Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa pikkulasten äiti jolla ei ole ainuttakaan äitikaveria?
31.07.2011 |
Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen, jossa kirjoitettiin äideistä jotka tapaavat toisia äitejä puistossa. Olenko ainoa, jolla ei ole ainuttakaan äitikaveria?
Tilanteeni siis tämä:
- käyn töissä, lapset on hoidossa
- asutaan maalla, ei naapurissa lapsia
- ei ikinä käydä hiekkalaatikolla, koska oma on pihalla myös ja keinutkin on sekä liukumäki, uima-allas jne, kaikki pienten kesähuvitukset
- lapset eivät käy lastenkerhoissa
- ovat allekouluikäisiä, eivät vielä harrasta mitään
Mulla ei myöskään ole samanikäisiä kavereita, eikä ikinä olla käyty lasten kanssa samanikäisten kanssa leikkimässä toisten kotona (koska ne hoidossa tapaa toisia lapsia).
Olenko jotenkin kummajainen? Onko tosiaan kaikilla pienten lasten äideillä kavereina, tuttavina toisia pienten lasten äitejä, jotka on tullut kavereiksi nimenomaan sen kautta, että on lasten kautta tutustuttu?
Mulla ei ole kännykässä ainuttakaan toisten pienten lasten äitien numeroa, ei facebookissa kaverina ainuttakaan sellaista naista/toisen lapsen äitiä, johon oisin tutustunut hiekkalaatikolla tai muskarissa.
En ole ajatellut, että olisi jotenkin kummajainen. Sanokaa, että on muitakin, jotka eivät ole käyttäneet lapsiaan välineenä tutustuakseen toisiin naisiin?
En koe jääneeni mistään paitsi.
Kommentit (13)
johon on tutustunut lasten takia. En siis laske sellaisia omia ystäviä äitikavereiksi, joiden kanssa olimme ystäviä jo ennen lapsia - vaikka meillä olisikin samanikäisiä lapsia. Koska tuolloin kaveruutemme tai ystävyytemme ei perustu lapsiin.
Asiaan: Mulla on vain yksi äitikaveri. Tutustuin häneen vauva-aikana seurakunnan kerhossa. Itse palasin töihin jo lapsen ollessa 9 kk, joten en ole sen jälkeen ehtinyt äitikavereita edes saamaan. Ihan tyytyväinen olen tilanteeseeni. Kiva kuitenkin, että on yksi äitikaveri tässä lähellä niin joskus voimme tavata esim. jomman kkumman kotona tai puistossa lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillakin oli pieniä lapsia (ei _tismalleen_ samanikäisiä) samaan aikaan kuin meilläkin, joillakin ei.
En käynyt perhekerhoissa.
Naapurit olivat tulleet kavereiksi jo muuttaessa, lapset eivät olleet ensisijainen väylä ystävyyteen. Tietysti hoidimme lapsia ristiin jne. (Asumme isossa kaupungissa kerrostalossa, kivat naapurit.)
Puistossa tietysti tutustui muihin äiteihin ja tuttavuus jatkui kun lapset menivät samaan tarhaan ja kouluun. Joistakin tuli ystäviä, mutta enemmänkin samansuuntaisen maailmankuvan tai kiinnostuksen kohteiden kuin äitiyden takia.
ikähaitari 22-40. On uraäitejä, kotiäitejä ja siltä väliltä. Olen nimenomaan tutustunut lasten kautta. Toisten kanssa puhutaan vaan niitä näitä, mutta noiden kahden kanssa ihan kaikkea.
Me asutaan kaukana lapsuudenkodista ja -ystävistä. On ihanaa kun on löytynyt tukiverkkoa läheltä.
En ole mietenkään tietoisesti käyttänyt lapsia välineenä vaan tutustunut nimenomaan äitiin. Lapsilla on valtavasti ystäviä muutenkin. Asiaa toki helpottaa kun asuu kasvukunnassa etelä-suomessa.
paitsi siskoni, jota näen pari kertaa puolessa vuodessa.
Minulla kuusi lasta ja ei vaan ole aikaa tehdä uusia tuttavuuksia.
ei äitikavereita eikä oikeastaan muitakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on äitikavereita ja yks muu kaveri. olen tyytyväinen tilanteeseen, aina ei vertaistuki ja valitukset nappaa niin on hyvä olla muutakin juttuseuraa.vaikeaa se on uudella paikkakunnalla muita löytääkkään kun en harrasta mitään.
