Todella voimakastahtoisten lasten vanhemmat...

Hei!



Lapset ovat erilaisia ja vaativat erilaista huomiota.



Teille on sattunut melkoinen sisupussi ja ei siinä auta kuin oma rauhallisuus ja sinnikkyys. Kun riittävän monta kertaa säännönmukaisesti käy asiat läpi niin vastustus pikku hiljaa helpottaa.



Meillä on myös tyttö jonka kanssa välillä väännetään väsymiseen asti. Tuntuu että itsellä jo korvissa soi, kun kaikki on vain riitelyä ja äiti on ainoa joka kelpaa riitakumppaniksi.



En ota huomioon kirkumista ja tahtomista. Sanon vain, että äiti ei kuuntele tuollaista ja katsotaan sitten kun osaat sanoa nätisti. Sitä on sitten joskus väännetty kauankin, mutta kun muutama kerta on takana niin aika äkkiä kirkuminen loppuu.



Nälkäinen ja väsynyt lapsi on tietenkin asia erikseen ja sitä koetan välttää tai koetan enemmän luovia tilanteita silloin.



Koetan myös kertoa lapselle, että rakastan häntä MUTTA en pidä siitä että hän tekee sitä tai tätä. Eli hän itse on ok, mutta käytös ei.



Ja koetan myös tehdä sitä, että kun lapsi käyttäytyy hyvin niin kehun ja huomioin häntä. Kun käytös on huonoa, en huomioi häntä erityisesti.

...ja tosiaan tempperamenttia loytyy seka hyvassa etta pahassa. Eli saa juuri kuvailemasi kaltaisia huutokohtauksia, kaikista asioista on oma mielipide, mutta toisaalta on alykas, hurmaava ja sosiaalinen hyvalla tuulella ollessaan, mika on kuitenkin suurimman osan aikaa. Meilla kuitenkin onneksi tuo vakivalta on ollut tyton taholta aika minimaalista, on kaynyt pari kertaa lapi vaiheen jossa on muutaman kerran raapinut/puraissut yhta tarhakaveria (aina sita samaa, kilttia poikaa joka ei anna takaisin) mutta se on onneksi mennyt ohi. Muuten on tarhassa huomattavasti " helpompi" kuin kotona eli ei saa siella raivareita ja hanta pidetaankin siella ihan " mallilapsena" (mika meita vanhempia joskus vinosti hymyilyttaa). Toisaalta ajattelen etta hyva jos koti on sellainen paikka etta siella voi relata ja ilmaista itseaan. Meillakin on jaahypenkki kaytossa ja se toimii aika hyvin, joskus tytto jopa itse ilmoittaa haluavansa sinne rauhoittumaan kun ei meinaa saada raivariaan loppumaan. Meilla ainakin tyton kanssa on ollut tarkeaa etta pidetaan huolta siita etta verensokeri ei laske liikaa eika han paase ylivasymaan, silloin nuo kaytoshankaluudet ovat ihan huipussaan. Mutta muuten on oikein ihana, virkea, ja utelias lapsi. Eli ehka nama ovat kolikon kaksi puolta jotka taytyy vain ottaa vastaan.

Samoina toistuvat rutiinit eli tietyt ruoka-ajat ja nukkumaan meno aina saman kaavan mukaan, niin lapsi ei pääse liian nälkäiseksi tai väsyneeksi. Virikkeitä sopivasti (no, tää on tietysti vaikea, joskus tuppaa olemaan enemmän menoja, eikä ihan kaikkea voi aina tehdä lapsen ehdoilla), meidän 3,5-vuotias poika ainakin menee ylikierroksille ja ns. vaikeammaksi, jos on liikaa touhua ja menoja.



Johdonmukaisuus ja varmuus on avainsana, tämäkin ihan testattua :-) Jos emmin, kun lapsi pyytää jotain tai kiukuttelee, niin taatusti tilanne repeää käsistä helpommin kuin jos tiedän heti, mitä mieltä olen. Ja se, minkä on äiti juuri kieltänyt, niin sitä ei isä kumoa, ja jos on sanottu, että tänään ei ole jätskipäivä, niin se myös pitää.



Voimia ja jaksamista pysytellä mahdollisimman tyynenä pienen itsenäisyyteen opettelevan ihmisen kanssa!



