Kontrolloivasta miehestä eronneen päivitys, en löytänyt vanhoja
avauksiani, mutta päätin nyt päivitellä tilannettani. Olen siis muutamaan otteeseen kirjoitellut tänne kontrolloivasta ja väkivaltaisestakin ex-aviomiehestäni, ja nyt vihdoin vuosien jälkeen pääsin omaan asuntoon. On uskomaton tunne, kun saa olla vapaasti omassa kodissaan, ilman että pitää jännittää pahimmillaan toisen reaktioita milloin mihinkin.
Lisäksi seurustelen uuden miehen kanssa, ja olen rakastunut. Aika näyttää, en oikein osaa uskoa ja luottaa aikaisempien kokemusteni takia, mutta nautin nykyhetkestä ja olen onnellinen:).
Tsemppiä kaikille eropäätöksen kanssa painiville, meillä ihan pienet lapset, mutta päätin näyttää lapsilleni, että äiti ansaitsee arvostusta, kunnioitusta ja rakkautta, enkä mitenkään olisi niitä saanut avioliitossani. Nyt eron jälkeen riitelemme monestakin asiasta, eikä ole vaikea muistaa, miksi olemme eronneet. Toki taloudellisia huolia on tullut lisää, ja eron jälkeen ei ole aina helppoa, mutta kannustan kaikkia todella arvostamaan itseään, ja vaatimaan hyvää kohtelua, on olemassa sekä miehiä että naisia, jotka eivät sitä koskaan pysty tai halua toiselle ihmiselle antamaan.