Eihän se, että on tutustutunut toisten pienten lasten äiteihin ja heidän perheisiinsä ole mitään, että "on käyttänyt lasta välineenä tutustuakseen toisiin naisiin". Kukin tavallaan. Itse asun kaupungissa ja toisiin vastaavassa tilanteessa oleviin tutustuminen on luontevaa kerhoissa ja esim. puistossa. Kukin tavallaan, pääasia, että on itse tyytyväinen tilanteeseen eikä koe yksinäisyyttä tms. Asiaan voi aika helposti vaikuttaa itse jos haluaa muutosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kaksi ns. äitikaveria, joihin olen tutustunut "lasten varjolla".
Toinen asuu kauempana, käyn hänen luonaan ehkä pari kertaa kuukaudessa, jos on puolin ja toisin menoja, on sitten väli pidempi.
Toinen asuu kävelymatkan päässä. En käy edes viikottain, koska olen itse töissä, hän kotona ja illalla ja viikonloppuna hän jämähtää kotiin sen miehensä kanssa. Perhetuttuja emme ole, eikä tämän kaverin luo voi mennä jos mies on paikalla, koska mies ei kestä kunnolla edes omia lapsiaan, saatikka että siinä on muiden muksut ja naisten jutut.. on kuulemma niiin vanha (47 v) ja niiin väsynyt töistään ...
Sitten tunnen muutamia äitjeä, joilla on lapsia, mutta emme kyläile, emmekä treffaile puistossa.
Nyt kun olen töissä, en oikeastaan kaipaakaan näitä äitikavereita. Joskus kaipaan kyläpaikkaa illalla kun oma mies on töissä ja on yksinäistä. Tai kaveria, jonka luona piipahtaa ilman lapsia, mutta esim. tuon yhden luona ei voi, koska heille ei voi mennä illalla klo 17 jälkeen eikä viikonloppuna. Varsinaisesti ei ole kielletty mutta tuleehan se sieltä selville.. Lisäksi hän on juoruillut minun asioitani eteenpäin, joten aion viilentää välit.
Yksi perhetuttava on, heidän luona käydään aika harvoin. Lasten kautta tutustuttu. Miehet tulee hyvin juttuun, ovat ystäviä.
Olisi ihan kiva, elämää rikastuttavaa, jos olisi ihan mitä tahansa kyläpaikkoja ja ihmisiä elämässä, joiden luona käydä piipahtamassa ja kyläillä.. mutta nykyään ihmisten elämä on niin kamalan kiireistä.
samanikäisiä kavereita, joilla olisi pieniä omien lasteni ikäisiä lapsia, piti kirjoittaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai että nyt leikkivät keskenään.
Tosin esikoisen aikaan minulla oli yksi lapsuudenystävä, joka sai kuopuksen samaan aikaan. Hänen kanssaan tapailimme kerran viikossa vuorotellen toistemme luona, ja se oli kivaa.
Kuopuksen synnyttyä emme ole tavanneet ketään. Nyt esikoinen on saanut kutsua leikkimään tarha-kaverinsa luo, mutta siis koko perhe ei sinne mene emmekä siis tunne perhettä muuta kuin sen verran, mitä olemme lapsiamme hakiessa nähneet ja pari sanaa vaihtaneet.
Isommalla lapsellani on harrastuksia, mutta en ole saanut/tehnyt sieltä äitikavereita, vaikka joskus pari sanaa ollaan vaihdettukin. Ei ole edes ollut tarvetta, vaikka en ole mitään punaista valoa näyttänytkään.
En pidä itseäni kummajaisena, mutta isomman lapseni takia koen syyllisyyttä, että en ole löytänyt hänelle kaveriverkostoa, johon nojata. Hän aloittaa nyt eskarin ja on leikkinyt vain tämän yhden tarhakaverin luona sekä satunnaisesti sukulaislasten kanssa. Toivon, että hän saa paljon kavereita ja toivon myös samalla, että se ei vaatisi minulta mitään ylimääräistä vanhempien kestitsemistä tai pakkotapailua. Olisi mukavaa olla ihan luontevasti tekemisissä mutta ei väkisin yrittämässä tutustua paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kai niille omille lapsillesi pakostakin tulee siellä päivähoidossa kavereita.
Nuorinkin on jo 9-vuotias. En mä ole kaivannut mitään hiekkalaatikkojuttuja, mutta lapset kävi kyllä kerhossa, jossa saivat itse sosiaalisia kontakteja. Kerhokavereitten äiteihin en tutustunut enkä tunne myöskään lasten koulukavereitten äitejä. En ole hyvä tutustumaan ihmisiin, enkä oikeasti edes kaipaa toisten seuraa. Onneksi ei ole edes työkavereita, koska teen töitä kotona. Anoppi kyllä sanoo mua oudoksi, mutta itseni mielestä olen ihan normaali täyspäinen ihminen, joka viihtyy yksin.