Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsella ei minkäänlaista oma-aloitteisuutta!!

Vierailija
09.10.2013 |

Siis voiko oikeasti olla mahdollista että 7 vuotiaalle lapselle pitää jokaisesta asiasta sanoa erikseen, esimerkkinä Lapsi menee vessaan, hän istuu siellä vaikka tunnin jopa kaksi jos kukaan ei käy erikseen sanomassa "pyyhi pylly". Ulos lähtiessä täytyy kolmesti kehoittaa vähintään että nouse seisomaan, kävele eteiseen, pue kengät molempiin jalkoihin, takki päälle, hanskat molempiin käsiin, hattu päähän. Saunaan mennessä täytyy useampaan otteeseen sanoa että mene riisumaan ja mene saunaan, viidennellä kerralla saattaa jopa mennä saunaan. Vessakäynnin jälkeen pitää joka kerta muistuttaa, pese kädet ja kuivaa ne pyyhkeeseen. Jos lapselta kysyy "mitä kuuluu" saa vastaukseksi poikkeuksetta "arvaa monta karkkia mummi toi" tai "minä sain syödä eilen kaksi pullaa". Eli karkit ja herkut on ainut asia mitä tuo lapsi ajattelee. Kotona ei voi ajatellakkaan että jättäisi pöydälle esille jotain naposteltavaa tai esimerkiksi kuivattuja hedelmiä, lapsi syö niitä kunnes kaikki on syöty, olipa niitä esillä kilo tai kaksi. Pitäisikö oikeasti alkaa jo huolestumaan? Tai lähinnä alkaa itsellä hermo palamaan kun kaikesta pitää sata kertaa sanoa.. En ole koskaan omien poikieni kanssa joutunut tuollaista tekemään tai tuollaiseen törmäänään mutta mieheni lapsi on kuin hän olisi taantunut vauvaikään!!!

Kommentit (34)

Vierailija
1/34 |
11.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh huh.. tässä sitä taas ollaan, aamupala oottaa tossa lautasella ja herra istuu vessassa ja oottaa että joku tulee pyyhkimään. Eilen sanoin hänelle että ei tarvitse odottaa että joku tulee sanomaan että pyyhi, vaan sen pyllyn voi pyyhkiä heti kun kakki on tullut. Eli nyt mennyt jo puolituntia eikä mitään merkkiä että olisi vessasta pois tulossa. Olemme menossa puistoon kun omat hommat tehty ja puoli 11 on hammaslääkäri, näinköhän edes hammas lääkäriin ennätetään kun herra istuu vaan vessassa. Ei jaksa enää..

Vierailija
2/34 |
11.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jatkan vielä purnaamistani, eilen oltiin myös leikkipuistossa 3 tuntia. Mieheni poika istuu autossa keskellä, minun pojat reunoissa. Puistoon päästyämme minun poika avasi miehen pojalle turvavyön ja jopa oven mutta ei mitään pienintäkään elettä että hän olisi autosta tullut ulos, poikani jopa kysyi että "tuletko?". Mutta tämäpä odotti että joku sanoo hänelle etää nouse nyt herran jumala sieltä autosta pihalle. Istui sitten tuon 3 tuntia autossa!! HUOM!! Mieheni oli mukana, eli tuon pojan isä!! ja hänenkin mielipiteensä oli että jos ei ymmärrä itse että leikkipuistoon mentäessä autosta pitää nousta pois jos mielii leikkiä niin istukoon sitten autossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/34 |
11.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa oikeasti siltä, että asiasta olisi hyvä jutella jonkun ammattilaisen kanssa. Ymmärrän että ärsyttää, mutta käy myös sääliksi poikaa, kun ei "osaa" osallistua muun perheen elämään ja jää siksi ulkopuolelle. Tuntuu olevan jotenkin jumissa koko kaveri. Toivottavasti löydätte toimintamalleja, joiden avulla tilanne helpottuu (teille kaikille). 

Vierailija
4/34 |
11.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Poika nopeasti testeihin ja tulosten perusteella kuntoutukseen, kun aivot vielä kehittyvät. Noin pahat toiminnan ohjauksen ongelmat eivät ole normalia! Älkää jääkö odottelemaan, sillä kuntoutus tehoaa sitä paremmin, mitä kehittymättömämmät aivot ovat.

