Kuka ihan oikeasti saa kaikki ruokaostoksensa tehtyä Lidlistä?
Nyt käsi sydämelle. Jostain syystä nettiin on pesiytynyt fanaattinen Lidlin kannattajien joukko, joka julistaa käyvänsä vain ja ainoastaan Lidlissä. Mutta minkälainen yksipuolinen ruokavalio sellaisella ihmisellä oikeasti olisi?
Käyn minäkin Lidlissä kohdalle osuessani kerran kuussa tai kahdessa. Aina lopputulokseksi jää se, että ostan jotain älytöntä einestä ja suklaamuffinssia. Haluamani keltaiset omput puuttuvat, Oltermanni-viipaleet puuttuvat, kas ei linssejä missään, onpa nuo omenat huonolaatuisia, no eipä näy niitä Finduksen hyviä pakastevihanneksiakaan, eipä täällä tällä kertaa ollutkaan lohisuikaleita kastikkeeseeni, missäs se kolmen juuston kerma on, no eipä ollut keittoon peruna-sipulisekoitustakaan jne, jne. Lopputulemana käyn jo viimeistään seuraavana päivänä uudelleen kaupassa ja mahdutan normaalit ostokseni samaan kaappiin, joka jo pullistelee Lidlin epäterveellisistä omituisuuksista.
Lidlin halpuushan perustuu tunnetusti siihen, että myydään pienehkössä myymälässä isolla volyymillä vain muutamia tuotteita. Kuka ihan oikeasti haluaisi elää Lidl-landiassa, jossa ei normaalin ruokakaupan tuotteilla saisi täydennettyä vähintäänkin ostoskoriaan?
Itse käyn tosiaan Lidlissä silloin tällöin huvikseni, mistä ei vyötärönympärys kiitä. Onneksi arkielämässäni en yleensä jaksa käydä kuin yhdessä ruokakaupassa. Ihan sama jos joku on vähän halvempaa Lidlissä, kun se vain lisäisi yhden kauppareissun lisää.
Kommentit (519)
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 13:21"]
Mä en tajua tuollaista lapsellista "ei ole tasan sitä mitä haluan"-meininkiä. Musta on hyvä ettei ole jättisuurta valikoimaa, hävikkikin on silloin varmasti pienempi. Olis hyvä jos ihmiset oppis nirsoilemaan vähemmän.
[/quote]
Minä haluan paljon vaihtelua ruokaani, siksi suosin kauppoja joissa on iso valikoima. Kokeilen mielelläni uusia reseptejä ja aineksia, mutta koska aikaa on rajatusti haluan hoitaa mahdollisimman suuren osan ostoksista yhdessä paikassa.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 14:35"]

Ja kas kummaa, kumpikin teistä voi vapaassa maassa ja markkinataloudessa käydä juuri haluamassaan kaupassa. Mitä ihmettä se kaupan kyltti siellä katolla mitään merkitsee, ruokaahan niistä ostetaan? Jos ei ole yhdessä, haetaan toisesta, tai ei ollenkaan, tai jotain siltä väliltä.
Kauppoja lisää on oikea suunta vaan tätä ei kartellikaksikko halua . Peli on epäreilu kaikille muille paitsi s ja k ketjuille ja voidelluille päättäjille, aivan selvä juttu.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 14:35"]
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 13:21"]
Mä en tajua tuollaista lapsellista "ei ole tasan sitä mitä haluan"-meininkiä. Musta on hyvä ettei ole jättisuurta valikoimaa, hävikkikin on silloin varmasti pienempi. Olis hyvä jos ihmiset oppis nirsoilemaan vähemmän.
[/quote]
Minä haluan paljon vaihtelua ruokaani, siksi suosin kauppoja joissa on iso valikoima. Kokeilen mielelläni uusia reseptejä ja aineksia, mutta koska aikaa on rajatusti haluan hoitaa mahdollisimman suuren osan ostoksista yhdessä paikassa.
[/quote]
Ja kas kummaa, kumpikin teistä voi vapaassa maassa ja markkinataloudessa käydä juuri haluamassaan kaupassa. Mitä ihmettä se kaupan kyltti siellä katolla mitään merkitsee, ruokaahan niistä ostetaan? Jos ei ole yhdessä, haetaan toisesta, tai ei ollenkaan, tai jotain siltä väliltä.
[/quote]
Ei merkkaakaan, valikoima on minulle se tärkein, ei kaupan nimi :) Kommentoinkin vaan tuota "lapsellista ja nirsoilua vaatia isoa valikoimaa".