- tiukkis

Meillä on myös hyvin määrätietoinen ja tempperamenttinen nuori herra 2v. On ollut todella sisukas aina. Etenkin iltaisin nukkumaan meno on aina yhtä huutoa, vaikka rutiinit tehdään aina samalla tavalla. Myös päivisin huutoa syntyy aina kun oma tahto ei mene läpi. Tai sitten asiaa jankutetaan taukoamatta ja sitten raivotaan jos ei jankutus tehoa. Itsekin mietin välillä että onkohan tämä aivan normaalia, tunnen riittämättömyyttä ja etsin syitä itsestäni. Myöskään omassa ystäväpiirissäni ei ole vastaavia sisupusseja. Olen aina ajatellut tekeväni ainakin kaksi lasta, mutta viimeaikoina on tuntunut että ehkä tämä yksikin riittäisi.

" Keinona meillä selitys ja jäähy portaissa. Täältä tulee tietysti moonta kertaa pois ja kun sanon, että pois saa tulla, kun lupaa, ettei enää lyö. Katsoo suoraan silmiin ja sanoo " mää lyön!" . Tuntuu siis, ettei mikään mene perille."



Meillä sama juttu pojan kanssa, mutta eteisen nurkka on se miettimispaikka jossa pohditaan rauhassa käytöstapoja jos ei tottele. Nurkasta kuuluu lattian tömistystä, huutoa, oven paukuttamista, vaikka hyvin tietää että nurkassa seisotaan hiljaa ja mietitään asioita. Usein vasta mölyn ja pakoyritysten jälkeen suostuu seisomaan nurkassa mutta huutaen, kunnes haen munakellon ottamaan aikaa. se on se viimeinen keino jota poikakin on jo oppinut karttamaan, ei tykkää kun kello tikittää eteisessä ja pitää seistä kunnes se pärähtää.



Tässä showssa menee usein puolikin tuntia, mutta kun vaan pidän pintani ja laitan lisää aikaa jatkuvasta älämölöstä, poikakin taipuu vihdoin ja hiljenee ja seisoo tai istuu nurkassa sen 15 min tai mitä kelloon on kiukutellessa kertynyt. Usein tämä yksi kierros riittää, mutta joskus ei.



jos on vielä selvästi uhmaa ja on ylimielinen, niin sitten jutellaan lisää niin kauan kunnes myöntää väärän käytöksen ja lupaa olla tekemättä niin. Jos vieläkin uhmaa, eikä anna periksi, saa rauhassa jäädä nurkkaan miettimään lisää kunnes sopu löytyy.



Yritän välttää tätä jos poika on väsynyt, mutta joskus sekin on vaan tehtävä että oppii tottelemaan, oli väsynyt tai ei. En millään haluaisi tulla sellaiseksi vanhemmaksi joka hokee ihan kuuroille korville epätoivoisesti, ja lapsi tekee mitä lystää.



Nyt tuntuu kun 4vee alkaa lähestymään, että sellainen uhma ja ylimielisyys ja testaaminen on joka päiväistä ja kyllä se vie aika paljon voimia löytää se tasapaino että antaa lapselle tarpeeksi tilaa tehdä omia ratkaisuja, ohjat käytöstä huomaamattomasti ja sovussa, ilman raivokohtauksia pettymyksestä, ja koska vetää rajat että äiti määrää mikä on hyväksyttävää tai ei. Sitä lapsen tahtoa on vaikea vaalia, mutta yritettävä on.

tuplataikuitin neuvo huutamisen ja raivoamisen sietämiseen on hyvä, samaa meillä käytetään sekä isän että äidin taholta, kumpikaan ei ymmärrä mitä poika vaatii huutamalla tai raivoamalla. Sanomme vaan että kuulen kyllä että haluat jotain, mutta en ymmärrä mitä sanot kun huudat, puhu nätisti ole hyvä, ja jatkamme omia touhuja. Poika huomaa ettemme todellakaan ymmärrä mitä hän haluaa, enkä usein oikeasti ymmärräkkään siitä älämölöstä mitään, mutta huomaa myös että en edes yritä ymmärtää jos käyttäytyy törkeästi ja rumasti. Aika nopeasti se huutoitku tyyntyy nikotteluksi ja se kiitos tai saisinko sanat löytyvät sieltä. sitten kiitetään, hymyillään ja halitaan ja poika saa mitä pyysi, jos se on mahdollista.



Meillä myös ne lelut mitä heitellään raivonpuuskissa menevät jäähylle jääkaapin päälle, sekin auttaa!

Meillä pian 4v tyttö, joka on myös vertaansa vailla. Tyttömme perhepäivähoitaja (9 lapsen äiti ja 30 vuotta pph:na) sanoi kauniisti tyttömme olevan erikoisin lapsi, jonka hän on tavannut:).



