Mitä HUONOA 3. lapsi toi teille mukanaan?
Varmaan aiheesta täällä miljoona kirjoitusta, mutta kysynpähän nyt kuitenkin, että mahtaako jollain olla jotakin negatiivisia kokemuksia 3. lapsen tekemisestä? Pohdimme kovasti vieläkö sitä uskaltaisi kolmatta.
Kiitos!
Kommentit (4)
Hotellihuoneet ja majoitustarjoukset ovat yleensä suunnattu 2+2 perheille. Joskus joutuu ottamaan kaksi huonetta tai hyttiä, kun lapset ovat jo sen ikäsiä, ettei myydä enää samaan.
Tästä selviää rahalla. Muita ei nyt tule mieleen.
Laivalla tarvitsee 2 hyttiä. Hotellihuoneet paljon kalliimpia. Lomamatkoja paljon vähemmän tarjolla kuin esim. 4 hengelle ja tietysti kalliimpia. Lastenhoitoa järjestyy paljon harvemmin. Auto voi mennä vaihtoon, jos tarvitaan 3 istuinta. Lasten jukujumaissa yksi jää aina ylimääräiseksi; joko yksi lapsista jää ilman kaveria tai sitten aikuinen on kaikissa laitteissa yksin tai vain seuraamassa, kun muut huvittelevat. Jos ei ole tila-autoa, niin reissuille mukaan ei voi tulla koskaan lasten kavereita, kun useimmat autot on 5-paikkaisia. Leikeissä yksi jää usein ylimääräiseksi.
Ei kerrassaan mitään huonoa. Hyvistä puolista parhaimpana tällä hetkellä tulee mieleen että kolmas lapsemme toi meille ainoan lapsenlapsemme. Yhtään väheksymättä kahden vanhemman lapsemme päätöstä olla hankkimatta lapsia (mikä toivottavasti ei johdu heidän noin 10-vuotiaina saamastaan pikkusisaruksesta, joka on ollut "koko perheen lemmikki").
Enemmän kuluja tietysti, univelkaa, lisää työtä. Kaikki kolmannestakin tuleva hyvä peittoaa mennen tullen huonot puolet.