Terveellisiä kala- ja kanaruokia pikkulapsiperheeseen?
kalaa ja kanaa pitäisi syödä, mutta ei aina jaksaisi tehdä samoilla ohjeilla.. minkälaisia ruokia valmistatte kalasta ja kanasta?
Kommentit (6)
Hei, minulla on pari varsin nirsoa poikalasta, ja tällä hetkellä olenkin päättänyt, että en hirveästi panosta mutkikkaisiin ruokiin joita he eivät kuitenkaan syö. Ja ilokseni huomasin, että yksinkertainen keitetty tai paistettu lohi ilman sen kummempia kastikkeita keitetyn kukkakaalin kera maistuu nirsoille pojilleni! Keitän siis vain lohen (tai paistan jos tahdon vaihtelua), maustan yrteillä ja suolalla, ja keitän samaan aikaan myös kukkakaalin. Lisukkeeksi kurkkua. Tämä yksinkertainen ja terveellinen ateria tekee aina kauppansa ja valmistuu äidin kannalta ihanan helposti. Kunhan emme nyt vain kyllästyisi loheen. Kalapuikotkin kyllä usein kelpaavat, etenkin sitruunalla höystettyinä, mutta itse en niin pidä kalapuikoista, joten niitä syömme harvemmin. Tämän hetken hitti on tämä lohi-kukkakaaliyhdistelmä.
mutta laita ensin perunat vuoan pohjalle 30 min ja sitten kala päälle vielä 30 min nahkapuoli YLÖSPÄIN. Kun kala on lähes kypsä on helppo nostaa nahka pois ja nostaa koko ruoka pöytään.
Pilko kasviksia (esim perunaa porkkanaa paprikaa kesäkurpitsaa ja sipulia) vuokaan, päälle kananpaloja, hunajaa ja soijaa mausteeksi päälle ja uuniin. Maukas, helppo.
Tosi helppo ja nopea uunilohi
lohifile kuivataan kummaltakin puolelta ja laitetaan vuokaan nahkapuoli alaspäin. Päälle ripotellaan merisuolaa ja pippuria tai sitruunapippuria. Laitetaan n. 200 asteeseen n. 15 min.
Sekoitettaan purkilliseen Flora kevyt ja paksu 4% " kermaa" hienonnettua tilliä ( kuivattu käy myös) ja kaadetaan kalan päälle. Annetaan olla vielä n. 15min uunissa.
Maistuu keitettyjen perunoiden tai muussin kanssa.
Sitruunan mehua voi vielä puristaa tilkan kalan päälle ennen uuniin laittoa.
Ei paljon reseptiä siis vaadi... ;)
Mutta muuten meillä on seuraavia:
Kanan filesuikaleita + vesijauhosuurus + pakastevihanneksia, tai maissia tai banaania, tai herkkuseiniä, ja mausteeksi maun mukaan currya, pippuria joskus, broilerimaustetta, ja jotain kermavalmistetta. Lisukkeeksi riisiä tai pastaa.
Kanan voi myös paistaa, tai laittaa kananjauhelihaa, ja keittää riisiä, sekaan taas jotain pakastevihannesta + broiskumaustetta/kanaliemikuutio = risotto.
Kanakeitto on myös suosikkimme.