Vierailija
5/34 |
11.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi te kidutatte sitä poikaa? Jos hän ei itse ymmärrä ja osaa, niin aikuisen kuuluu auttaa eikä istuttaa 3h autossa, kun toiset leikkii puistossa.

Vierailija
6/34 |
11.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi sitä poikaa ei sitten voi ohjata ja auttaa jos selkeästi tarvitsee tukea??

Etkö hyväksy muuta kuin sinun poikiesi tapaa toimia ja kaikki muu on niin väärin ettei edes viitsi auttaa?

Kai se Eerikankin äitipuoli sitä juoksutti pihalla just siksi että oppisi uusille paremmille tavoille...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/34 |
11.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eilen sitäpaitsi ei ollut mikään lämmin ilma, ja vietätte 3 tuntia leikkipuistossa, ja istutatte sitä poika raasua kylmässä autossa? Kannattas tässä mietiä millasen miehen kanssa on tekemisissä kun ei omaa poikaansa paremmin kohtele.

Vierailija
8/34 |
11.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kukaan normaalijärkinen aikuinen ei istuta lasta yksin kolmea tuntia autossa. Mene takaisin sinne Porvooseen tai hanki apua - ITSELLESI.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/34 |
11.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti edes koulussa huomaavat, että ongelmia on, jos vanhemmat eivät ymmärää hakea apua. Äitipuolen tehtävä se ei ole, voi silti ehdottaa miehellensä sitä. Lastensuojeluilmoitus olisi tässä kodassa paikallaan.

Vierailija
10/34 |
11.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko sama perhe jonka mies ajeli eilen 300km kahdessa tunnissa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/34 |
09.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollaista hitautta ja kiinnostuksen puutetta arjen pieniin juttuihin on kyllä muillakin. Toisille siirtymätilanteet on vaikeita ja sitten kun se pukeminen ei lasta kiinnosta yhtään ja motivaatio on nollassa, homma ei etene, jos ei kehoita useita kertoja.

Vierailija
12/34 |
09.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

No mutta tuota ei tunnu kiinnostavan kun karkit. Ei yhtään mikään muu..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/34 |
09.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun ukko on yli kolmekymppinen ja vieläkin tollanen.....

Vierailija
14/34 |
09.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="09.10.2013 klo 10:57"]

Siis voiko oikeasti olla mahdollista että 7 vuotiaalle lapselle pitää jokaisesta asiasta sanoa erikseen, esimerkkinä Lapsi menee vessaan, hän istuu siellä vaikka tunnin jopa kaksi jos kukaan ei käy erikseen sanomassa "pyyhi pylly".

[/quote]

Ihana, just niin kui meillä! :D Ja samalainen on myös 9v. Voit uskoa kuinka mä revin välillä hiuksiani, kun paimennan molempia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/34 |
09.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tutulta kuulostaa. Toiminnanohjausongelma on meidän lapsella.

Vierailija
16/34 |
09.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin tuollainen haaveilija pienenä :) Tosin karkkien sijaan minua kiinnosti enempi luonto. Saatoin pikkukoululaisena myöhästyä koulusta koska jäin tarkkailemaan etanaa joka söi lehteä. Ihan normaali aikuinen minusta tuli.

Vierailija
17/34 |
09.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun korviin toi kuullostaa saamattomuudelta. Kun ei voi mitään tehdä vasta ko sitten kun käsketään, sit koko muu perhe oottaa yhtä kun ei vaan voi toimia vaan pitää viimeseen asti oottaa et jos joku tuli ja tekis asiat hänen puolestaan..

Vierailija
18/34 |
09.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="09.10.2013 klo 11:15"]

Tutulta kuulostaa. Toiminnanohjausongelma on meidän lapsella.

[/quote]

 

Meillä kotona 12v samanmoinen... Ei edes enää lähde huiksetkaan päästä...

Vierailija
19/34 |
09.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sovi lapsen kanssa, että jos viikon ajan lähtemiset ja pukemiset ja vessassa käynnit sujuu yhdellä käskyllä niin, että koko ajan ei tarvitse asioista muistuttaa, hän saa viikonloppun asuklaapatukan tai karkkipussin tms. Luulisi karkin motivoivan tuollaista tapausta.

Vierailija
20/34 |
09.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on himassa tuollainen 42v ja sit 12v, 9v ja 5v.. yllättäen kaikki miespuolisia. Karkit niitä ei kiinnosta, mutta jestas kun tulee vaikka urheilua telkusta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kolme yhdeksän