Mikä tällaista ihmistä vaivaa? Ystävä esittää ideani ominaan, matkii

Mariannakurkisyndrooma nimeltään.

Tiedän ihmistyypin..ärsyttää tapa esittää ideat ominaan.olen päättänyt että pidän suuni kii tästedes tän tyypin seurassa.

Itsekin tunnen muutaman tällaisen. Tavallaan olen otettu, kun jotakuta jaksaa elämäni kiinnostaa matkimiseen asti, mutta yleisesti pidän tyhmyyden merkkinä sitä, että omii toisen mielipiteitä. Ikään kuin olisi tahdoton olento, joka on kykenemätön luomaan omia mielipiteitä mistään. Ohitan olankohautuksella tällaisen toiminnan.

Eräs kaverini matkii pukeutumistani ja kertoo minun kertomiani juttuja omiaan sekä matkii verbaalisia ilmaisujani, esim sanontojani. Ei imartele, ärsyttää vaan hitosti

Miksi vietätte aikaa tuollaisten kanssa?

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 13:54"]Miksi vietätte aikaa tuollaisten kanssa?
[/quote]

En enää vietäkään. Nr 5

Joltain 18-vuotiaaltakin vielä ymmärtää tuollaisen, että tavallaan on niin epävarma itsestä tai jotain.. Itselläni meni hermot kaveriin, joka kolmikymppisenäkin vielä jaksoi tehdä tuota. Se alkoi jotenkin ahdistaa itsellä, vaikka tiedän ettei toinen edes itse tajunnut tekevänsä mitään outoa. En kyllä viittinyt teinimäisesti alkaa sanomaankaan asiasta, että hei älä matki mua :) Jotenkin vaatteissa yms otan tuollaisen kohteliaisuutenakin, mutta isoissa elämänpäätöksissä se on jotenkin pelottavaa, vaikka toki sitä ei saa sekoittaa siihen kun luonnostaan ystävystyy jonkun kanssa jolla on samoja kiinnostuksen kohteita (ja siten teotkin saman tyyppisiä).

Tämä kaverini matki mm asunnon mallissa ja ulkonäössä (sisustamattomassa versiossa), siis kun me ostimme miehen kanssa oman kodin monen vuoden yhdessäolon jälkeen, ja hän löysi itselle miesystävän (jolla muuten bonuksena alkoholiongelma ja isoja talousongelmia), niin olikohan jo vuoden seurustelun jälkeen, kun ostivat samanmallisen, -näköisen ja -kokoisen asunnon. En varmaan olisi kiinnittänyt huomiota asiaan, mutta kaveri on monesti suorasti ja epäsuorasti myöntänyt että on kateellinen kun olen löytänyt "hyvän miehen" ja meillä on pitkä ja vakaa suhde. Minä kummastelen edelleen, itse kun olen kateellinen kauniille sinkkukaverilleni joka reissaa ympäri maailmaa (eli siis jotain sellaista näkyvää ja hienoa tekee). Sitten kaveri matki juuri noissa samantyyppisissä asioissa, käyttää minun sanomiani asioita sanasta sanaan kuin oivaltaen ne itse (no okei, saattaa se johtua huonosta muististakin) jne. Hankalinta minulle oli kun ilmoitimme raskaudesta, niin hän alkoi tämän alkkis miehensä kanssa yrittämään lasta. Toisaalta se on jokaisen oma päätös, mutta minulla inhotti asia kovasti. Olisi ehkä ollut ihan ok, jos mies olisi ollut jollain tapaa edes isämaateriaalia, mutta ei. Mutta toisaalta nämä on vähän hankalia, koska ollaan lastentekoiässä jne, mutta siis kun se sama matkiminen toistui ihan kaikessa, niin kyllä se tuntui jotenkin tosi kummalta ja oudolta. Kaveri myös pyrki samaa alaa opiskelemaan kuin minä, siis useamman kerran, mutta ei sitten päässyt.

Tiedän kyseisen ihmistyypin. Ainakin yksi on narsisti, jonka jo nähdessäni ilmat puristuvat pellolle.

Kaverina en jaksaisi moista katsoa, mutta ikävä kyllä siskollani on näitä piirteitä. Joissakin asioissa on ärsyttänyt, kun hän on ominut jonkin 'mun juttuni' - yleensä edes tajuamatta mistä on alunperin ollut kyse. Jonkin verran sitä sietää, mutta onhan se pistänyt laittamaan pieniä estoja yhteiselle sosiaaliselle kanssakäymiselle. En siis pidä niin usein yhteyttä kuin voisin, en myöskään kerro kaikista ajatuksistani  ja puuhistani hänelle. Nuorempana en vielä oikein tajunnut kuviota, jolloin tuli oltua avoimempi ja myös helpommin hyödynnettävissä (sisareni on itse asiassa minua vanhempi - vaikka kutakuinkin joka ikinen uusi tuttavuus on aina luullut toisin päin). Onhan hänellä toki muitakin piirejä, joilta ottaa mallia, yhteisiä harrastusystäviä ja ystävätukijoukkoja. Henkilökohtaisesti en jaksa ymmärtää, kuka sitä roolia pitkään jaksaa, sillä itse koen sisareni pitemmän päälle hyvin raskaaksi ja energiaa vieväksi ihmiseksi.

Minäkin sain omani muutettuamme nykyiseen asuntoomme. Laitoin kaiken etupihalla uusiksi (rivarin pikku pläntti) ja oman makuni mukaan, johon naapurin rouva jo kiirehti siunailemaan, että pitäisköhän hänenkin laittaa? Seuraavaksi oli samanlainen havuasetelma pihallaan ja sanoikin nauraen, että mä vähän matkin...

Nyt näytti loistavan punainen lamppu keittiössä, melkein samanlainen kuin mulla on keittiön pöydällä ja näkyy ulos.

Ihan jänskää joo, kun just pääsin edellisestä eroon.

En kyllä pysty olemaan imarreltu jonkin kyttäävän matkijan tekemisistä. Ja vaikeeta on olla vaan huomioimattakaan, kun joku, jota usein näkee, alkaa pukeutua ja kalustaa kotiaan samalla tavalla. Mulla on vielä niin persoonallinen tyyli, joka sopii melkeinpä vaan mulle itselleni. Olen sellainen omanlaiseni "kaheli", ja kaukana varsinaisesta tyylikkyydestä.

Pian aloitan takapihaa reeraamaan, saas nähdä mitä tuleman pitää. Niin, puutarhakalusteetkin vaihtuivat viime kesänä naapurilla ihan saman tyyppisiksi kuin meillä. Huokaus.