En saa. Aino joutuu esim tupakat ostaan muualta kun siellä ei myydä chesterfieldii. MIKSI?
Useissa Lidlin merkeissä on tajuttomasti kaloreita verrokki liikkeiden merkkeihin verrattuna. Katson aina ravintoarvot tuotteista ja kyllä Lidlin merkeissä (siis niissä jotka ei ole samoja muiden kanssa) on useita kymmeniä %:ja enemmän rasvaa/sokeria. Toki maku on parempi, mutta terveyden kannalta huonompia tuotteita.
Ei sellaista kauppaa ole josta saisi kaiken.. Joten naurettava on aiheenne. käyt ilmeisesti vain jossain periferia kolossijunttilakeskuksessa josta ei kuitenkaan saa kuin enemmän jotain kiinalaista krääsää. edes kiinalaisia mausteita ei saa.. tai kysytäämpä mistä tangeriiinin kuoresi ostat?
Oisko se sit kivaa, jos Lidl ajettaisiin pois Suomesta niin kuin Norjassa kävi? Siellähän on kallista ja kunnon ruokakartellit...
tai siis mitä te lidl-vastustajat haluatte? Että Lidlistä tulee samanlainen kuin k- ja s-ketjuista, samalla valikoimalla ja samoilla hinnoilla vai että lidliä ei olisi ollenkaan? Musta on vaan hienoa, että on kilpailua. Kuvitelkaa miten kallista muissa ketjuissa olisi, jos lidliä ei olisi olemassa.
saan lähes kaikki ruokaostokset lidlistä, käyn k-kaupasta ainoastaan tölkkiananasta (Lidlin on pahaa) ja Pirkan hotdogeja (koska ne on hyviä). Tuoretta ananastahan Lidlistä saa mutta se ei ole yhtä kätevää eikä säily yhtä hyvin, vaikka on parempaa :p valmishodareita ei saa Lidlistä, mikä on vaan hyvä, ettei tule ostettua niitä kuin kerran kuussa. Syömme ihan normaalia kotiruokaa, en tarvitse peruna-sipulisekoitusta enkä valmiiksi maustettuja kermoja.
Kilpailun ehdottaminen saa näiltä kartellikekkuleilta alapeukutusta
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 13:58"]
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 11:48"]Mulla on tosi tiukka budjetti talla hetkella, joten kayn pelkastaan Lidlissa. Ja ihan hyvin parjaa.
Yleensa suunnittelen ruuat ja kayn kaupassa kerran viikossa. Joskus tietenkin tulee tilanteita, etta niilla ei ookaan jotain sellasta "perustuotetta", viimeks niin kavi tuorepinaatin kanssa, mut sit otin pakasteesta. Ei ongelmaa. Omasta mielestani teen hyvaa ja monipuolista perusruokaa. Ja kauppalasku n. 15 euroa per viikko (yhdelle). [/quote] eikö ole vara ostaa edes ä:n pilkkuja? Fuckin landespede!
[/quote]
Asun ulkomailla, enka jaksa kikkailla, etta saisin ne pisteet sinne kirjainten paalle... Ihan hyvin naytit kuitenkin ymmartavan.
En saa Lidl istä kaikkea mitä esim kuukauden aikana tarvitsemme mutta kuitenkin hyvin suuren osan. Toisaalta en saa kaikkea myöskään esim S-marketista (vaan hyomattavasti vähemmän ja kallimmalla kuin Lil istä) enkä Cittarista (tosin lähes kaiken saan mutta kallimmalla kuin Lidl istä) . Prismaa ei lähellä ole eli siitä en osaa sanoa. Eli juuri siksi käynkin useammassa kaupassa ja valikoin jokaisesta ne parhaat , edullisimmat ja meille sopivimmat tuotteet!
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 15:12"]
Oisko se sit kivaa, jos Lidl ajettaisiin pois Suomesta niin kuin Norjassa kävi? Siellähän on kallista ja kunnon ruokakartellit...
tai siis mitä te lidl-vastustajat haluatte? Että Lidlistä tulee samanlainen kuin k- ja s-ketjuista, samalla valikoimalla ja samoilla hinnoilla vai että lidliä ei olisi ollenkaan? Musta on vaan hienoa, että on kilpailua. Kuvitelkaa miten kallista muissa ketjuissa olisi, jos lidliä ei olisi olemassa.
saan lähes kaikki ruokaostokset lidlistä, käyn k-kaupasta ainoastaan tölkkiananasta (Lidlin on pahaa) ja Pirkan hotdogeja (koska ne on hyviä). Tuoretta ananastahan Lidlistä saa mutta se ei ole yhtä kätevää eikä säily yhtä hyvin, vaikka on parempaa :p valmishodareita ei saa Lidlistä, mikä on vaan hyvä, ettei tule ostettua niitä kuin kerran kuussa. Syömme ihan normaalia kotiruokaa, en tarvitse peruna-sipulisekoitusta enkä valmiiksi maustettuja kermoja.
