Paniikkihäiriöstä kärsivät, millainen on paniikkikohtaus?

Mulla tulee kahdenlaisia. Yleisempi tyyppi on "poissaolokohtaus", jossa olo muuttuu oudon epätodelliseksi ja sumeaksi, en hetkeen saata muistaa missä olen tai mikä päivä on, miten olen päätynyt senhetkiseen tilanteeseen, keiden kanssa olen jne. Ympäristö tuntuu hetken oudolta ja vieraalta, tuttukin paikka tuntuu siltä kuin olisin siellä ensi kertaa, geometria ja maantiede jotenkin vääristyvät hetkellisesti. Pää tulee muuta toimintaa hetken jäljessä, toimin "autopilotilla". Pahinta vaihetta kestää vain sekunnin-pari, sen jälkeen tulee sellainen palautuminen jonka kesto vaihtelee muutamasta sekunnista kokonaiseen päivään. Olo on tällöin edelleen "puutunut", muttei enää pahasti. Joskus harvemmin saan sellaisia klassisia paniikkipaniikkikohtauksia, joiden aikana tuntuu, että rinta puristuu kasaan, en saa happea, keskivartalosta raajoihin leviää oudon pistelevä ja "hapan" tunne, alkaa pyörryttää, yms. fyysisiä oireita. 

Ennen kohtauksia tuli enemmän, nykyään ensiksimainitun kaltaisia oireita esiintyy lähinnä talvisaikaan, kun pahimpana aikana – eli 13-14-vuotiaana – niitä tuli päivittäin. Nykyään siis ilmeisesti pimeys, kylmyys, keinovalo yms. saavat niitä aikaan. Osaan nykyään estää kohtauksen tulon ja keskeyttää sen jo sen alettua. Kohtausten kesto on myös lyhentynyt huomattavasti. En syö lääkkeitä, mutta käyn psykoterapiassa.

Omien kohtauksieni piirteet: ei saa happea, ei pysty nielemään, huimaa, kävellessä tuntuu että jalat pettää alta ja käytävä/tie on loputon... Ja olo on usein myös epätodellinen. Minulle kohtaukset iskevät yleensä ruokailutilanteissa isossa ruokalassa. Moottoritiellä ajamistakin vältän.

2 jatkaa: lääkkeenä Cipralex 15 mg. Terapeuteilla ym. en käy koska olen menettänyt uskoni heihin. Lääkityksen aloitin 2007 ja jo vuonna 2004 minua tutkittiin sairaalassa ahdistuksen vuoksi. Minussa ei muka ollut vikaa, lääkärien mukaan kuvittelin kaiken ja olin huomionhakuinen. Lopulta ajauduin niin pahaan kuntoon että olin tappaa itseni. Ilman terapiaa on menty 7 vuotta ja hyvin pärjään! Onneksi minulla on ihania ja kuunteleviä läheisiä.

minulle tuli noin kerran vuodessa, ainakun pätkätyö loppui ja uuden etsintä alkoi ja stressi oli valtaisaa. en voinut hengittää enkä syödä, kohtaus kesti noin viikon jos en ottanut jotain rauhoittavaa, ripuloin ja kädet puutuivat, sydän jyskytti, ei voinut nukkua. nyt ne on loppuneet, tajusin että en kuole niihin vaikka mitä tulisi.

Mulla oli niitä joskus varsin pahoina. Hoitona pelkästään Propral pahimmissa stressitilanteissa. Oireet hapettomuuden tunnetta, josta hyperventilaatiota. Hikoilua. Tärinää. Korkea, epäsäännöllinen pulssi. Epätodellisuuden tunnetta. Ensimmäisillä kerroilla suunnaton kuolemanpelko (kun opin tietämään mistä on kyse, tämä helpotti pelkoa). Elämäntilanteen helpotettua ja kohtausten pelon laannuttua, ne ovat jääneet lähes pois.

Edelleen stressitilanteissa voi tulla oireita, joilla aiemmin kohtaukset alkoivat: nimettömät ja pikkurillit alkavat puutua, hengitys tihenee jne. Olen oppinut katkaisemaan tilanteen siirtymällä rauhallisempaan tilaan, syrjään muista ihmisistä. Ajattelen erästä itselleni mieluista asiaa, saatan hengittää hetken paperipussiin tai ihan vain käsiin (ehkäisen hyperventiloinnin). 

Tärkeintä on muistaa, se ei tapa. Sillä, mitä muut ajattelevat ei ole väliä. 

http://www.emeraldia.fi/index.php/vyohyketerapia

Oksetus, hengitysvaikeudet, raajat ei oikein toimi ja pelottavimpana se epätodellisuuden tunne. Liittyy jotenkin adrenaliiniin ja kortisoliin. Stressi ja unettomuus pahentaa.