nelivuotiaan ruoasta kieltäytyminen!

Meillä myös 4½-v poika ja periaate on, että kaikkea pitää maistaa.Jos ei sitten tykkää, asia on erikseen. Kaikesta perusruuasta ei tarvitsekkaan kovasti tykätä, sitä voi syödä siitä huolimatta. herkut on asia erikseen ja varsinaiseksi herkkusuuksi meillä on maistattamalla oppineetkin. En yritäkään olla tässä vaiheessa mikään gulinarisri tai ainakaan vaatia sitä pojalta. Syömme mielestäni sangen monipuolisesti ja poika syö mielellään mm kiinalaista ruokaa. Kotimainen perusruoka on kuitenkin ykkönen eli esim.

- makarooni- ja maksalaatikko

- jauhelija- ja nakkikastikkeet muusilla

- jauheli-, liha- (juuri oli hirvikeittoa, josta tykkäsi) ja makkarakeitot

- uunikala

- kanapullat ja kalapuikot



Meiläkin oli välillä vaihe, ettei mikään olisi kelvannut. Kerroin silloin rauhallisesti, että tätä on tänään ruokan, muuta ei ole tarjolla. Jos et syö, ole hyvä ja poistu pöydästä. Joka ikinen kerta ruoka meni mutisematta alas eli kaveri vain kokeili saisiko äiti hyppyytettyä. On tietysti muutama erityisruoka, jota en pakota. Muu perhe pitää niistä erityisherkkuna ja niinpä me muut saamme nauttia niistä. Meillä pienempi ei syö katkarapu- ja graavilohileipiä tai yrtti-katkarapupaistosta (voimakasta) ja isompi ei koske lakkoihin tai rahkaan, joita taas pienempi syö miten paljon vaan.



En voi antaa sinulle muuta ohjetta, kuin älä lähde natinaan mukaan, mutta jos poika ei parin maistamisen jälkeen ruuasta kertakaikkiaan pidä, jatä se hetkeksi tauolle. Kokeile tehdä aina välillä perinteisiä kotimaisia miedosti maistettuja ruokia, josko ne menisivät paremmin alas. Meillä isompi on ollut jonkinverran herkkä voimakkaille maisteille ja tunsi ne polttava suussa. nyt on kavettuaan oppinut tykkäämään vahvoistakin mausta (ei chilistä). Monet meille aikuisille maistuvat ruuat on liian vahvasti maustettu lapsen suulle. jos harrastat voimakkaasti maustettuja ruokia, voisitko ottaa ennen maustamista eroon pojan ruuan ja maustaa se miedommin?



Se ruuanlaitto on taidetta ja erityisesti sen tarjoilemin uhmikselle on ona taiteenlajinsa.

Ja periaatteessa joo, kaikkea pitää maistaa, mutta ei sitä ruokaa nyt voi kuitenkaan lapsen suuhun tunkea.



Ja ihan sama meillä on edelleen käytössä, sanon, että todella toivon, että maistat ennen kun sanot ettet tykkäää tai et halua syödä, mutta jos et syö niin et syö. Istut sitten pöydässä hetken mudien seurassa ja sitten kiitos ja heihei. Muuta ruokaa ei tule. Meillä taas lapset eivät sinänsä mitenkään vedätä vaan ovat sitten syömättä, ihan tyytyväisinä. Tuntuu, että meidän lapsille on alusta asti ruoka ollut välttämätön pakko, ei siis mikään nautinto.



Ja iän myötä itse asiassa ihan oma-alotteisesti maistavat, mutta ovat silti suht nirsoja.



Ja se on meillä sääntö, että ruuasta ei huudella että on pahaa ja yäk yäk.

itselläni on täysnirso 3v - ja on sitä aina ollut. Jos ei ole kasvuongelmia, niin anna lapsen olla. Jos on aiemmin syönyt ruokia ja nyt vasta ryhtynyt nirsoilemaan, niin tuo ' maista kerran' ja sit ei muuta ruokaa toimii varmasti ok. Syököön sit sitä puuroa aamulla ja illalla ihan mielinmäärin. Ja jos sinusta tuntuu, ettei lapsi saa tarpeeksi ravintoa ja kasvua, niin laita hänelle puuroa joka aterialle - eiköhän ala taas muutkin maistua ;-).



