Petyitkö lapsesi sukupuoleen? Miten pääsit siitä yli vai pääsitkö?

mut nyt odotan jo innolla tulevaa prinsessaa! pettymys kesti ehkä viikon, jos sitäkään..

aika teki tehtävänsä... olisiko poika ollut 3kk, kun huomasin, että tämä poika on ihana, rakas pikku mussukka. Ja aivan ihana heppu.



Monen itkuisen yön ja päivän jälkeen huomasin näin ihanan asian.

mutta ei siitä varsinaista pettymystä tullut, ehkä pari sekuntia mietin, että minua on huijattu.

kyllä. kaksi kertaa toivoin poikaa. kaksi kertaa sain tytön.

Mielestäni pojan elämä on helpmpi ja pojan äitinä on helpompaa. siksi toivoin poikaa

Meille odotetaan kuudetta, viisi poikaa jo löytyy. Toki voin olla HIUKAN pettynyt, jos emme tyttöä saa, koskapa tämän jälkeen ei lapsia enää tule. :) Vielä en siis sukupuolta tiedä - saattaapi selvitä vasta synnytyksessä...

tyttöjä ja heitä odottaessani en lainkaan toivonut puoleen tai toiseen sukupuolta, se oli yhdentekevää.



En kysynyt ultrassa sukupuolta ja kun sain kolmannen pienen tyttäreni rinnalleni lapsenkinaisena, parkuvana, suloisena oliona, en enää ollut pettynyt lainkaan. MUTTA, jos olisin raskausaikana ultrassa kuullut odottavani tyttöä, olisin luultavasti ollut jollain tapaa pettynyt.



Nyt olen onnellinen kolmen neitokaisen äiti. Ehkä meille joskus vielä niitä poikiakin syntyy, koska haaveissa on iso perhe. -Tai sitten saamme tyttölegioonan ;)

Joutuu suuremmalla todennäköisyydellä väkivallan uhriksi, pojat kun ovat fyysisempiä lapsuudesta aikuisuuteen.



Itselläni kesti muutamia minuutteja toipua "väärästä" sukupuolesta. Kysyimme sitä ultrassa, koska halusin sopeutua ajoissa sukupuoleen. Olisi voinut olla vaikeampaa lapsen synnyttyä.



t. 3 poikaa

Joutuu suuremmalla todennäköisyydellä väkivallan uhriksi, pojat kun ovat fyysisempiä lapsuudesta aikuisuuteen.

Itselläni kesti muutamia minuutteja toipua "väärästä" sukupuolesta. Kysyimme sitä ultrassa, koska halusin sopeutua ajoissa sukupuoleen. Olisi voinut olla vaikeampaa lapsen synnyttyä.

t. 3 poikaa

Tarkoitin, että pojat saavat olla lapsia. Heille sallitaan erilainen käytös paremmin. Ei push-upliivejä 7-vuotiaille. Saavat leikkiä.

Nykyinen elämäntyyli suosii muuttamista. Poikien on helpompi päästä isoon ryhmään mukaan. Tytöt kasvatetaan viihtymään yhden kaverin kanssa. On vaikeaa jos muuttaa isompana.

Minusta tuo fyysisyys ja muu on kasvatuksen ja ympärisötn tulosta. Tytöt ovat alkaneet hekin agressiivisemmaksi, mutta sitä kauhistellaan aivan eri tavalla kuin poikien, joka on jotenkin "normaalimpaa".

eli pojan ja tytön. Sen tiedän että jos toinen lapsi ei olisi ollut tyttö olisin pettynyt. Mutta siitäkin tietty oltais selvitty:)

Minulla on haavena 3 lasta jossa mukana kumpaakin sukupuolta.

Ensimmäisessä raskaudessa toivoin hieman tyttöä. Kun ultrassa vauva paljastui pojaksi oli ehkä

puoli minuuttia hieman pettynyt. Sitten alkoi into tulevasta pojasta.



Nyt olen taas raskaana ja tavallaan toivon tyttöä.. jotta paineet siitä tytön saamisesta olisi ohi.

Toisaalta poika oli nyt ihana niin olisi sitten veljekset lähellä toistensa ikiä...



Otettaan tälläkin kertaa selville sukupuoli etukäteen. Minulle kummatkin sukupuolet ovat yhtä

hyviä, mutta erilaisia ja mielelläni seuraisin erilaisten lasten kehittymistä. Ja kyllähän

aikuisiin lapsiinsakin on luultavasti erilaiset suhteet myöhemmin.

Poikien perheille ollaan lähinnä anoppeja ja tyttöjen perheille äitejä. ainakin tämän palstan mukaan.



Luulen että jos ja kun kolmatta lastan odotan, jos tämä lapsi ja kolmas on kumpikin poikia kestää

ehkä hetki päästä yli siitä ettei ikinä tule olemaan tytön äiti, mutta ei se varmasti tule muuttamaan

tunteita lapsia kohtaan.

ja olen saanut kaksi tyttöä.



Ekalla kerralla olin hivenen pettynyt, mutta se meni nopeasti ohi. Toisella kerralla pettymyksen tunne oli kovempi, mutta yli siitäkin päästiin.



