Miten mä saisin tän gradun nyt päätökseen, motivaatiopula:(

Tiedän tunteen. Sen kun on naimisissa koko ajan sen saman hiton ikuisuusprojektilta tuntuvan homman kanssa. Ja kun on kurkkuaan myöten täynnä. Se on auttanut kun on päättänyt että esim. viiteen päivään ei ajattelekaan koko työtä. Sitten sen näkee uusin silmin ja levättyään on positiivisempi, ja saattaa yllättyä miten pieni työmäärä on enää jäljellä.

Eri asia se jos aikaa ei vaan ole ottaa muutamaa päivää vapaata. Tällä hetkellä sellainen tilanne itsellä, enkä todellakaan tiedä mitä tekisin. Luovuttaminen on käynyt kyllä mielessä, mutta sitä tuskin antaisin itselleni anteeksi.

En siis osaa antaa mitään kaikkiin tilanteisiin sopivaa vinkkiä. Olen ihan tosi ahdistunut tällä hetkellä mutten vain pysty saamaan mitään aikaiseksi. Tuntuu vaan että nyt riittää, jätän koko tutkinnon kesken. Ja sitten tuskin kuitenkaan.

Ei minullakaan ollut intoa kirjoittaa gradua. Motivaationa minulla oli kuitenkin se, etta olin tuolloin pian muuttamassa ulkomaille ja tiesin, etta lahteet jaavat Suomeen. En ajatellut sita, miten en jaksa tai onko se kivaa. En ylipaataan ajatellut, vain kirjoitin, kunnes oli juuri ja juuri sellainen, etta sen saattoi jattaa.

Ei siihen auta muu kuin toimeen tarttuminen. Itseäni ärsyttää suunnattomasti kuulla juuri tuo neuvo, koska kun ei ole motivaatiota, nimenomaan vaikka sen gradutiedoston avaaminenkin tuntuu ylivoimaiselta. Itselläni kuitenkin toimii, enkä sitten voi olla tekemättä työlle jotain, oli se sitten oikolukua tai mitä vain. Se fiilis kyllä kun lopulta saa jotain tehtyä on ihan mahtava ja sitten sitä ihmettelee että miksi on antanut itsensä ahdistua niin paljon kun tekeminen helpottaa..

Itse ajattelin vain, että jokainen sana ja sivu on reitti kohti sitä hetkeä, kun ei tarvitse enää vilkaistakaan koko gradua kohti. Se auttoi. Sen palautushetken jälkeen myös tuntee, kun paino nousee hartioilta :) Sen jälkeen ei ole ollut samanlaista stressiä niskassa enää koskaan.

Keksisitkö itsellesi jonkun palkinnon, mikä motivoisi tarpeeksi? Matka, koru, hemmottelu tms. 

Itse tänään ilahduin kun oli yksi hyvin ärsyttävä kurssi, en ehtinyt yhdellekään luennolle, pakollisen esseen väänsin vikana iltana ja tenttiinkin ehdin/jaksoin lukea vain päivää ennen, mutta silti sain 3/5 kurssista. Lupasin itselleni hengähdystauon, jos saan sen suoritettus ja peruin nyt yhden kirjatentin. 

Minulla on tavallaan pakkotilanne, olen luvannut kirjoittaa artikkelin graduni pohjalta ja tosiaan valmistuakin pitäisi.. mutta itse asiassa tuo artikkelinkin kirjoittaminenkin tuntuu vastenmieliseltä kertakaikkiaan tällä hetkellä.Tosiaan tämä naimisissa-olo on tätä kaikista ärsyttävintä, KOKO ajan sitä ajattelee että nytkin pitäisi olla työn kimpussa. Voi saakeli. Ehkäpä teen tuon että otan muutaman päivän irtioton etten edes ajattele koko asiaa. Tuntuu ihan vastenmieliselle edes aloittaa:(((( voi tätä valitusta!

Tuntuu myös että en ajoittain edes usko koko tutkimukseeni ja onko tuolla oikeasti yhtään mitän merkitystä kenellekään jne...