Kannattaa miettiä mikä tilanteessa eniten itseä ärsyttää - oletko huolissasi lapsen kasvusta, hänen tavoistaan = omasta huonoudestasi kasvattajana, vai olisiko niin, että periaatteesi hyvästä ja monipuolisesta kotiruuasta aiheuttaa itsellesi paineita ruuan valmistukseen ja etsit kiitosta lapselta eli sitä että hän osaisi arvostaa tekemistäsi? Voi olla että tämä nyt suututtaa sinua kun näin sanon, mutta olen huomannut että kun tutkii omia motiivejaan, voi päästä eteen päin. Lapsi ei nimittäin syö siksi, että vanhemmat saisi hyville kasvatusperiaatteilleen ' kiitosta' . Vaikka olisikin ihanaa että lapsi söisi hyvin ja monipuolisesti, ei ainakaan nalkuttamalla ja pakottamalla saa tilannettta muutettua (kokellut olen minäkin ;-)). Rentoutta ja pakottamattomuutta kehiin, niin lapsi voi alkaa vapaammin myös syömäänkin sitä mitä haluat.



Meillä ainakin on 3v. välillä ihan yllättänyt ja jopa PYYTÄNYT sitä ruokaa pöydästä, mitä ei ole aiemmin koskaan missään suostunut syömään (ei päivähoidossakaan!) ja jota en ole edes yrittänyt hänelle tarjota! Kun saa luvan olla ottamatta ollenkaan, voi vaikka ottaakin! Vitamiinit ja muut hoidan siten, että huolehdin että lapselle sopivaa ruokaa / ruoka-aineita on pöydässä riittävästi. Esim. kun meillä ei neiti syö vihanneksia kuin sosekeittona, niin sitä on tarjolla pari kertaa viikossa ja tuorevihannesten sijaan hän syö lähes joka aterialla kasapäin raejuustoa, kun ei juo maitoa ollenkaan... Ja kun ei syö riisiä, keitän hänelle makaroonia ja muille riisiä, kun siitä tykkäämme. Ja silti koen että syömme samaa ruokaa kaikki, tai ainakin lapsi kokee syövänsä samaa kun siitä ei tehdä numeroa.

Tunnistin niin itseni tosta ennen, siis millanen olin kun esikoinen oli pienempi. Jotenkin mulla oli joku ihme ajatus päässä, että tämä ruokatilanne pitää nyt mennä nätisti oikeiden kaavojen mukaan, silleen kun olen halunnut. Tunsin varmaan olevani itse tosi huono ja just toi, että laitan hyvää ruokaa ja lapsi ei haluakaan. Mä olen ainakin ennen ollut itse hyvin kaavoihin kangistunut, ja vasta kun olen vähän päässyt tästä eroon niin on alkanut sujua (en nyt siis sano, että ap on kaavoihin kangistunut, mutta minä olin!)



Nyt kun olen ihan aidosti sisäistänyt, ja toivon että lapsenikin ovat, että ruoka on heitä varten, ei minun miellyttämiseksi niin kaikki on sujunut paremmin. Vuoden ajan esim poikamme söi todella huonosti, mutta nyttemmin on ite ruvennut ottamaan niitäkin ruokia mistä ei ennen tykännyt ja maistamaan ihan ilman kehotusta. (Siis sanoo ite, että mä maistan jooko että tykkäänkö.)

Meilläkin on kaksi ranttua poikaa, 4v ja 6v. Nelivuotiaankin suhteen kyllä pidän jo sitä linjaa, että jos ruoka ei maistu niin ei ole pakko syödä. Seuraavalla aterialla varmasti on jo sen verran ehtinyt tulla nälkä että ruoka maistuu. Yritän olla tekemättä numeroa asiasta. Ja kun lapset sanovat että hyi, on pahaa ruokaa, niin olen ottanut tavaksi todeta että kaikki ei voi tykätä kaikesta, ja kävipäs sinulla huono tuuri kun juuri nyt ei satu olemaan lempiruokaa, mutta välillä on syötävä sellaistakin ruoka joka ei nyt ihan sitä lempiruokaa ole... Monesti syövätkin sitten, ja ovat omasta mielestään sankareita kun onnistuivat syömään " pahaa" ruokaa ;)



