1 v 6 kk uhma ja raivarit
Olen aika ällistynyt ennen niin rauhallisen ja ' helpon' poikani muutkoksesta. Oma tahto on todella tullut esiin ja sitä käytetään koko ajan. Hieno asia toisaalta, mutta vanhemmat ovat välillä ihan uupuneita raivoamisesta ja kiukuttelusta.
Tänään esimerkiksi olimme puistossa aamulla. Vielä viime viikolla lapsi touhusi pääasiassa iloisesti, jopa hymyili muille lapsille ja työteli kärryjä, lapioi hiekka yms. Tänään halusi olla vaan äidin sylissä, vähän käveli ympäriinsä mutta koko ajan kiipesi taas syliiin. Yritin rohkaista leikkimään ja keinumaan ym, mikään ei kelvannut. Lähdettiin sitten kotiin, ja poika sai ihan hirveän raivarin kun laitoin hänet rattaisiin. Koitin selittää että äiti ei jaksa kantaa, näytellä busseja ja muuta mielenkiintoista, ei auttanut. Poika kiemurteli ja huusi naama punaisena. Ehdotin että haluatko kävellä itse, ei käynyt. Meni vaan veteläksi ja huusi kun yritin laittaa kävelemään ja pitää kädestä kiinni. Lopulta oli pakko vaan kärrätä huutava poika kotiin, joss huusi vielä hysteerisesti n. 15 minuuttia ja nukahti sitten.
Syömistilanteetkin usein mahdottomia. Itkee nälkää ja haluaa syödä, mutta kun saa ruuan eteensä alkaa työntää lautasta pois, hakata lusikalla pöytää (ja itseään) ja huutaa ja raivota. Sitten saattaa hetken kuluttua syödä vähän, taas raivota jne. Välillä syö ihan mukisematta ja rauhallisesti.
Lähinnä kai kaipaan vertaistukea ja muita sanomaan, että heillä on samanlaista. Välillä tuntuu kun poika olisi riivattu tai jotain, kun huutaa ja kiljuu ja yrittää lyödä raivoissaan äitiä ja isää. Välillä taas on ihan normaali oma itsensä, vaan sanoo useammin ' ei' . Mitään ei oikein halua, ei vaippaa päälle, ei vaatteita, ei syliin, ei lattialle, ei nukkua, ei valvoa. Kertokaa että kauan tämä kestää ja mikä helpottaisi?
Kommentit (6)
että meillä tällä hetkellä joka asiaan hän sanoo ensin ei
mennäänkö ulos - ei
ollaanko sisällä -ei
onko nälkä -ei
leikitäänkö -ei
luetaanko -ei
jne
jne
loputtomiin.
No, kuitenkin esim. kun kysyn luetaanko, niin sanoo ensin ei ja sitten kuitenkin tulee kirja kädessä syliin....
Meidän 1v4kk on kanssa EI-iässä, kaikkeen vastataan ei. Tosin riippuu äänensävystä tarkoittaako poika ei vai kyllä. Ja raivareita saattaa tulla milloin mistäkin, meillä on toiminut lähinnä se, että ensin otan sylkkyyn ja jos se ei auta niin annan vähän aikaa raivota lattialla (olen lähettyvillä kuitenkin) ja se auttaa joskus nopeasti ja toisinaan ei :) mummilta sain tuohon kommentiksi, että " hienoa kun on omaa tahtoa" , heh.
Huomasin myös, että meillä nuo ruokaraivarit liittyvät poskihampaiden puhkeamiseen. Jospa se syöminenkin kohta siis helpottuisi..
-piirakka
on meillä meno 1 v 5 kk neidin kanssa. Erona ehkä se, että tyttö on aina ollut aika kovaääninen komentelija, ei mikään aurinkoinen vauva niinkuin esikoinen. Itse en koe noita neidin uhmailuja niin rankoiksi, esikoinen varmaan on koulinut mut vuosien varrella. Rankempaa se oli silloin esikoisen kanssa, kun melkein yhdessä yössä nauravaisesta ja aurinkoisesta pojasta tuli hirveä huutava riiviö.
