Millaisella ikäerolla kolmas lapsi?
Ensimmäinen ja toinen täyttävät ensi kesänä 3 ja 5.
Kommentit (17)
Välillä itsestänikin tuntuu, että kolmas saisi/voisi tulla vasta nyt edelliset koulussa, mutta toisaalta ikäero vanhempiin menisi aika pitkäksi sitten. Vähän kuin eri sukupolvea jo. Toisaalta taas siinäkin olisi puolensa, kun olen kaksi edellistä sektiolla saanut rakenteellisista syistä, olisi hyvä antaa vatsan palautua leikkauksien välillä. Kolmatta enempää meille ei tule. Toisaalta ikääkin on jo sitten, jos odottelee. Mies ei ihan vielä ole valmis ajatukseen, mutta houkuteltavissa silti. ;) Sellaista olen aistinut. ap
nuorempi on vuoden ja vanhempi 2,5v niin kolmas tähän kaaokseen olisi katastrofi... eli jos kolmas niin ei todellakaan vielä piiiiitkään aikaan.
Meille tulee keskimmäisen ja nuorimmaisen ikäeroksi reilu 6v
On 10 vuotta ikäeroa. Meidän välissä yksi (poika) joka on minua 2,5 vuotta nuorempi. Olemme nyt kun siskonikin on "aikuinen" keskustelleet siitä, että millaista se oli kun oli noinkin paljon ikäeroa. Hänen mielestään se oli ihan ok, niin kauan kun me asuimme kotona sen jälkeen olosta tuli "yksinäistä". Minä muutin kotoa pois kun siskoni oli 9, veli asui vielä muutaman vuoden sen jälkeen, mutta ymmärrettävästi he eivät olleet niin läheisiä kuin minä ja siskoni. Nyt kun hän jo aikuinen, niin nythän tuolla iällä ei ole enään mitään merkistystä.
Mutta jos olisi itse saanut valita, niin kyllä siskoni olisi saanut syntyä muutama vuosi aikaisemmin...
on kolme lasta ja ikäerot ekan ja tokan välillä 2 v. 7 kk ja toisen ja kolmannen 2 v. 8 kk. En voi kun kehua. Tosi hyvä ikäero ja loistavia kavereita ovat keskenään. Teillä tulee väkisinkin vähän enemmän mut suosittelen toimeen ryhtymistä niin ei kuitenkaan tuu "liikaa" ikäeroa :) Mä halusin, et kaikki kolme ovat suunnilleen samanikäisiä niin on jutut ja tarpeet samanlaisia (ettei 15 v. joudu pakosta jonnekin Puuhamaahan pienimmän vuoksi).
lapset 5 ja 4 kun kolmas syntyy. Olin ajatellut odottaa koulun alkuun, mutta tulokas ajatteli toisin. Mielenkiinnolla odotan miten tälläinen ikäero toimii.
Ensimmäisten kanssa oli rankkaa kun olivat tosi pieniä. Ennen leikkivät hyvin yhteen, mutta nykyään ovat tosi mustasukkaisia toisilleen ja oikeudenmukaisuutta haetaan suurennuslasilla. Toivottavasti se siitä rauhottuu.
jos teillä kuin meillä : )
Täältä löytyy 3,5,7,9 vuotiaat.
Meillä nyt 2 ja 5 vuotiaat. Ehdottomasti haluan kolmannen, mutta pitemmällä ikäerolla. Vaikka kun isommat koulussa. En halua uuvuttaa itseäni. Lisäksi ajattelen, että ikäerot on rikkaus. Ei kaikki tule samaan aikaan kaikille. Kolmet yö-juhlat putkeen, kolme lastenlasta putkeen yms. Eri-ikäisinä voivat tukea toisiaan paremmin. Pienempi voi auttaa isompia lasten kanssa aluksi ja sitten toisinpäin. Jos kaikki saa lapset samaan aikaan, ovat kaikki yhtäaikaa väsyneitä ja riitoja seuraa. Ikäeroissa on hyviäkin puolia, nimenomaan aikuisuudessa. Lapsena taas on hyvä oppia leikkimään eri ikäisten kanssa,.
