Lue keskustelun säännöt.
Äidin yksinäisyys
03.05.2013 |
Meillä on ainokainen, 3,5 v poika. Hän käy päiväkodissa 4-5 pv viikossa ja itse olen töissä. Hän kaipaa kovasti kavereita, kyselee koko ajan, milloin mennään kylään jne. Muutenkin avoin ja sosiaalinen, rohkea.
Olen järkännyt leikkitreffejä, kutsunut äitejä, pariskuntia lapsineen kylään, mutta silti tuntuu, että ei mahdutamukaanmihinkään, ketään ei kiinnosta meidän seura. Mun poika osaa leikkiä ihan nätisti, itse yritän jutella mukavia, kohteliaasti, ei tunkeilevasti jne. Silti.
Olen tosi väsynyt, turhaunut ja surullinen.
Tuntuu, että sekä lapsilla että aikuisilla on jo "paras kaveri". En kerta kaikkiaan ymmärrä, mistä kiikastaa.
Tämä pk-seudulla.
Oletteko törmänneet samaan?
Kommentit (17)
Meili laitettu. Saa lisääkin ajatuksia kirjoitella.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos teillä on muutama tuttu lapsi, niin voisitko ottaa kylään/puistoon sen pelkän lapsikaverin? Tuon ikäiset usein uskaltavat jo yksin tutussa paikassa.
omat lapset ovat vasta hiukan vanhempina jaksaneet kavereita päivökotipäivän jälkeen. voipi olla niin, että vuoden kuluttua on tilanne eri. Entä jos ottaisitte jonkun harrastuksen nyt, sitä kautta voisi löytyä samanhenkisiä? Esim pallo- ja uimakouluja alkaa näihin aikoihin.
Jos yhtään lohduttaa, niin lapsellasi on kohta jo ikänsä puolesta omia hyviä kavereita, jotka haluavat nähdä vapaa-ajalla. Ei tarvitse enää sopia kaikkia tapaamisia etukäteen puolitutun äidin kanssa, ja lapsen voi jättää myös yksin leikkimään/teille voi tulla yksin leikkimään. Kummasti sitä kaveriseuraa alkaa kuule löytyä, kun äiti voi dumpata lapsen leikkitreffeille ja lähteä itse jonnekin, ilman että täytyy jäädä kaverin kotiin kahville. Ainakin meillä on käynyt näin, ja nyt meillä ravaa lapsia jatkuvasti ovella pyytämässä leikkimään. Se aika, kun minun piti järjestellä lapsen sosiaalinen elämä, näyttääkin olleen tosi lyhyt (poikani on lastasi vuoden vanhempi). Aina puhutaan siitä, että lapsiperheiden kuuluu verkostoitua, ja me ollaan näemmä verkostoiduttu tosi tehokkaasti Onnin, Annin ja Artun kanssa, ja niiden vanhemmatkin varmaan jonakin päivänä vielä nähdään. :D
Joten huoli pois, lapsi kasvaa ja tämäkin ongelma lähtee ratkeamaan.
Mä luulen oikeesti, et suurimmalla osalla ihmisistä arjen pyörittämiseen menee kaikki henkiset resurssit. Ei jaksa tutustua uusiin ihmisiin, kun vanhoihinkaan kavereihin ei kerkee putää yhteyttä. Mull on useempikin kaveri täällä, ja niidenkään kanssa ei saa aikaiseksi nähdä kuin parin kk:n välein. Se voisi auttaa, jos sopisi jotain tosi hyvissä ajoin.. Mut älä tosiaan ota henk koht. Luultavasti vika ei ole sinussa, jengi vaan ei ole niin sosiaalista. Entäs jos alkasitte käymään kerhoissa/harrastuksissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sehän on ihan ajan kysymys, milloin kavereita on ihan liikaakin! Yhtäkkiä niitä tunkee joka raosta. :)
Ei ole minullakaan ystävää, mutta olen yrittänyt tottua maan tapaan, ettei kukaan juttele ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos hyvistä vinkeistä ja lohduttavista sanoista. Kyllä minä ottaisin mieleläni pelkän lapsikaverinkin kylään, mutta jotenkin tuntuu, että muilla ei ole niin tarvetta. Olen siis ehdottanutkin, pitäis ehkä kysyä konkreettisemmin. Se on just se, että mun lapsi olisi valmis lähtemään yksinkin leikkimään johonkin, mutta kaverit ei välttämättä.
Kerhoissa ja harrastuksissa (vauvauinti, jumppa, värikylpy, muskari) ravattiin kun olin lapsen kanssa kotona, eikä siellä kyllä tutustunut kehenkään sillä tavalla, että pidettäis yhteyttä.
6; minulle on tosiaan ollut yllätys, kuinka yhtäkkiä niitä kavereita onkin jatkuvasti pyytämässä lasta leikkimään tai ovat tulossa meille leikkimään. Ovikello soi yhtenään, kun vielä hetki sitten pyörittiin tuossa pihalla lähinnä oman perheen kesken, miettimässä että mitä tehtäisiin. On tähänkin sitten kieltämättä vähän sopeutuminen, että lapsen kaverisuhteet eivät ole samalla lailla kontrollissa, ja kohta tuntuu että enhän mä enää näe koko lasta rauhassa kahden kesken. Mutta hyvä näin. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös Lapselle kaveri-palvelussa. Kaksi kertaa tavattiin yhtä kaveria, molemmilla kerroilla mun aloitteesta, lapsilla oli ihan hyvät leikit, mutta kaverin äiti ei olekoskaan itse ottanut yhteyttä. Sitten vain ajattelin, etten viitsi roikkua kenessäkään.
