syömishäiriö lapsella?

Hankkimalla ammattiapua

Hankkimalla ammattiapua. Yksin ei anoreksian kanssa pärjää, tai muunkaan syömishäiriön. Voit esimerkiksi soittaa ihan omalle terveysasemalla tai jos paikkakunnallasi on lastenpsykiatria niin sinne ja kysyä apua. Tietenkin koulun terveydenhoitaja myös neuvoo ja auttaa ja hänen kanssaan kannattaa muutenkin tehdä yhteistyötä.

Mun veljellä oli 8 vuotiaana. Siihen tarvittiin ammattiapua.

Miten ruokailut,kun on meillä? Valittaa usein ettei jaksa syödä. Pakottaahan ei voi.
ap

Kylläpäs nämä mt-ongelmat alkavat nuorena...huolestuttavaa

Pakottaa voi. Jos ei syö, kuolee. Tämä on kylmä fakta.
Oma lapseni sairastui syömishäiriöön (ei anoreksia) onneksi vasta 17-vuotiaana niin että hän itsekin ymmärsi, että on pakko syödä jos haluaa elää. Hän ehti laihtua 38-kiloiseksi ja pituutta on 169cm. Nyt on jo 46 kg saavutettu, mutta hidasta on.

Vakava psyykkinen ongelma, yhteys lääkäriin, miel psykiatriin.

Mennee harrastamaan jotain liikuntaa seuraan.
Syödään yhdessä saman pöydän ääressä. Ei napostelua omassa huoneessa tms.
Ei syömään tarvitse pakottaa mutta rytmi syömiselle.
Jos puhutaan jo syömishäiriöstä niin minä vaikka tekisin työpaikalla muutoksia työaikoihin että voin olla kotona läsnä aamupalalla tms. On pakko puuttua!

Voisin kysyä vanhempainyhdistyksen mielipidettä jos löytyisi kouluun jotain puhujaa aiheesta tms. Se vois olla mallimaailmasta, entinen kiusattu? Kunnolla aivoriihi käyntiin!
Koko "kylä" voi olla mukana ja oppilaat havahtua aiheeseen.

Media on iso juttu tässä: jos koululta löytyy opettaja (tai pytää jonku jonka osaa) niin koululla voi tutustua kuvankäsittelymaailmaan!

Eli ihan perusjuttuja mitä tarttee syödä; ei ole oikeasti kuin viitseliäisyyttä pyytää koululle joku vapaaehtoinen innokas kertomaan ravinnosta, vaikka joku pedäpalloilija tai jääkiekkoilija.

Tästä voi rakentaa ihan kevään aikana muutamia iltoja koululle kun asiaa käsitellään; eikä tarvitse siis kenenkään leimaantua vaan tästä hyötyy moni tyttö ja poika.

[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 22:42"]Mennee harrastamaan jotain liikuntaa seuraan.
Syödään yhdessä saman pöydän ääressä. Ei napostelua omassa huoneessa tms.
Ei syömään tarvitse pakottaa mutta rytmi syömiselle.
Jos puhutaan jo syömishäiriöstä niin minä vaikka tekisin työpaikalla muutoksia työaikoihin että voin olla kotona läsnä aamupalalla tms. On pakko puuttua!

Voisin kysyä vanhempainyhdistyksen mielipidettä jos löytyisi kouluun jotain puhujaa aiheesta tms. Se vois olla mallimaailmasta, entinen kiusattu? Kunnolla aivoriihi käyntiin!
Koko "kylä" voi olla mukana ja oppilaat havahtua aiheeseen.

Media on iso juttu tässä: jos koululta löytyy opettaja (tai pytää jonku jonka osaa) niin koululla voi tutustua kuvankäsittelymaailmaan!

Eli ihan perusjuttuja mitä tarttee syödä; ei ole oikeasti kuin viitseliäisyyttä pyytää koululle joku vapaaehtoinen innokas kertomaan ravinnosta, vaikka joku pedäpalloilija tai jääkiekkoilija.