Olen huomannut ihan samoja asioita, joita edellä olevatkin ovat maininneet: tarkka päivärytmi helpottaa arkea. Lisäksi olen huomannut, että jos annan hitusenkin periksi jossain asiassa, tyttö käyttää sumeilematta tilannetta hyväkseen ja peli on pelattu. Sen jälkeen on taas jouduttu aloittamaan " koulutus" alusta, esim nukkumisajoista ei voi joustaa yhtään. Itselleni on ollut äärettömän vaikeaa olla jatkuvasti kova, koska perusluonteeltani olen kaikkea muuta.



Voin lohduttaa, nyt 4-vuotis syntymäpäivän kynnyksellä meillä on arki helpottunut huomattavasti, esim noita tunnin kirkumiskohtauksia ei ole ollut varmaan pariin kuukauteen.



Voimia:)

Poika täyttää kohta 6v ja nyt on kuin eri lapsi. 1,5 vuotiaasta asti kiukutteli. Muistan vielkin elävästi eka tilanteen. Oltiin tulossa puistosta ja poika heittäytyi tielle makaamaan ja raivoamaan, kun ei olisi halunnut vielä kotiin.

Siitä se sitten jatkuikin ja paheni vain koko ajan. Ajattelinkin jo miljoona kertaa, että tämä ei lopu ikinä. Riehumista ja raivoamista saatoi kestää jopa 2 tuntia. Mikään ei auttanut, syliinkään ei halunnut, lohduttaakaan ei saanut. Ei kuunnellut pätkääkään, mitä sanottiin.



Vieläkin pojalla on " huonot korvat" , ei aina halua kuulla, mitä sanotaan. Mutta nämä kiukuttelut ja raivoamiset loppui aika yhtäkkiä noin 4,5 vuotiaana. Nyt on vuosi ollut aika rauhallista. On tosiaan kuin eri lapsi. Niin kiltti ja avulias yleensä. Kyllähän kiukuttelua tulee vieläkin välillä, mutta se on " normaalimpaa" .

Ja erityisen ärsyttävää on se,että esim. mummon luona ollessaan hän on tietty tosi kiltti, kotona vaan raivoaa :/



Mä olen yrittänyt auttaa häntä hallitsemaan omia tunteitaan nimeämällä ne, siis sanomalla että sä olet nyt tosi vihainen tai kylläpä harmittaa tms. Ei se niitä tilanteita täysin laannuta, mutta vähän helpottaa :D



Ja omaa oloa helpottaa kun oikein pontevasti sanoo että äiti on nyt tosi vihainen! Huutamisesta poika menee nimittäin ihan lukkoon ja tilanne vaan pahenee.

Kaipaisin vinkkejä, koska eihän tuon ikäinen vielä jäähyistä ymmärrä?

Mitä te olette tehneet noin pienen kanssa kun huutokohtaus tulee? Meillä on myös sellaista että kiellettyä asiaa esim.takan luukun aukaiseminen on ehdottomasti kielettyä, niin saatetaan testeta monta kertaa päivässä, samoin monta muuta juttua. Mitä tehdä?

Kiellot ja puhuminen menevät täysin harakoille.

ikäisen kohdalla ei mielestäni ole oikotietä eikä voi vielä olettaa toisen ymmärtävän sääntöjä. Estä ja kiellä, estä ja kiellä, ota syliin, vie huomio muualle. Se on sitä nyt ainakin puoli vuotta eteenpäin. Tee kotisi turvalliseksi. Pitkää pinnaa :O).

Poika on erittäin reipas, sosiaalinen, auttavainen, touhukas jne mutta myös täydellisen jääräpäinen, itsepäinen jne. riippuen mistä milloinkin tuuli puhaltaa. Kun huuto alkaa menee poika omaan kuoreensa ja vaan jankkaa ja huutaa vaikka mitä tekisi tai sanoisi. Meillä poika joutuu vessaan istumaan kun tuo huuto alkaa tai jos kieltäytyy tottelemasta. Syy miksi vessaan on se että poika alkaa yleensä jossain vaiheessa huutamaan jos ei saa tahtoaan läpi että pissa tulee ja ei ole kivaa jos hän ruikkii sitten sohvan tms. märäksi joten vessa on paras jäähypaikka. Pois poika pääsee kun on ollut kolme minuuttia hiljaa eli minuutti per ikävuosi tai jos on joutunut jäähylle satutettuaan sisaruksiaan niin pois pääsee kun lakkaa huutamasta ja käy pyytämässä anteeksi. Jos raivari on ihan hillitön niin silloin otan pojan holdingkiin mutta tätä on tarvinnut käyttää varsin vähän. Pojan huutaessa en selitä hänelle mitään koska se on täysin turhaa. Olen ihan hiljaa vain kuin en kuulisikaan mitään. Kun sitten lapsi on rauhoittunut juttelemme siitä mikä meni pieleen. Pojan jääräpäisyys tulee ilmi myös siinä kun hän tekee jotain pahaa ja pitäisi pyytää anteeksi voi poika katsoa napittaa silmiin ja kieltäytyä tekemästä kuten oikeaksi tietää. Myös tavaroita heittelee ja ne menevät sitten takavarikkoon muutamaksi päiväksi ja jos heittelee jonkun muun tavaroita menee sitten jokin pojalle rakas tavara takavarikkoon. Hermojahan tämä vatiin mutta niin kai kaikki lasten kasvatus muutenkin. meillä myös kaksi muuta lasta jotka eivät ole ollenkaan veljensä kaltaisia. Silti en usko että pojassa on mitään vikaa kunhan nyt vaan on saanut tupala läjäyksen omaa tahtoa ja tempperamenttia.

