Miksi mä en osaa päättää haluaisinko alkaa yrittää toista lasta meille?? N36

vähän sama tilanne. Ikää 36v, mutta mulla esikoinen jo 4v. Kynnys toisesta lapsesta on korkea, en tosiaankaan tiedä haluanko vai enkö. Ja mies ei senkään vertaa.



Miten tällainen päätös tehdään?



Elämä 4v:n kanssa on jo niin helppoa, että olisi ihana jatkaa tällä kokoonpanolla. Toisaalta taas mulla ja miehellä on kummallakin kaksi sisarusta, jotka ovat tosi tärkeitä näin aikuisiälläkin.



Ehkäpä siitä löytyisi se ratkaisu: tarjota esikoiselle sisarus myös sinne aikuisuuteen kun omista vanhemmista aika jättää.



Vaikeaa on päätöksen teko. Sympatiat sinne sulle AP!

Meillä alkaa nyt jotenkin elämä olla vähän tasaantunut, aiemmin oli aika hulinaa vahvatemperamenttisen taaperon kanssa ja sitä ennen vauvana valvotti paljon ja olin ihan zombie. Nyt nukkuu suht ok ja joskus joku kielto tai kehotus saattaa jopa mennä perille ja uskallan edes alkaa miettiä seuraavaa vauvaa. Ikäni ahdistaa, kunpa olisi enemmän aikaa tehdä päätös. Entä jos lapsi on ikäni vuoksi vammainen... antaako sellaista itselle anteeksi... ja miten sen uuden tilanteen ja tuskan kestäisi että lapsi olisi sairas. Mietitkö sinä nr2 koskaan iän mukana tuomia riskejä kun pohdit seuraavaa lasta?

ap

vähän sama tilanne. Ikää 36v, mutta mulla esikoinen jo 4v. Kynnys toisesta lapsesta on korkea, en tosiaankaan tiedä haluanko vai enkö. Ja mies ei senkään vertaa.

Miten tällainen päätös tehdään?

Elämä 4v:n kanssa on jo niin helppoa, että olisi ihana jatkaa tällä kokoonpanolla. Toisaalta taas mulla ja miehellä on kummallakin kaksi sisarusta, jotka ovat tosi tärkeitä näin aikuisiälläkin.

Ehkäpä siitä löytyisi se ratkaisu: tarjota esikoiselle sisarus myös sinne aikuisuuteen kun omista vanhemmista aika jättää.

Vaikeaa on päätöksen teko. Sympatiat sinne sulle AP!

myös noita iän tuomia riskejä. Päätös täytyy tehdä mun mielestä tänä vuonna puoleen tai toiseen.



Mun mies on 40v eikä olla vielä käyty vakavissaan keskusteluja toisesta lapsesta, ollaan vaan puhuttu että täytyy miettiä.



Nyt kun mä asiaa mietin sun viestin kautta, niin haluaisin kuitenkin yrittää saada lapselleni sisaruksen. Sehän voisi olla paras lahja mitä hän voisi eläissään saada meiltä vanhemmilta. Sitä ei vaan tule ehkä ajatelleeksi, mä ainakin pidän omaa siskoani ja veljeäni ihan itsestäänselvyytenä. Ja ne on maailman tärkeimpiä ja rakkaimpia ihmisiä tämän uuden oman perheen ohella.

Itse haaveilen nyt 4. lapsesta, kuopukseni on ihan kohta 10 v. Haavelapsi olisi se ainoa yhteinen mulle ja uudelle miehelleni. Suurperhe meillä jo muutenkin on. Olen 40, eli en odota tulevani heti raskaaksi, jos ollenkaan..ja ainahan on mahdollisuus, ettei lapsi ole terve. Sama mahdollisuus on, olin sitten 20 tai 45..!



Minusta sisarus on suuri lahja lapselle. Joskus aikojen kuluttua heillä on toisensa, kun teitä vanhempia ei enää ole.

Minusta sisarus on suuri lahja lapselle. Joskus aikojen kuluttua heillä on toisensa, kun teitä vanhempia ei enää ole.

Kun vanhempani oli elossa, ei isäni ja tätini (isän sisko) puhuneet toisilleen mitään.

