Olenko tunkeileva ex?
Olemme eronneet exäni kanssa useita vuosia sitten. Meillä on yksi yhteinen lapsi.Hän on nyt 9v. Exällä on nykyisin uusi perhe, jossa yksi pieni lapsi, iältään 3v. Tällä pienellä oli eräänä syksyisenä vkonloppuna synttärit, johon poikani 9v oli myös menossa, koska oli kys. vkonloppuna isällään. Kävimme edellisellä viikolla ostoksilla ja kehoitin poikaani ostamaan jonkin pienen lahjan pikkusisarelleen. Poika valitsi t-paidan kivalla printillä. Kun ex toi sunnuntaina poikaa kotiin, palautti hän myös paidan ja sanoi, ettei laspen äiti halua ottaa minulta lahjoja lapselleen! Ajatuksenani oli vain kasvattaa poikaani ottamaan toisen synttärit huomioon ja isompana sitten hoitaisi tällaiset lahjaostokset itse automaattisesti. En mitenkään ajatellut, että lahja olisi minulta. Ehkä olen vain typerys, kun ajattelin näin.
Olimme exän kanssa jo eronneet useita vuosia ennen kuin hän perusti tämän uuden vaimonsa kanssa perheen. Joten mistään kolmiodraaamastakaan ei ole kyse.
Kommentit (13)
Miehen uusi on epävarma ja mustasukkainen hullu. Sääli että lapsesi joutuu kestämään tuollaista akkaa, pahoittaa hänkin mielensä kun äitiä kohdellaan noin. Puhu ex-miehesi kanssa!
Et, vaan nyksä sairaalloisen mustasukkainen ja epävarma merkityksestään lapselle ja varmaan myös miehelle.
t. yksi jonka miehen exä todella on tunkeileva
Todella typerää käytöstä lapsen äidiltä. Eihän se paita hänelle ollut vaan lapselle. Ja mikä tossukka mies, onneksi pääsit ajoissa eroon :)
Lahja oli täysin ok, mutta miehesi nyxä ei ollut valmis tällaiseen eleeseen, eikä tule sen tosiasian kanssa toimeen, että sinä olet olemassa ja lapsen kautta edelleen osa miehen elämää ja nyt siis hänenkin. Nyxällä on siis ongelma.
Kiitos vastauksista. Aloin jo epäilemään, että ylitin tietyn rajan ja käytökseni oli sopimatonta. Mutta niin kuin kirjoitin, halusin, että poikani oppisi hyviä käytöstapoja ja synttäreille mentäisiin pienen lahjan kanssa. Eräs ystäväni kommentoi osuvasti, että exän olisi pitänyt vaikka hävittää paita ei kä tehdä siitä nuemeroa. Tuskin poikakaan olis kiinnittänyt asiaan huomiota, onko se käytössä vai ei. Vaatteita kun lapsilla on aika paljon. Tilanne oli vielä aika hankala selittää pojalleni. Parhaani yritin, ketään moittimatta. Ja sanoinkin pojalleni, että jatkossa isänsä saa hoitaa pojan kanssa lahjaostokset toisessa perheessä. T. ap
Pistä paita seuraavalla kerralla uudestaan mukaan ja sano ex-miehellesi, että se lahja on pojalta, että jos ei kelpaa lapsen lahja, niin missä on vika? Vaikka lasta ei kiistakapulana saakaan käyttää, niin myös uusi eukko voisi sen tajuta. Näkikö pikkusisar paidan jo vai lähtikö se takaisin laukkuun ennen näkemistä? Voisit sanoa myös, että poikasi oli erittäin pettynyt kun hänen lahjansa ei kelvannut, että voisikohan uusi eukko hieman ajatella muutakin kuin omia tyhmiä periaatteitaan. Mulla valitettavasti käämit palaisivat tuollaisessa ja en paljon ex-miestäni miehenä enää ajattelisi, hiiri se on jos antaa uuden eukkonsa noin oman lapsensa hyvän ajatuksen pilata...
Tosi typerää ja törkeetä käytöstä tältä uudelta rouvalta, huh. Miltähän mahtoi isoveljestä tuntua? En ikinä tekisi noin, vaikka muistan kyllä että joskus vastaavissa tilanteissa jouduin itse näyttelemään, kun miehen lapset toivat synttärilahjaksi omia vanhoja lelujaan meidän lapsillemme.
