Kadehdin siskoani.

Mun sisko on 19-vuotias ja 1-vuotiaan lapsen äiti. Asuvat avomiehensä kanssa kyllä yhdessä, mutta muuten elämä on aika " teinimäistä" , kodinhoito huonoa ja tuntuu, ettei millään jaksa lapsensa kanssa. Mä taas " kypsässä iässä" (31) ja myös 1-vuotiaan äiti. Takana pitkä suhde, hyvä ammatti löytyy ja materiaa/rahaa myös ihan tarpeeksi. Pystyn hoitamaan lapseni ja kotini hyvin.



Omasta mielestäni minä olen aina hoitanut elämäni vastuullisesti ja kypästi kantaen vastuun ratkaisuistani. Tottakai lapsen kanssa välillä väsyttää, ketäpä ei. Kadehdin/vihaan sitä, että siskoni saa kaiken avun vanhemmiltani, sisaruksiltani, tädeiltä jne. He vievät vaatetta, tarviketta, hoitavat lasta jatkuvasti yökylässä. Tavaraa en minäkään kaipaa, mutta joskus omaa aikaa. Lapseni ei ole koskaan ollut kenelläkään sukulaisista hoidossa. Olen kysynyt, mutta kiemurtelevat vain epämääräisesti. Oma äitikin väsymykseen vedoten kieltäytyi yöhoidosta syksyllä, kun olisimme miehen kanssa halunneet ekaa kertaa 1,5 vuoteen olla kaksin kylpylässä. Me sitten lähdettiin kylpylään kolmistaan lapsi mukana. Meidän turvaverkosto on MLL, siskon sukumme. Miksi kukaan ei halua auttaa meitä? Olen monesti sanonut, että olen väsynyt ja turhautunut, ja haluttaisiin edes leffaan joskus kaksin. Tähän sanotaan vaan, että " mutta on se lapsi niin palkitseva" .



Mikä yli-ihminen mä olen? Miten ilmaista sisaruksille ja äidille, että minäkin joskus väsyn? Mun väsymys on äidillekin turhaa narinaa, mutta siskon todellista. Ei me materiaalista apua kaivata, vaan edes kerran kuussa pari-kolme tuntia hoitoapua.