Laadukasta, terveellistä ruokaa voi tehdä myös vähällä vaivalla. Joskus kun lapset eivät suostu syömään, niin lohduttaudun ainakin sillä etten tehyt mitään vaivalloista ja monimutkaista... Jos on sydänverellään väkertänyt jonkun gourmet- ruuan ja sille irvistellään, niin se kyllä loukkaa ihan oikeasti, kun taas kymmenessä minuutissa tehdyn ja uunissa itsekseen muhineen laatikkoruuan suhteen eivät henkilökohtaiset tunteet pääse samalla tavalla valloilleen...

rakentavista vinkeistä. Simasuu, mietin noita motiivejani. Kyllä ainakin osa liittyy siihen omaan itsetuntoon ja haluun tulla hyväksytyksi. Mutta kyllä myös ihan siihen että haluaisin lapsemme nauttivan HYVÄSTÄ, laadukkaasta ruoasta.



tänään otin rennommin ja ruoka upposi paremmin kun sai auttaa minua. oli rakuunakanaa (kanafileitä rakuunassa ranskankermalla) ja riisiä. söi kuitenkin jonkin verran ja kehui jopa ruokaa!!! huomasin että on se omasta asenteestakin kiinni. kun muistaisin vaan pysyä relana enemmän. täällä kotona välillä tavoittelee jotain ihme täydellisyyttä, joka menee yli joskus.



silti en halua, että lapsellani ei ole käytössääntöjä. en vaan kestä sitä että ruoasta sanotaan yäk tai pahaa. minusta se on huonoa käytöstä. tiedän että meidät 70-lukulaiset on upotettu täyteen juttuja afrikkalaisista nälkäänäkevistä lapsista, mutta huomaan että ajattelen kyllä samoin vieläkin ja perustelenkin joskus pojalleni asioita. tänään kerroin että maailmassa on lapsia joilla ei ole juuri koskaan ruokaa. poika katsoi ihmeissään kun meillä kaapit sitä pursuaa.



päivä kerraallaan. olen varma että räjähdyksiä asian suhteen tulee tästä huolimatta puolin ja toisin. silti oli hyvä kun rauhoitititte minua. minusta oli aivan oikea kommentti kehottaa tutkiskelemaan omia motiiveja.



siis oletteko sitä mieltä ettei muuta ruokaa tilalle jos ei kelpaa ? en kyllä jaksa alkaa monia sörssöjä kantamaan pöytään. entä vievätkö teillä nelivuotiaat jo lautasen pois pöydästä? meillä ei vielä.

Ainakin meilla on nain. Mun linja on etta ei tuputeta, jos itse pyytaa jotain se pitaa syoda, mielellaan maistaa kaikkea ja vaihtoehtoruokia ei tarjoilla, mutta syomatta saa olla jos silta tuntuu. Meilla mies on enemman tuputuksen kannalta (tulee tuputtavasta perheesta - ja myos ylipainoisesta, veikkaan naiden kahden olevan yhteyksissa keskenaan) ja saan koko ajan muistuttaa hanta etta " mehan sovittiin ettei oo pakko syoda" ... Luulen etta se on taysin hyodytonta koska ainakin meidan tytolle siita tulee jyrkka vastareaktio ja syomisesta tulee sitten kiistakapula vanhempien ja lapsen valille. Ja tuosta etta toisten lapset on kohteliaampia niin voisiko olla vieraskoreutta? Meilla ainakin tytto syo kuin enkeli isovanhempiensa luona, ja kuulemma koulussa/aikaisemmin tarhassakin (han on siis jo koulussa, taalla se alkaa aikaisemmin), mutta vain kotona homma tokkii.

Etta musta se oli jo lapsena taytta huuhaata, anteeksi vain. Eli siis mika logiikka on siina etta minun pitaa syoda koska muilla on nalka? Eihan se heita auta. Lapset ovat alyttoman loogisia, ja varmasti hoksaavat etta tama on jonkinlainen " hamaysyritys" eika liity mitenkaan heidan syomisiinsa. Voi lasta opettaa kantamaan sosiaalista vastuuta konkreettisemminkin, vaikka antamalla hanen nimissaan lahjoituksen Punaiselle Ristille tai jollekin muulle hyvalle organisaatiolle, ja keskustelemalla siita lapsen kanssa.



Lautasen poisviemisesta: kuulemma vie koulussa, kotona ei. En itse pida erityisen tarkeana asiana.