatkossa olla tiukempi alkoholiasiassa ja pakata tyynesti auton esim. mökillä jos tilanne riistäytyy käsistä. Lasteni ei tule nähdä rooliesimerkkejään kännissä.

Ok, en ole kovin diplomaattinen ja rauhallinen. Etäiset välit kävisivät jos jaksaisin, mutta vaatisi max pari tuntia ja ei kovin pahaa anoppia. Jos minulla kärähtäisi, niin kärähtäisi. Olen sen verran voimakastahtoinen ja täysin periksiantamaton ihminen tietyissä tilanteissa, että varmasti saisin anopin uskomaan tai sitten välit olisivat poikki kokonaan.



No onneksi minulla on mukava anoppi, joka ei puutu pahemmin mihinkään (minusta tämä etäisyyskin on outoa). Olemme kyllä ihan erilaiset ja vaikea aina ymmärtää toisiamme, mutta tulemme hyvin juttuun. Ne ainoat erimielisyydet josta voisimme jotain saada aikaiseksi on juuri yhteinen rakastamme ihminen mieheni. Anopin mielestä miehen ei tarvitse niin tehdä mitään, kun minä taas odotan hänen kantavan ihan normaalisti kortensa kekoon myös äitinsä läsnäollessa. Mutta näistä en sanokaan koskaan anopille, vaan on ihan mieheni ja minun välinen asia.

- toista ei voi millään muuttaa, vain itseään

- edelliseen liittyen on aivan turha sanoa anopin hölmöilyistä, se aiheuttaa vain pahaa mieltä mutta mikään ei muutu

- anopin kanssa ei tarvitse olla tekemisissä enempää kuin on välttämätöntä

- ne vähät tapaamiset kestää sisulla

Toimeen pitää tulla mutta en aio haaskata lyhyttä elämääni hänen miellyttämiseen tai hänen kanssa elämiseen. Ts. näemme vain harvoin ja yritän pysyä melko etäisenä silloin kun tavataan, olen ns. kohteliaan sivistynyt, en mene henkilökohtaisuuksiin ja toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos jos hän menee.

me lapsen ja hän lapsenlapsen. Sitä ennen ei tosiaan ollut mitään yhteistä. Lapsen hyvinvoinnista olemme molemmat kiinnostuneita, ja lapsen myötä on hauska kuulla juttuja miehestäni lapsena ym.

Nykyään kun on kolme lasta keskustelut ovat helpompia. Senkun puhuu jotain mitä lapset ovat tehneet. Anoppi kuuntelee mielellään. Minun asioistani ei ole kiinnostunut, eikä ole kiva puhuakaan, kun ei anoppikaan mainitse itsestään sanakaan.

Mä en tunne anoppiani ollenkaan, vaikka tuntenut olen vissiin jo 15 vuotta.

Me olemme vaan ihan erilaisia ihmisiä. En ymmärrä anoppiani. Hirveän sulkeutunut ihminen, ei puhua pukahda omista asioistaan edes pojilleen. Rintasyöpäkin paljastuo ihan vahingossa.



Anoppi ei kauheasti arvostele minua, koska olen aina varmasti omalla tyylilläni hoitanut lapset. En ole koskaan epävarmuutta näyttänyt. Näytän varmaan niin varmalta, ettei anoppi uskalla puuttua.

Toki normaalia muistelua omista pojistaa, että silloin kun ne olivat pieniä, minä tein niin ja näin, mutta mä vaan ynähdän kuulemisen merkiksi.

Vinkkejä myös kodin siivoukseen tai ruoan laittoon satelee, mutta en koe niitä ohjeita yhtään kokeilemisen arvoiseksi.

Tulee varmaan anopille kiva mieli kun saa "neuvoa".



Eli sellainen rento asenne. Antaa mennä kun vesi hanhen selästä. Ei saa jäädä pohtimaan anopin sanomisia eikä varsinkaan tarkoitusperiä.

Omassa tapauksessani jopa toimeen tuleminen oli liikaa vaadittu. En ole nähnyt miehen vanhempia neljään vuoteen. He eivät myöskään ole nähneet kuopustamme ja esikoisenkin viimeksi reilun vuoden ikäisenä. Mies koitti muutaman kerran vierailla vanhemmillaan lapsen kanssa ja näillä vierailuilla anoppi mm. halusi vaihtaa lapsen vaatekerran itsensä ostamiin vaatteisiin, hän oli myös tehnyt päätöksen kutsua lasta nimellä, joka hänen mielestään sopi lapselle paremmin kuin meidän antamamme nimi. Mies tapaa vanhempiaan nykyään muutaman kerran vuodessa.

Toimeen pitää tulla

Meillä anoppi aiheuttaa jouluisin ja lasten syntymäpäivillä mielipahaa kommentoimalla lasten lahjoista ja niiden määrästä. Lapsi tuskin on syyllinen saamiinsa lahjoihin mutta syyllistää lapsia kun saavat jotain. Paras kommentti on ollut 2-vuotiaalle että täytyy antaa naapurin lapsille osa kun sait niin paljon lahjoja (jouluna). Meillä mies asui äitinsä kanssa siihen asti kun muutimme yhteen ( yli 30-vuotiaaksi) oten minä olen se paha joka vei häneltä poikansa. Anoppi jäi tietty yksin tuolloin lun on leski mutta saihan hän nyt aika kauan pitää poikansa kuitenkin. En oo pariin vuoteen enää käynyt anopilla, hän tulee meille kyllä kutsumattakin. meillä ikäeroakin melkein 40 vuotta joten paljon yhteistä ei ole jutuissakaan. En ole oikeen koskaan pystynyt ratkaisemaan sitä miten saisin hänet tulemaan vain kutsuttuna, ärsyttävää herätä sunnuntaiaamuna kun anoppi haravoi pihalla ilman mitään ennakkoilmoitusta.