Kun vanhempani kuolivat, minä, meistä nuorin olen edelleen yksin. Sitä olen ollut aina. Kumpikaan, siskoni tai veljeni ei ole ikinä halunneet viettää aikaa kanssani. Ikinä. Veli oli yrittänyt tukehduttaa minut tyynyyn kun olin vuoden ikäinen ja siskoni hoki koko lapsuuden että olen pilannut hänen elämänsä, että hän vihaa minua ikuisesti. No se lupaus on pitänyt.

Veli hakkasi minua säännöllisesti ja sisko varasti kaiken mitä olin saanut lahjaksi ja rikkoi loput. Sisko myös repi multa hiuksia päästä ja mulla oli kaljuja kohtia päässä sen takia.

Ja ei, en todellakaan tiedä mistä tuo viha on saanut juurensa, en ollut millään muotoa lellipentu tms. sain kaiken käytettynä. Ja äiti kertoi ennen kuolemaansa että sisko ja veli olivat vihanneet jo ajatusta pikkusisaruksesta. Sisko oli 7 ja veli 4 kun minä synnyin. Minä olen nyt 26 ja viha jatkuu edelleen. Ymmärtäisin paremmin jos se viha olisi alkanut vaikka silloin kun menin kouluun, mulla oli keskiarvo aina vähintään 9.7 ja päättötodistuksessa oli 9.8. Mutta ei. Minua vihattiin aina.

Itse en tuosta syystä halua yrittää toista lasta. Mitä jos esikoinen sitten alkaa vihaamaan nuorempaa sisarustaan, ja vihaa häntä lopun elämänsä?

Jollekin teistä tuo saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta mulla tuo pelko on selkärangassa, eikä lähde sieltä mihinkään. Mies ilmeisesti haluaisi toisen, mutta minä en tiedä uskallanko..

että jos olat muuten hyvässä kunnossa, niin ei tuo ikä paljoa merkitse

Nykyään seulat löytävät kromosomivirheet varsin tehokkaasti

Minusta sisarus on suuri lahja lapselle. Joskus aikojen kuluttua heillä on toisensa, kun teitä vanhempia ei enää ole.

Kun vanhempani oli elossa, ei isäni ja tätini (isän sisko) puhuneet toisilleen mitään.

Kun vanhempani kuolivat, minä, meistä nuorin olen edelleen yksin. Sitä olen ollut aina. Kumpikaan, siskoni tai veljeni ei ole ikinä halunneet viettää aikaa kanssani. Ikinä. Veli oli yrittänyt tukehduttaa minut tyynyyn kun olin vuoden ikäinen ja siskoni hoki koko lapsuuden että olen pilannut hänen elämänsä, että hän vihaa minua ikuisesti. No se lupaus on pitänyt.

Veli hakkasi minua säännöllisesti ja sisko varasti kaiken mitä olin saanut lahjaksi ja rikkoi loput. Sisko myös repi multa hiuksia päästä ja mulla oli kaljuja kohtia päässä sen takia.

Ja ei, en todellakaan tiedä mistä tuo viha on saanut juurensa, en ollut millään muotoa lellipentu tms. sain kaiken käytettynä. Ja äiti kertoi ennen kuolemaansa että sisko ja veli olivat vihanneet jo ajatusta pikkusisaruksesta. Sisko oli 7 ja veli 4 kun minä synnyin. Minä olen nyt 26 ja viha jatkuu edelleen. Ymmärtäisin paremmin jos se viha olisi alkanut vaikka silloin kun menin kouluun, mulla oli keskiarvo aina vähintään 9.7 ja päättötodistuksessa oli 9.8. Mutta ei. Minua vihattiin aina.

Itse en tuosta syystä halua yrittää toista lasta. Mitä jos esikoinen sitten alkaa vihaamaan nuorempaa sisarustaan, ja vihaa häntä lopun elämänsä?

Jollekin teistä tuo saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta mulla tuo pelko on selkärangassa, eikä lähde sieltä mihinkään. Mies ilmeisesti haluaisi toisen, mutta minä en tiedä uskallanko..

kuulostavat sekopäiltä. ei ole normaalia tollanen.

tuo on kyllä TÄYSIN poikkeuksellista, ja tilanteesta voit syyttää vanhempiasi, et sisaruksiasi.