Mutta siis vertaistukena voin sanoa, että taitaa kuulua nuo kotkotukset ikään, eikä kai loppua näy kun sitten joskus, kun lapset ovat kasvaneet aikuiseksi :).
ja etsii itseään ja rajoja siitä on kaikessa kyse. Kokeilee mitä voi tehdä ja kuinka pitkälle pitää mennä mutta samalla äärettömästi kaipaa syliä ja kannustusta siitä, että kaikki tuntee ovat ne sitten negatiivisiakin ovat sallittuja (no tietysti tietyissä rajoissa). Monesti meillä esikoisen kanssa auttoi kun en mennyt leikkiin mukaan toinen raivosi ja minä pysyttelin tyynenä ja keksin jotain ihan muuta. Olen myös lukenut, että jos lapsi pysähtyy ja kieltäytyy jatkamasta matkaa vaikka ulkona tehokkainta on jos äitikin pysähtyy ja tuumaa hei kiva paikka jäädään tähän. Raivo jatkuu mutta kun huomaa että ei siitä tulekaan mitään kohtausta äidille niin lähtee itse tai ainakin rauhoituttuaan tulee paremmin mukaan. Monesti olen raahannut huutavaa poikaa ja yritellyt tyynnyttää, parhaiten toimii kun keskittää oman energiansa muuhun ja poikakin menee " halpaan" . Ruokailutkin meillä rauhoittuivat kun opin itse siihen, että jos ei syö tai leikkii ruoalla niin ruokailu päättyy siihen eikä poika siihen kuollut. Heitteli mahdottomasti leluja ja raivosi kaiken päivää aina puolitoistavuotiaasta yli yksivuotiaaksi. kun heitti leluja joituivat lelut jäähylle. Välillä meillä oli kasapäin leluja lipaston päällä. Toisinaan pahimissa kohtauksissa yritin ottaa syliin joskus onnistuen joskus ei. Nykyään annan huutaa ja rauhoitan äänellä tai teen jotain ihan muuta sillä välillä ihan sama mitä teet ei se auta kuitenkaan. Esikoinen nyt 2,5 v ja muuttunut kun toiseksi pojaksi aiemmin olisin voinut vannoa että suloinen vauvani muuttui riiviöksi enkä välillä tiennyt mitä tehdä. Nyt raivokohtauksia tulee harvoin ja suurimman osan jo aavistan ja äkkiä ajatukset muualle. meillä myöskin tuli käyttöön palkitsemistaulu aina kun teki jotain hyvin niin jääkaapin ovessa olevaan paperiin tuli tarra. Toimii tosi hyvin sekä tarrat että erityisesti kannustus. keksi mistä tahansa aiheesta kannustavaa palautetta ja kehu. itse ainakin huomasin kun päivät olivat pelkkä riiviökäyttäytymistä että en keskittynyt positiiviseen ja se on virhe.
paljon positiivista joulumieltä ja jaksamista. Tämäkin kuuluu kasvamiseen:)
puolisen vuotta ja lapsi nyt 1v9kk. Ei ole aina kovin helppoa ei mutta minkäs teet kun kuuluu kehitysvaiheeseen. Tosin en muista että kaksi vanhempaa lastamme olisi ollut noin voimakastahtoisia tuossa iässä ; ) Riippuu näemmä paljon lapsen luonteesta kuinka räiskyvää itsenäistyminen on.
1 v 7 kk ja aivan samanlaista.
Hirveä huuto, jos ei saa tahtoaan läpi (ei anneta läheskään joka asiassa. Usein saa kyllä valita esim. kumpi pipo tms.)
Usein on oma itsensä ja normaali, mutta tosiaan välillä mikään ei kelpaa ja huuto vaan yltyy.
Yritän ottaa ensin syliin ja halata, jos se ei auta, annan hetken huutaa. Sitten yritän AINA selittää hänelle hänen omia tunteitaan eli esim. sinua kiukuttaa kun et osaa vielä pukea kenkiä itse vaikka haluaisit. Harjoitellaanhan nyt yhdessä laittamaan ne jne. Usein sitten rauhoittuu kuuntelemaan ja yrittämään.
Veikkaan, että teillä on sama syömisen kanssa, että turhautuu.
Voimia kovasti. Ymmärrän hyvin tunteesi, itsekin tekisi mieli joskus karjua että voi p....le ja antaa lapsen jäädä maahan/lattialle/autoon kirkumaan yksinään.