Vieläkö teillä on Oivariinia, joka tippuu veitseltä?
Valiollehan on annettu palautetta tuosta jo ainakin 1,5 vuotta sitten (kaksplus-keskustelun perusteella).
Valion vastaus:
"Kiitos yhteydenotostanne Valioon.
Ja kiitos myös antamistanne lisätiedoista. Olemme pahoillamme, että viime aikoina Valio Oivariini® 600 g vähärasvaisemman HYLA® rasvaseoksen laatu on ollut normaalista poikkeavaa. Tuotekehityksemme ja tuotantomme ovat tietoisia havaitsemastanne ilmiöstä, että Oivariini ei tahdo pysy veitsellä. Maidon koostumuksessa ja samalla myös rasvan koostumuksessa on havaittavissa luonnollista vaihtelua vuodenaikojen mukaan. Tällä raaka-aineen vuodenaikavaihtelulla on muun muassa vaikutusta Oivariini® tuotteen "liukkauteen". Luonnollisesta raaka-ainevaihtelusta johtuvaa "liukkautta" on jossain määrin saatu vähentymään säätötoimenpiteillä valmistusprosessin aikana. Tuotanto ja tuotekehitys jatkavat kuitenkin edelleen selvitystyötä ja myös parannustoimenpiteitä, jotta jatkossa pääsisimme kokonaan eroon tästä ei toivotusta ominaisuudesta.
Kaikki kuluttajilta tulevat palautteet ovat meille tärkeitä ja ne auttavat kehittämään tuotteita ja toimintaa jatkossa.
Mukavaa syksyn jatkoa!
Ystävällisin terveisin
xxxxxxxx xxxxxxxxxxxx"
Meillä siirrytty pitkästä aikaa taas Oivariiniin ja taas se on sellaista veitseltä tippuvaa, kuten edellinenkin rasia. Yksi rasia ehti sulata pöydässä löysäksi, mutta tämä uusin ei ole sulanut. Eli silläkään ei ole vaikutusta.
Valion vastauskaan ei tyydytä, sillä liukasta Oivariinia on ollut niin kesällä, syksyllä kuin nyt kevättalvella ja keväällä.
Onkohan Oivariinin valmistusprosessia muutettu alkuperäisestä?
Onko teillä tuoreempaa tietoa Valion kommenteista, vai onko asia jäänyt unholaan?
Kommentit (9)
En ole kyllä koskaan huomannut mitään eroa. Epäilisin jääkaapin lämpötilaa itse ensimmäisenä jos minun margariinini olisi jollain tavalla sulaa.
Oivariinia käytetty vuosia, siis jo silloin kun oli vielä voimariinia, eikä vielä koskaan ole tippunut veitsestä, paitsi jos on pöytään jätetty lössähtämään...
Minulla on vasta nyt ensimmäinen rasia, jonka sisältö on superliukas. Olenkin asiaa vähän ihmetellyt.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 22:02"]
En ole kyllä koskaan huomannut mitään eroa. Epäilisin jääkaapin lämpötilaa itse ensimmäisenä jos minun margariinini olisi jollain tavalla sulaa.
[/quote]
Siis kyse ei ole ihan yksittäisistä rasioista, vaan noita on ollut vuosien varrella niin paljon, että niistä on syntynyt eri keskustelupalstoille asiasta ihmettelyä ja Valiokin on saanut siitä palautetta enemmän kuin tuon yhden. Kyse ei ole yksittäisen käyttäjän virheellisestä säilytyslämpötilasta tms, vaan tuossa Oivariinissa on tapahtunut jokin muutos. Kunpa jaksaisi nähdä vaivaa ja kysyä Valiolta, onko valmistusprosessia / raaka-aineiden suhdetta muutettu.
Ja meillä ei ole vähärasvaista HYLAa, vaan se normaali tummanvihreä paketti.
Meilläkään ei siis ole jokainen rasia ollut tuota liukasta, vaan vain osa.
Niin, ja yksi pakettimme siis ehti sulaa PÖYDÄLLÄ kun se unohtui siihen puoleksi yöksi :) Ei se sentään jääkaapissa ollut sulanut, silloinhan olisi pilaantunut jo maidotkin ja olisin sen varmasti huomannut ;)
-ap-
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 22:07"]
Oivariinia käytetty vuosia, siis jo silloin kun oli vielä voimariinia, eikä vielä koskaan ole tippunut veitsestä, paitsi jos on pöytään jätetty lössähtämään...
[/quote]
Sinulle ei siis ole sattunut tällaista liukasta Oivariinia. Jos olisi, huomaisit sen ihan taatusti. Sitä ei vain saa veitsellä siirrettyä leivän päälle, vaan se tipahtaa saman tien!
Googlaa vaikka, asiasta on ollut jo pari vuotta juttua. Google tarjoaa "oivariini" -hakusanan yhteydessä jo valmiiksi sanat "ei pysy veitsessä" :D
-ap-
Ei kai tuo nyt mikään ap:n ongelma ole.
Ihmeellistä tosiaan, että osa oivariineista on tuollaisia. Eipä ole tainnut naureskelijoille sattua näitä pakkauksia. Tuo ominaisuus on tosiaan raivostuttava, meillekin on muutaman kerran osunut kohdalle.
Meillä ainakin on. :(