Sen jälkeen en ole saanut kysesisestä palvelusta keneltäkään vastausta leikkitreffiehdotukseen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos mä olisin töissä ja lapsi 4-5 pv päiväkodissa niin en tosiaankaan jaksaisi ja haluaisi sitä vähäistä vapaa-aikaa ja perheen yhteistä aikaa käyttää muiden lasten luona kulkemiseen. Menkää puistoihin, sieltä löytyy porukkaa.
Kaverit on hieman yliarvostettu asia. Loppupeleissä kavereiden omaaminen ei takaa onnellisuutta aikuisena.
Minusta tuli onnellinen, kun tapasin puolisoni, jolla ei juurikaan aiemmin ollut kavereita.
Suhteemme on ollut poikkeuksellisen hyvä, koska meille oli alusta saakka todella tärkeää toistemme seura. Jos molemmilla olisi ollut paljon kavereita, olis tilanne aivan toinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi että, niin tuttua myös täällä :/ Meillä myös vilkas, iloinen ja rohkea vähän yli 3v jonka mielestä kaikki lapset ovat hänen kavereitaan (ihan kaikki; vastaantulevat, kaupassa nähdyt tai telkkarissa esiintyvät :)), ei pelkää aikuisiakaan vaan käy juttusille melkein kenen kanssa vaan ja missä vaan. Meillä on toinenkin nuorempi lapsi joten lapset on kotihoidossa eli ei edes sieltä päiväkodista tule lapsikontakteja...
Itse olen kärsinyt yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta melkein koko pienen ikäni ja raastaa sydäntä ajatella että oma lapsi saattaisi saada saman kohtalon. Kun en oikeasti tajua mikä vika minussa/meissä on kun ei sitä läheisempää ystävyyttä niin vain synny. Ihan ystävällisiä mielestäni olemme, ehkä välillä vähän äänekkäitä tai no puheliaita, se taitaa joitakin häiritä. Ja tarpeeksi kauan kun yrittää ja aina pettyy niin kyllähän se raskaaksi käy ja välillä saa ihan pakottamalla pakottaa itsensä lähtemään taas ihmisten ilmoille lasten kanssa.
Eipä silti, kovasti olen koettanut päästä piireihin, ollaan käyty muskareissa, vauvauinneissa silloin aikanaan, taaperojumpassa ja perhekerhoissa mutta ei niissä tosiaan sen syvällisempiä tuttavuuksia synny. Ihan nyt viimeaikoina on löytynyt pari perhettä jonka luona leikkitreffit saattaisivat onnistuakin. Lohduttavaa lukea, että aika auttaa tähän (tosin omalla kohdallani ei ole auttanut) ja toivoa sopii vaan että tässä osaa nyt kasvattaa lastaan sosiaalisilta taidoiltaan sellaiseksi joka pääsee piireihin.
Tuota lapselle kaveri- palvelua joskus itsekin taisin katsella ja sinne rekisteröityäkin, mutta en uskaltanut jättää viestiä. Jotenkin tämä oma vuosien yksinäisyys nolottaa ja pelkään että tuonne ilmottautumalla jotenkin leimautuu...
[quote author="Vierailija" time="03.05.2013 klo 22:23"]
Mä luulen oikeesti, et suurimmalla osalla ihmisistä arjen pyörittämiseen menee kaikki henkiset resurssit. Ei jaksa tutustua uusiin ihmisiin, kun vanhoihinkaan kavereihin ei kerkee putää yhteyttä. Mull on useempikin kaveri täällä, ja niidenkään kanssa ei saa aikaiseksi nähdä kuin parin kk:n välein. Se voisi auttaa, jos sopisi jotain tosi hyvissä ajoin.. Mut älä tosiaan ota henk koht. Luultavasti vika ei ole sinussa, jengi vaan ei ole niin sosiaalista. Entäs jos alkasitte käymään kerhoissa/harrastuksissa?
[/quote]
Tämä on myös varsin totta: kun on jo oma sosiaalinen verkosto, siihen päälle pienet lapset ja kiireinen työ, niin on tosi vaikea enää yhtään venyä mihinkään suuntaan ja uusiin tuttavuuksiin.
Niin ja kun omia lapsia on 3 ja niistä seuraa toinen toisilleen, on paljon laiskempi sitten näkemään vaivaa leikkitreffien vuoksi.
Missäpäin nro 14 asuu? Ihan kuin mun näppikseltä, myös lapsen kuvaus...
Me asumme pk-seudulla. Mutta mulle käy ihan meiliystäväkin....
ap
Ei asuta pk-seudulla, harmi :/ mutta meiliäkin olisi kiva saada (convallaria1@outlook.com)
t. 14