Mulla on miehen kanssa kaksi lasta, minkä lisäksi miehen kaksi lasta (ovat jo isoja).
Aina kuitenkin olen miettinyt, miten miehen lapset asiat kokevat,en halua että he kärsiät tai tuntevat ulkopuolisuutta. Mielestäni ex-puolisosi vaimo on idiootti.
tuo on törkeää lastasi kohtaan.
Sinuna laittaisin exällesi viestin ja kysyisit, että onko isä oikeasti sitä mieltä, että hänen lastaan saa kohdella näin?
ja ei, et ole tunkeileva, tuo on normaalia käytöstä - miehesi nykyinen taas tuntuu olevan kaikkea muuta kuin tasapainoinen. Käytöstapoja hänellä ei ainakaan ole.
En lähde asiasta enää riitelemään. Olen jutellut asian poikani kanssa ja se riittää. En tiedä mikä mieelnhäiriö mulle tuli, kun lahjaostosta edes ehdotin. Ehkä se kun omat ajatukseni eivät ole enää menneessä vaan olen sinut menneisyyden kanssa. Ajattelen poikani pientä sisarpuolta ikään kuin hän olisi jonkun tuttavan lapsi. Ehkä mulla joku raja ylittyi, en tiedä. Vien paidan Pelastusarmeijan joulupataan. ap
[quote author="Vierailija" time="23.09.2013 klo 22:01"]

[/quote]
ei kai kukaan ole riitelemistä ehdottanutkaan. Sen verran kuitenkin pitää oman äidin lastaan puolustaa, että ottaisit asian exäsi kanssa puheeksi. Tuskin hänkään haluaa, että lasta kohdellaan noin huonosti.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2013 klo 22:23"]

jatkan vielä. Kerro exällesi, että jatkossa et halua, että lapsi joutuu keskelle aikuisten kisaa. Jos aikuisilla on jotain huomautettavaa toisten toiminnassa, sitä ei jatkossa tehdä lasten kautta. Nythän lapsesi toimi vielä viestintuojana :(
Öö vaikka olis ollu sulta, niin mitä ihmeen väliä. Kaunis ja ajattelevainen ele, todella kiittämätöntä käytöstä ja naisella on selvästi joku ongelma. Ymmärrän, ettet halua asiasta riidellä, mutta kyllä mä ex-miehelle tosta olisin jo palautusvaiheessa sanonut, että oli kyllä pojalta lahja. Olisin varmaan myös nauranut, kun tolleen edes kehtaavat sanoa ja vielä palauttaa lahjan. Ihan kuin uusi nainen olisi joku mustasukkainen 15v teini.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2013 klo 21:39"]
Olemme eronneet exäni kanssa useita vuosia sitten. Meillä on yksi yhteinen lapsi.Hän on nyt 9v. Exällä on nykyisin uusi perhe, jossa yksi pieni lapsi, iältään 3v. Tällä pienellä oli eräänä syksyisenä vkonloppuna synttärit, johon poikani 9v oli myös menossa, koska oli kys. vkonloppuna isällään. Kävimme edellisellä viikolla ostoksilla ja kehoitin poikaani ostamaan jonkin pienen lahjan pikkusisarelleen. Poika valitsi t-paidan kivalla printillä. Kun ex toi sunnuntaina poikaa kotiin, palautti hän myös paidan ja sanoi, ettei laspen äiti halua ottaa minulta lahjoja lapselleen! Ajatuksenani oli vain kasvattaa poikaani ottamaan toisen synttärit huomioon ja isompana sitten hoitaisi tällaiset lahjaostokset itse automaattisesti. En mitenkään ajatellut, että lahja olisi minulta. Ehkä olen vain typerys, kun ajattelin näin.
Olimme exän kanssa jo eronneet useita vuosia ennen kuin hän perusti tämän uuden vaimonsa kanssa perheen. Joten mistään kolmiodraaamastakaan ei ole kyse.
[/quote]
Et ole.
Ehkä se nykyinen vaimo kuulee usein sinusta? Tarkoitan jotain myönteistä ja se rassaa?