Juuri tässä puhuinkin miehelle, että onko lasten kanssa aina tulossa edellistä pahempi vaihe... vauva-aikana ajatteli, että kunhan tämä lapsi vähän kasvaa niin sitten helpottaa, no siitä päästiin 2-v. uhmaan ja silloin ajattelin, että kunhan tästä uhmasta päästään niin sitten helpottaa... ja sitten tuli tämä 3-4-vuotiaan uhma, joka on ihan toisenlaista. Juuri tuollaista kuin kuvailit, ei usko kieltoja, jopa nauraa äidin kielloille ja komentamisille, korvat ei toimi, nukkumisen kanssa taisteluita, rangaistuksetkaan ei tunnu tehoavan. Ja meidän poika on aina ennen ollut mielestäni melko kiltti, vaikkakin vilkas ja seurallinen.



Aikaisemmin meillä toimi jäähytuoli erinomaisesti, nyt poika juoksee sieltä koko ajan pois ja nauraa vaan. Eräänäkin iltana laskin, että kannoin pojan 17 kertaa takaisin tuolille. Tehokkaammaksi onkin meillä nyttemmin osoittautunut " jäähysyli" , eli poika tiukasti syliin ja siitä ei pääse pois vaikka kuinka rimpuilisi. Isiltä tämä onnistuu paremmin kun äidin voimat ei näin raskauden loppupuolella ihan riitä. Toinen ainakin vielä tehokas keino on laittaa joku lempilelu tms. jäähylle, tuossa viime viikolla kun ei auttanut jäähytuolit ja kurittomuus vain jatkui, laitoimme värikynät päiväksi jäähylle ja se oli pojalle iso juttu, kun nykyisin niin tykkää piirtämisestä. Useaan kertaan kyseli, että saisiko jo ne kynät, mutta sitten muistelimme miksi ne on jäähyllä ja hän kyllä hyväksyi asian.



Muissa vastauksissa onkin jo tullut ihan samoja asioita kuin itsekin olen pohdiskellut. Eli selvästi vilkkaat päivät, väsymys ja nälkä lisäävät tätä käyttäytymistä.

Lisäisin vielä aikaisempaa vastaukseeni positiivisen palautteen. Meillä tytöllä oli 3v kieppeillä kova tarve olla jo ISO TYTTÖ. Kerroin, miten isot tytöt käyttäytyvät. Kun tyttö käyttäytyi nätisti esim kaupassa, huomion sen heti, kertomalla nythän sinä käyttäydyt aivan kuin isot tytöt. Lisäksi meillä oli hyvästä käytöksestä " palkintona" jotain isojen tekemistä. Nykyään samalla tavalla tehoaa mikä tahansa " salaisuus" . Tyttö on oppinut kummasti hillitsemään epäsuotuisaa käytöstä odottaessaan, mikä salaisuus on. Jäähypenkki meilläkin on ollut käytössä, mutta vasta yli 3 vuotiaana. Voimakastahtoisen lapsen kasvattaminen vaatii melkoista kärsivällisyyttä ja luovuutta.

niin kovin tutulta kuulosti nämä muiden kirjoitukset... meillä poika täytti juuri 4v ja nyt tuntuu kuin olisi ihan viime aikoina yhtäkkiä kasvanut " isoksi pojaksi" . temppuilu on ainakin toistaiseksi vähentynyt ja poika on alkanut jättää pois niitä lähes pakkomielteen omaisia piintyneitä tapojaan joita orjallisesti noudatti koko viime vuoden. eli ehkäpä toivoa on olemassa =)