[/quote]
Kilpailu on hyvä, ärsyttää vaan se että osa Lidliä käyttävistä on fanaatikkoja joiden mielestä ne jotka käyvät muissa kaupoissa ovat idiootteja eivätkä tajua että Lidl on paras kauppa kaikille, aina.
En ole nähnyt näitä lidl fanaatikkoja vielä yhtään, mutta s j k uskovaisia kylläkin olisiko kauppiaita? Lidliä on parjattu alusta asti näiden koirakarinmuikkumaunojen/marttojen puolesta.. lidl on halvempi sen ääneen sanominenko on tätä sinun fanaattisuuttasi.. käykö totuus oikeasti kartellikakaran lunnolle noin paljon.. se että joku haluaa valita paikan jossa sama tuote maksaa vähemmän on älykäs sekä hintatietoinen kuluttaja.. miksi se on sinusta väärin?
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 12:43"]
Minkä maalaisia ne kasvikset on? Lähinnä siis kiinnostaako onko esim. sipulit, perunat yms. suomalaisia?
[/quote]
Tietenkin satokauden salliessa perunat, porkkanat ja sipulit ovat suomalaisia samoin kuin ruukkuyrtit ja salaatit. Purjokin on usein suomalaista ja kurkusta ja tomaatista löytyy suomalaiset versiot. Valitettavasti avokadot, ananakset ja viinirypäleet tulevat ulkomailta eivätkä ole kotimaista kuten S-ryhmällä. Lidlin puuroriisikin taitaa olla muualla kuin Suomessa kasvatettua.
Eihän tässä ole kyse siitä, että kaikkien pitäisi käydä Lidlissä. Täällä osalla on vain selkeästi väärää tietoa, mitä Lidlistä ei löydy ja sen takia karttavat siellä käymistä. Kannattaa ottaa asioista ensin selvää ja käydä vaikka itse tutustumassa kaupan valikoimaan. Jos ostaa mielummin silti kalliimpana samaa tuotetta muualta eikä anna edes mahdollisuutta Lidlille, siitä vaan. Mun mielestä Lidlissä on hyviä tuotteita ja säästää rahaa. Käytämme Lidliä hyvin usein. Jokaisen oma valinta tietysti, mitä kauppaa käyttää ja on totta, ettei Lidlistä ihan kaikkea saakaan, mutta me saadaan sieltä kyllä ainakin lähes kaikki ruoat ja juomat. :-)
En jaksa lukea koko ketjua, mutta minä saan kaiken tarpeellisen lidlistä. Ruokaostokset teen aina Lidlissä. En tarvitse mitään erikoisia juttuja, kuten kolmen juuston kermaa. Lidlistä saa kotiruokaan, herkutteluun, leivontaan yms. kyllä kaiken tarpeellisen.
P.s Sieltä muuten saa lohisuikaleita, olen ostanut monta kertaa.
Väitän, että jos ei käytä prosessoituja ja jatkojalostettuja tuotteita, lidlistä löytää kaiken tarvitsemansa. Oma ruokakorini lidlistä: kasviksia, hedelmiä, lihaa, kalaa, pähkinöitä, juustoja, kananmunaa, tummaa suklaata. Harvemmin voita ja öljyjä sekä mausteita. Lidlistä on mun mielestä helpompi tehdä terveelliset ruokaostokset ja jättää kaikenlainen turha pois.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 15:10"]
Useissa Lidlin merkeissä on tajuttomasti kaloreita verrokki liikkeiden merkkeihin verrattuna. Katson aina ravintoarvot tuotteista ja kyllä Lidlin merkeissä (siis niissä jotka ei ole samoja muiden kanssa) on useita kymmeniä %:ja enemmän rasvaa/sokeria. Toki maku on parempi, mutta terveyden kannalta huonompia tuotteita.
[/quote]
Terveellisyys ei ole kaloreista kiinni.
Kyl meidän Lidlissä on jotain valmiiksi suikaloitua lohta :0
Parempi onkin, että köyhät menevät lidliin ostamaan natsien ylijäämäpaskaa. Saavat tuulipuvut kahisten ostaa halvalla epäterveellistä sontaa. Mieluummin käyn Prismassa kun liikkeellä on vähemmän "heikkoa ainesta" T akateeminen varakas rouva