Epätoivon kyllästämä Ap

Siinä vaiheessa, kun se työ oksettaa, jatkaa vaan niin kauan, että se on valmis. Päättää, että ei ole vaihtoehtoja. Yhden päivän saldo ei ole tärkeä, mutta jokainen sana ja lause ja luettu ja korjattu kappale on saavutus. Pitää vaan uskoa siihen, että jossain kohtaa se on valmis. Anna hetkittäin gradun rönsyillä. Mieti voisitko lisätä jonkun kaavion tai kuvan ja voisitko avata jonkun aiheen paremmin auki. Tartu yksityiskohtiin ja unohda työn laajuus. Sitten kun olet oikein hyvällä tuulella ja koet saaneesi paljon aikaan, aloita taas kokonaisuuden tarkastelu ja lue läpi ja korjaa ja jäsentele. Joskus se auttaa, että oikeasti käyttää aikaa jonkun yksittäisen pienen kappaleen hiomiseen ja keskittyy vain kielenhuoltoon.  Kaikille ei sovi järjestelmällinen eteneminen vaan enemmän sellainen iteroiminen.

Mulla auttoi tuossa tympääntymisvaiheessa se, että päätin tavoitella keskinkertaista täydellisen sijaan. Siis laskin omaa rimaa ihan huomattavasti sillä mielellä, että parempi valmis ja sinnepäin kuin ikuisesti kesken. Koskaan jälkikäteen ei kukaan missään yhteydessä ole tiedustellut graduni arvosanaa, pääasia että on ne maisterinpaperit...

Tsemppiä loppukoitokseen, sä pystyt siihen!

Tuttu tunne, ap!

Mulla auttoi se, että riittävän monelle taholle julistin gradun olevan valmis tiettyyn päivämäärään mennessä. Näitä olivat mm. puoliso, tuleva työnantaja ja gradun ohjaaja. Pakko se oli tehdä loppuun, koska viivyttelystä koituva häpeä oli graduun kohdistuvaa vastenmielisyyttä suurempi...

Inhotus työtä kohtaan kertoo myös siitä, että se alkaa lähestyä valmistumista : ).

Tsemppiä, jaksaa, jaksaa!

Aika tutulta kuulostaa. Mä tein aikanani niin, että mulla oli päivässä gradulle tietty työaika. Eli mä olin sopinut itseni kanssa, että teen päivässä kuusi tuntia gradua ja sitten muuna aikana en edes katso sitä. Näin homma eteni, mutta saatoin sitten viettää myös rauhallisin mielin muuta aikaa. Pystytkö kokeilemaan tuota? Voit esimerkiksi varata aamulla klo 9-12 gradulle ja sitten iltapäivällä 13-16. Tai miten sun aikatauluihin vain muuten sopii. 

Niin, taidan olla vähän sellainen "kaikki tai ei mitään"-tyyppi. Ehkä jos löysäisi pipoa niin homma saattaisi toimiakin. Täytyy nyt sulatella asiaa, nyt olen kuitenkin päättänyt olla vaivaamatta päätäni tai stressaamatta muutamaan päivään. jos sitten aloittaisi tuon 6h/päivä. Jossain vaiheessa tein gradua koko ajan, siis oikeasti koko ajan: kun söin, pidin kahvitaukoa, illalla.. Että vähän lapasestahan tuo on lähtenyt.

Pakko kait se on itsensä pakottaa tähän loppurutistukseen, ei se muuten valmistu. Kiitos tsempeistä!

Ap

Mä lykkäsin gradun tekoa vuosikausia ja tunnen vieläkin ahdistuksen kun luen näitä. Sain sitten lopulta tehtyä sen. Arvosanaa ei ole multa kukaan koskaan kysynyt, mutta sen sijaan siitä on kysytty, miksi valmistuminen kesti niin kauan.

Eli summa summarum, jos sinulla ei ole intressiä tieteelliseen jatkotyöhön, niin palauta p****a gradu ja mene elämässä eteenpäin.