Jokseenkin rasittavaa, kun joutuu soittelemaan joka paikkaan, kun yksi lapsi kipeenä
Herätyskello soi, ihan normaalisti olin lähdössä töihin ja laittamassa yhtä lasta kouluun ja kahta päiväkotiin. Sitten havaitsin, että koululainen on kuumeessa.
Ei muuta kuin ensin soittamaan äidilleni, pääsisikö vahtimaan lapsia täksi päiväksi. Ei valitettavasti päässyt. Sitten soitin anopille. Ei päässyt hänkään. No sitten soitin lapsen opettajalle, että lapsi ei tänään tule kouluun. Sen jälkeen soitin omaan työpaikkaan, että en tänään tule töihin. Sen jälkeen vielä päiväkotiin, että en tuo pienempiä hoitoon, koska olen itse kotona hoitamassa isompaa potilasta.
Argh.
Kommentit (6)
Äidit ja anopit pois ensinnäkin ja sitten yhdellä ryhmätekstiviestillä ilmoitus kouluun, päikkään ja töihin.
muuten hyvä idea.
ap
Meillä ei hoitoapuja ikinä tarvitse soitella, koska sellaisia ei vain ole. Mutta päiväkotiin/kouluun, töihin ja terveyskeskukseen kylläkin (tartten jo yhdestä päivästä saikkulapun). Mutta eipä nuo puhelut nyt kauhean iso vaiva ole, ennemmin minua turhauttaa reissata sairaan lapsen kanssa aina lääkäriin, vaikkei mitään tarvetta sille olisi.
meillä olis lapsi kuumeessa niin hän itse ilmoittais kavereille ettei tule, samoin opettajalle ja jäisi yksin kotiin. en ole edes ajatellut että olisin kotona mut nyt muistin et saishan sitä olla alle 10 v kanssa kotona. miksi tarvii jäädä kotiin, kai lapsi yksin voi nukkua ja soittaa jos on asiaa. Nuoremmat menee hoitoon normaalisti jne.
Vaikka olen kotona niin yhden lapsen poissaolosta pitää ilmoittaa taksille, opettajalle ja keskuskeittiölle etteivät tee turhaan erikoisruokia. Kauhistuttaa ajatuskin jos saan työpaikan niin mikä rumpa sairastamisista sitten tulisikaan.
Ja ei nuo ilmoitukset ole iso vaiva mutta jotenkin ärsyttävää esim. häiritä keskuskeittiön väkeä kiireisimpään aikaansa ja kun heille on pakko soittaa juuri silloin.
Paranemisia ap:n lapselle.
meillä olis lapsi kuumeessa niin hän itse ilmoittais kavereille ettei tule, samoin opettajalle ja jäisi yksin kotiin. en ole edes ajatellut että olisin kotona mut nyt muistin et saishan sitä olla alle 10 v kanssa kotona. miksi tarvii jäädä kotiin, kai lapsi yksin voi nukkua ja soittaa jos on asiaa. Nuoremmat menee hoitoon normaalisti jne.
koko päiväksi yksin kotiin. Ehkä sitten, jos olisi vaan lievää lämpöä tms.
ap
Äidit ja anopit pois ensinnäkin ja sitten yhdellä ryhmätekstiviestillä ilmoitus kouluun, päikkään ja töihin.