Nyt tytöt ovat jo isoja, enkä vaihtaisi heitä ikimaailmassa kehenkään toiseen. Mitä isommiksi lapset tulevat, sitä enemmän heitä rakastaa persoonina, ja tämä rakkaus ei ole sukupuolesta riippuvaista mitenkään. Olen myös ruvennut nauttimaan "tyttöjen jutuista", joita voin touhuta yhdessä heidän kanssaan.



Pettymyksen tunteet ovat vaikeita ja kiellettyjä, mutta luonnollisia. Aina ei pysty selittämään, mistä ne edes tulevat. Tärkeintä on, että kohtaa kaikenlaiset tunteet itsessään, käsittelee ne ja pääsee niistä yli. Jos saamme joskus vielä lisää lapsia, niin minulle on vilpittömästi sanoen aika lailla sama, kumpia tulee. Jotenkin olen kasvanut tämän yli asiasta, joka oli nuorempana suurempi ja merkityksellisempi.

-Tai sitten saamme tyttölegioonan ;)

Olisihan se aika hienoa, kun perheessä olisi vaikka 5 tai 6 tyttöä. Ulkopuoliset saisivat surkutella ihan rauhassa pojan puutetta, ja me olisimme vain ylpeitä lapsistamme. :)

Eka siis oli tyttö ja toivoin toista tyttöä jotta olisi sitten samaan sukupuolta olevat leikkikaverit. Myös neljättä odottaessa olin hukan pettynyt kun tuli kolmas poika eikä tytär nyt sitten saa siskoa. Lähinnä olin pettynyt siis tyttären puolesta joka kovasti toivoi joka kerta itsellen siskoa.

olin suorastaan shokissa ensimmäiset sekunnit, kun kuulin odottavani poikaa. Olin itsekin yllättynyt omasta pettymyksestäni, mutten näyttänyt sitä kenellekään. Pettymys muuttui kuitenkin iloksi sillä hetkellä, kun kerroin asiasta miehelleni: Näin elämäni ekan kerran mieheni pidättelevän onnen kyyneleitä:-)

Mulla tämä tyttötoive oli alunperinkin johtunut ennakkoluuloista. Ajattelin että poikalapset on rasavilleja, vähemmän henkisiä olentoja. Meillä poika osoittautui paljon pohdiskelevammaksi ja rauhallisemmaksi kuin tytär on koskaan ollut. Lisäksi poikani osaa näyttää tunteensa, on kova halailemaan yms. Ja tavallaan olen huomannut että se autot-junat-lentokoneet-kaivurit-maailmakin on kiehtova. Poikalapsen kautta olen oppinut enemmän ymmärtään miesten maailma ja se on auttanut parisuhteessakin :)

ja olin pettynyt, kun ultrassa vauva paljastui pojaksi. Hyvä, että sain tietää sukupuuolen ajoissa, sillä lapsen synnyttyä en ollut enää ollenkaan pettynyt ja nyt, kun lapsi on jo 2-vuotias en vaihtaisi häntä kehenkään muuhun!



Itselläni oli totuttelemista siihen, että tyttövaltaisessa perheessä (5 tyttöä ja 2 poikaa) kasvaneena olin yhtäkkiä perheessämme sukupuolivähemmistössä! Sitä en ollut koskaan ennen kokenut.



Osittain pettymykseni liittyi myös vaatteisiin: Olen vaatefriikki ja tyttöjen ihania vaatteita on moninkertaisesti poikien vaatteisiin verrattuna. Ainoat haikeuden tunteet vauvan syntymän jälkeen sukupuoleen liittyen ovatkin liittyneet nimenomaan vaatteisiin. Muuten en ole haikaillut tyttöä enää ollenkaan.

Toivoin kaksi lasta samaa sukupuolta, ja sain kaksi ihanaa poikaa.

Esikoista odottaessani toivoin poikaa, sain tytön. Kyllä se kieltämättä kirpas, mutta jossain vaiheessa tajusin että mä rakastan sitä tyttöä niin paljon että, en ikinä siitä luopuis mistään hinnasta. Tänä päivänäkin olen erittäin ylpeä siitä että mulla on tytär.



Niin, ja on mulla nykyään se poikakin. Ihanaa kun sain pojan, koska olin poikalapsesta aina haaveillut.

hyvin hetken kun synyytyssalissa silmiini osui poikani "kassit". Eka ajatus oli että voi ei, poika! Synnärillä kaikki muut tuntuivat työntävän vaaleanpunaisia kärryjä. Kaveripiiriin ilmaantui lähiviikkoina pari tyttöä, pikkaisen kirpaisi. En muista kauanko aikaa meni että asiasta "toivuin". Ehkä joskus ristiäisten jälkeen alkoi helpottaa, kun pojasta alki muodostua valloittava persoonansa. Nyt tuo pieni poika on superihana otus jota en pois vaihtaisi! Yhä toki vähän pelottaa asiat joiden takia poikaa en halunnut. Tytön kanssa pelkää taas eri asioita, peloitta pääse koskaan. Kolmas lapsi jos vielä tulee, en tiedä kumpaa sen haluaisin olevan (esikoinen on siis tyttö).