Siis minkä ikäiset lapset yleenä ulkoilee yksin? Vai onko täysin lapsesta kiinni?
Meidän naapurin 4-vuotias tyttö ulkoilee lähes pävittäin yksin. Itsellä saman ikäinen ja en uskalla päästää yksin ulos.
Kommentit (10)
Olen sitä mieltä, että vaikka tuon ikäinen olisi kuinka järkevä, niin hän on pieni lapsi ja jos näkee kauempana jotain mielenkiintoista, niin " ote" voi herpaantua ja lähteä haihattelemaan tielle tms.
Meillä 3½v ulkoili terassilla ja sen vieressä olevalla pienellä leikkipihalla yksin. eli olin itse sisällä vauvan kanssa ja terassin ovi oli auki. Nyt 5v ulkoilee oikeesti itsekseen, käy pyytämässä naapurista kavereita ulos ja leikkivät ulkona.
Ei juttele oudoille ja tuntuu pysyvän sovitulla alueella. Omani olisi ja kuollut jos ulkoilisi noin. Kai sitten on tuo naapurin tyttö kypsempi.
Minulla lapset häviävät pihalta alta aikayksikön, kun taas naapurin samanikäiset lapset leikkivät mukavasti.
Toisaalta vanhin lapseni sai kuusivuotiaana liikkua vähän pihan ulkopuolellakin, mutta kaksi nuorempaa eivät saa. Tämä koska nuorempien lasten ikäero on pieni ja tunnetusti joukossa tyhmyys tiivistyy: he voivat keksiä ihan mitä vain keskenää. Vanhinta ei edes huvittanut tehdä mitään tai lähteä kauas, kun liikkui yksin.
Tyttö meillä ulkoili omalla pihalla 4v asti ja rauhallisuutensa ansioista uskallettiin päästää jo silloin.
Nyt 8v ja edelleenkin rauhallinen ja reviiri kasvanut jo pitkälle.
Poika meillä on nyt 4v ja en voisi kuvitellakaan, että yksin vielä ulkoilisi edes omalla pihalla.
Siskon kanssa välillä ollut keskenään ja nin on hyvin mennyt.
Riippuu tosiaan paljolti lapsesta. Meidän puistossa pyörii 3-vuotiaitakin yksin, mutta itse en päästäisi noin pientä yksinään.
hÄnenkin ulkoilua vartioidaan tarkasti.
Jossain maalaisrauhassa voi jo 3-vuotias ulkoilla yksin melko huoletta, jos aikuinen seurailee ikkunasta. Mutta vilkkaan tien varressa asuvat lapset pääsee yksin ulos ehkä kouluiässä.
Nuorempia ei voi yhtään päästää ulos kun lähtevät samantien omille teilleen joten varmasti vaativat pitempään valvontaa. Luonteesta pitkälti kiinni.
rauhallisia ja järkevän tuntuisia, ja toiset 7 vuotiaana todella impulsivisia ja muiden vietävissä lähes mihin tahansa, itseä, monen lapsen äitinä tämä hämmästyttänyt paljon.