Eli sinulla on avaimet: voit ihan rauhallisin mielin tarjota lapsellesi sisaruksen jos haluat. Pakko ei tietenkään ole. Mutta saataisit kokea jotain uutta ja ihanaa katsellessasi normaaleja sisarusvälejä

Aikaa sulla kyllä on vielä.

Minä sain toisen lapseni tämän vuoden alussa ja ikää oli silloin 37 v. Nyt olen 38. Lasten ikäero on "peräti" 8 vuotta ja kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin.

tuo on kyllä TÄYSIN poikkeuksellista, ja tilanteesta voit syyttää vanhempiasi, et sisaruksiasi.

Eli sinulla on avaimet: voit ihan rauhallisin mielin tarjota lapsellesi sisaruksen jos haluat. Pakko ei tietenkään ole. Mutta saataisit kokea jotain uutta ja ihanaa katsellessasi normaaleja sisarusvälejä

Heitä ei tuosta voi syyttää. Äitini ja isäni olivat täysin normaaleja kasvattajia, eivätkä he tienneet kaikkea mitä sisko ja veli tekivät. En olisi uskaltanutkaan kertoa heille niitä asioita.

Minua nyt vähän raivostuttaa jo kuolleiden vanhempieni syyllistäminen asiasta! Ei kukaan voi tehdä tuollaista johtopäätöstä yhden kirjoituksen takia!! Häpeä.

Siskoni ja veljeni ne olivat sekaisin. Käsittääkseni joku koululakaveri tms. oli sanonut että pienin sisarus vie aina kaiken huomion ja heidät unohdetaan tai laitetaan adoptioon tms.

Myös isälläni ei ollut mitään välejä sisareensa. Heillä oli ikäeroa 13vuotta joten sekin saattoi vaikuttaa.

Siltikään. Enemmän olen tavannut näitä joilla ei ole aikusina välejä sisaruksiinsa, ja siksikään en taida sitä toista haluta.

Sain esikoisen 39 v. ja toisen 42 v. Terveitä molemmat.



Nyt täytän 45 v. enkä enää vauvantekoon ryhtyisi. Vaikka voisin vieläkin ehkä terveen saada.

mutta minäkin olen sitä mieltä että tottakai vanhemmista lähtösin tuo on. kuinka sokeita vanehmmat on, jos eivät näe mitä kotona tapahtuu. ei todellakaan mikään normaalitilanne. ite tarinasi kerroit täälä. tuo ei kertonut todellakaan normaalista perhe-elämästä vaan vanehmmista jotka ei tienneet miten lapsia kasvatetaan eikvätkä ilmeisesti edes välittäneet jos eivät muka mitään ole huomanneet. kyllä normaali äiti huoma jos sisaruksista kaksi vihaa kolmatta ja yrittää jopa tappaa tämän :O itelläni on kolme sisarusta, eikä mitään tollasta meidän elämä koskaan ollut. omatkin lapset on parhaita kavereita keskenään

tuo on kyllä TÄYSIN poikkeuksellista, ja tilanteesta voit syyttää vanhempiasi, et sisaruksiasi.

Eli sinulla on avaimet: voit ihan rauhallisin mielin tarjota lapsellesi sisaruksen jos haluat. Pakko ei tietenkään ole. Mutta saataisit kokea jotain uutta ja ihanaa katsellessasi normaaleja sisarusvälejä

Heitä ei tuosta voi syyttää. Äitini ja isäni olivat täysin normaaleja kasvattajia, eivätkä he tienneet kaikkea mitä sisko ja veli tekivät. En olisi uskaltanutkaan kertoa heille niitä asioita.

Minua nyt vähän raivostuttaa jo kuolleiden vanhempieni syyllistäminen asiasta! Ei kukaan voi tehdä tuollaista johtopäätöstä yhden kirjoituksen takia!! Häpeä.

Siskoni ja veljeni ne olivat sekaisin. Käsittääkseni joku koululakaveri tms. oli sanonut että pienin sisarus vie aina kaiken huomion ja heidät unohdetaan tai laitetaan adoptioon tms.

Myös isälläni ei ollut mitään välejä sisareensa. Heillä oli ikäeroa 13vuotta joten sekin saattoi vaikuttaa.

Siltikään. Enemmän olen tavannut näitä joilla ei ole aikusina välejä sisaruksiinsa, ja siksikään en taida sitä toista haluta.