Lue keskustelun säännöt.
Oudot ajatukset ja pelot
04.01.2006 |
Olenko normaali, vai pitäisikö hakeutua hoitoon? Murehdin päivittäin kaikkea mahdollista, mitä SAATTAA tapahtua, ja joskus ahdistun ihan kunnolla. Lisäksi tuntuu siltä, kuin katselisin maailmaa jotenkin ulkopuolisena. On yksinäinen olo, vaikka en ole yksinäinen. En tunnu oikein kuuluvan mihinkään, olen irrallinen kaikesta ympärilläni olevasta. Joku saattaisi sanoa, että kärsin masennuksesta, mutta kun olen ollut tällainen koko ikäni. Elämä on raskasta, vaikka ihan tietoisesti olen kiitollinen kaikesta, mitä olen elämässäni saanut. Muita outoja tuntemuksiani on, että joskus kävellessäni ulkona rupean pelkäämään, että tulenkin yhtäkkiä sokeaksi, tai että huomaankin olevani aivan vieraassa paikassa. Miten silloin pyytäisin apua?
Kommentit (5)
Perinnöllisyydellä ja kasvuympäristöllä on vaikutusta kuinka vaikea asteinen masennuksesi on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olikeesti, ole rohkea, hae apua, sitä löytyy kyllä, ja samalla helpotusta oloosi!!!!
Kakkoselle haluaisin toivottaa koko sydämmestäni voimia, jaksamista, ja selkeitä & terveitä ajatuksia, painitaan meinaan hemmetin paljon samanlaisten asioitten kanssa!!!
Meillä vielä akuutti ja raskas tilanne päällä perhepiireissä just nyt... *huokaa syvään, sulkee silmät, ja toivoo, että tää ois vain pahaa unta*....
Ja pelko kuolemasta ja sairaudesta. Välillä on vaikea hengittää kun tuntuu, että kurkkua kuristaa. Korostuu tietyissä tilanteissa. Apua en ole uskaltanut hakea. Jatkuvaa se ei ole, mutta ilmenee toisinaan.
mutta pelkään, että minulle määrätään jotakin lääkkeitä. Niitä en halua syödä siinä pelossa, että jäisin koukkuun, enkä olisikaan enää oma itseni. Toiveena on myös ryhtyä tukiperheeksi, ja pelkään, miten tuntemusteni julkinen tunnustaminen vaikuttaisi tuohon asiaan... ap
en ole masentunut..joskus ahdistaa,mutta normaaleissa määrin..elämä kuitenkin mielekästä!pelkotiloja on kyllä kaikilla ihmisillä.minulla ainakin tuttavia,jotka uskaltaneet avautua,kun olen kertonut omistani.suurin pelkoni on ollut isäni suvussa esiintyvä sairaus,skitsofrenia.ajatus siitä,että se tulisi minuun saa ahdistus oireet esiin välittömästi..samoin kun ajattelen että lapsiimme,kauhistus!!joskus koen hetkittäisiä pelkotiloja,liittyen sairastumiseen,kuolemantapauksiin.välillä saattaa tulla pelko iltaisin,että mitä jos kotiimme murtaudutaan.järki sanoo ettei hätiä ja yleensä menee ohi itseäni psyykkaamalla.Minä olen kanssa aina ollut tälläinen,pelkokohteet vaan muuttuneet..skitsofreniaa olen pelännyt kyllä jo aika nuoresta asti.mitään apua en ole hakenut ja nyt pitkään tunne,ettei tarvitsekaan,kun ei tämä vaikeuta elämääni kuitenkaan.Apua olisi järkevä hakea tietysti jos tunne,että ahdistus viriää liian helposti ja olo tyhjä jatkuvaan soittoon jne.Voimia sinulle!