kun vauva syntyy alkusyksystä. Aluksi olin kauhuissani (hieman yllärivauva) omasta jaksamisesta, mutta nyt kun masu on kasvanut ja sisarukset tulevat päivä päivältä enemmän toimeen, kun pienempikin on alkanut puhumaan ja lisäksi äitini jää syksyllä osa-aikaeläkkeelle, joten hänestä on varmasti iso apu sitten loppuvuodesta. Vanhin (poika) odottaa innoissaan uutta vauvaa, keskimmäinen on sellainen tahtoneiti, joka varmasti laittaa kapuloita rattaisiin, mutta olen kyllä luottavainen ja tyytyväinen ns. pieneen ikäeroon, koska meillekään ei enempää lapsia tule!
eli lapset nyt 2, 9 ja 11. Kolmas lapsi oli suunitelmissa alusta asti ja ikäero humpsahti kuin varkain näinkin isoksi. Haittana se, ettei ole perheessä leikkikaveria, iloa se, että isommat osaavat huolehtia ja helliä.
Vanhempana tuskastuttaa perheeseen yhtäaikaa osuvat uhma- ja murrosiät.
Itse olen ajatellut, että olisi mukavaa, jos saisimme kolmannen, kun isommat menee kouluun. Mutta, jääkö kolmas "yksikseen" isolla ikäerolla? Pitäisikö sitten tehdä myös neljäs, jotta olisi kaksi "paria"? Eli jos lapsilukuhaave on kolme, olisiko sittenkin parempi, että olisivat lyhyellä ikäerolla kaikki? Entäpä, kun kaksi ensimmäistä on samaa sukupuolta, mitä jos kolmas olisikin eri sukupuolta ja vielä isolla ikäerolla? Erottuisiko vielä enemmän joukosta ja tulisiko tätä eroa vielä itse korostettua esim. "äitille syntyi vihdoin prinsessa, jonka kanssa tehdään vain tyttöjen juttuja". Näitä minä pohdin.
Samaa mietitään täälläkin. Yhtenä vaihtoehtona olen pitänyt sitä, että yrittäisin raskautua siten, että olen äitiyslomalla, kun esikoinen on ekaluokalla. Olisi esikoisen mukava tulla koulusta kotiin, kun äiti olisi kotona.
silloin esikoinen oli 2v10kk ja keskimmäinen 1v7kk. Tähän asti (vajaa 2kk tosin...;)) kaikki on sujunut loistavasti. Isommat ovat syntyneet 1v3kk erolla ja ovat kovin läheisiä sekä leikkivät yhdessä. Nyt just järjestelen ristiäisiä ja kyllähän tämä elämä organisointikykyä vaatii. Mutta niin sitä vaaditaan muillakin ikäeroilla, kun kovin isolla ikäerolla lapsen tarpeet ovat kovin erilaisia. Ja minusta olisi rankkaa jos kotona olisi samaan aikaan murkkuikäinen ja uhmaikäinen. Nyt on helppo pitää samat säännöt ja rajat kaikille. Ja minusta on myös tylsää kun isoimmat lapset joutuvat usein vahtimaan pienimpiään jos on iso ikäero, kun lapset ovat suurinpiirtein saman ikäisiä he eivät vaan yksinkertaisesti voi vahtia toisiaan.
Vaikka ikäni puolesta voisin tehdä lapsia vielä ainakin seuraavat 15 vuotta, haluan että sisarukset syntyvät ikään kuin "samaan sarjaan", ei iltatähtiä. Tästä syystä meille saa neljäs vauva syntyä kun on syntyäkseen, sitten on meidän pesue valmis. Lasten kasvettua jatkan opintojani pikkuhiljaa.
Tämä on meidän ratkaisu ja minun mielipiteet, en halua haukkua/mollata ketään joka on tehnyt erilaisia ratkaisuja. Meistä tämä tuntuu hyvältä. Toki jokaisessa asetelmassa on hyvät ja huonot puolensa.
~MM
kesäkuussa syntyy meille pikkukolonen ja silloin vanhin lapsi on 5v6kk, kakkonen 2v 1kk tämä tuntui meille paremmalta vaihtikselta kuin se että 5v päästä aloitettaisiin taas kaikki alusta.
mutta meille kolmas olisi tervetullut vasta kun kaksi edellistä ovat koulussa.