Tästä voi rakentaa ihan kevään aikana muutamia iltoja koululle kun asiaa käsitellään; eikä tarvitse siis kenenkään leimaantua vaan tästä hyötyy moni tyttö ja poika.
[/quote]

Ääliö

Ota tosissaan. Se on se, mitä minä tuon ikäisenä anorektikkona salaa toivoin. Että joku ois sanonu ei. Ois pakottanu. Ois vaatinu hoitoa. Ei ois uskonu mun valheita. Ei ois nauranu ja haukkunu. Ja niinpä sitten olen puolet elämästäni sairastanut... sitä ei toivois kellekään.

Vähän ohis joo. Tsemppiä sinne, hoitakaa kunnolla, voi mennä vuosia. Ja niin, ei kannata uskoa oikeestaan mitään "parantumispuheita" ja "jujuu ei ahdista enää, söinkin jo" -juttuja. Syömishäiriöiset oppii todella hyviksi valehtelijoiksi osittain sen takia, ettei läheiset halua kohdata koko totuutta. Voi mennä vuosia, mutta toivottavasti lapsi tulee kuntoon.

11! Kiitos tsempeistä!

Ensi viikolla psykologi. Katsotaan kuinka käy. Tytön äiti ei näe ongelmaa. Kotona ollessaan kaikki taantuu. Ikävä kyllä.
ap

Voit soittaa myös Syömishäiriöliiton neuvontapuhelimeen, jos haluat jutella asiasta jonkun kanssa tai kysellä neuvoa.

eilinen 4 vielä. Veljelläni oli siis bulimia. Hän oli ihan lapsi eikä sitä kukaan heti tajunnut. Ei hän itsekkään. Muistan kun hän ahmi kotona ruoka aikoihin niin paljon että meni oksentamaan. Äiti ajatteli ensin että hän vain syö liikaa ja oksentaa.

Kun oksentelu alkoi olemaan päivittäistä äiti otti yhteyttä koulun terkkariin. No, terveydenhoitaja oli sanonut veljelleni että olet aika tuhdissa kunnossa. Se oli laukaissut tämän bulimian. Veljeni oli luokkansa lyhyin ja hieman tukeva, ei missään nimessä läski. Mutta veli ajatteli että pitää syödä vähemmän ja se alkoi hotkimaan ja oksentamaan.

Kun äiti huomasi tämän se oksennus refleksi oli jo tosi herkkänä. Veljeni opetteli oksentamaan hiljaisesti esimerkiksi koulussa lounaan jälkeen. 

Koulukuraattorilla käyntejä, kotona vanhemmat vahtivat ettei veli ota kuin vähän ruokaa, koulussa opettaja vahti, veli meni suoraan koulusta iltapäivä kerhoon jossa vahdittiin. Kesti kauan ennenkuin oksentelu loppui. Nykyisin veljeni on 3kymppinen ja hän joutuu tarkkailemaan mieltään ettei "rankaise itseään" hotkimalla ja oksentamalla. On normaalipainoinen, harrastaa paljon urheilua.

Välillä pitää vieläkin muistutella tuosta urheilusta ettei se mene överiksi. Eli jos veli alkaa puhumaan vaan treenamisesta niin silloin on joku hätänä. (tyyliin kävin aamulla salilla, pyöräilin töihin 15km, pyöräilin kotiin, tein 10km juoksulenkin ja kotona 200 vatsaa, punnerruksia ja huomenna menen uimaan ennenkuin lähden töihin, sitten pyöräilen pelaamaan sulkkista ja salille).

[quote author="Vierailija" time="15.01.2015 klo 10:26"]

Ensi viikolla psykologi. Katsotaan kuinka käy. Tytön äiti ei näe ongelmaa. Kotona ollessaan kaikki taantuu. Ikävä kyllä. ap

[/quote]

Älä päästä irti :) näyttää siltä että äidillä on homma hukassa.

En päästä irti. On yhtä rakas mulle kuin oma. Toivottavasti tämä tästä helpottaa.
ap