Olen huolissani veljeni 4-vuotiaasta
On siis täyttänyt nyt helmikuussa 4 vuotta. Asuvat vaimoineen ulkomailla englanninkielisessä maassa, jossa siis lapselle puhutaan kotona suomea ja sitten tarhassa englantia. Lapsen puhe on edelleen vähän epäselvää, puuttuu paljon äänteitä, konsonantteja ja vokaaleja. Lapsi ei jaksa kiinnostua kuuntelemaan satuja kuin vähäksi aikaa. Leikkejäkään ei oikein osaa leikkiä, ja joskus kun olen nähnyt jonkun lapsen tekemän piirustuksen, niin se oli pelkkää suttua.
Miten voisi tuollaista lasta auttaa, joka ei pääse suomalaiseen puheterapiaankaan?
Kommentit (2)
Onko lapsi asunut koko elämänsä ulkomailla vai muuttanut sinne vastikään? Leikkien puuttuminen voi olla kieliasia myös. Jos hän ei osaa kunnolla englantia, eikä hänellä ole sielä suomenkielisiä leikkikavereita, ei hän oikein pysty kehittämään niitä mielikuvitus- ja roolileikkejä ikäistensä kanssa.
Itse muutimme ulkomaille, kun tyttömme oli juuri täyttänyt 4. Suomessa hän oli tottunut leikkimään paljon jo kielen ja mielikuvituksen avulla "oo sä prinsessa ja mä oon keiju jnejne." Siksi täällä hänelle on ollut vaikea pala se, ettei hän vielä osaa kunnolla kieltä, eivätkä tarhakaverit ymmärrä häntä. Joutuu tavallaan olemaan ihan eri persoona kuin Suomessa! Onneksi täällä on myös paljon suomalaisia ja olenkin järjestänyt hänelle myös suomalaista leikkiseuraa, jotta pystyy leikeissä toteuttamaan itseään. Hänellä on myös 2 v. pikkuveli, jonka kanssa tarhan jälkeen leikkivät innokkaasti.
Eli tärkeintä olisi kehittää sitä "leikkikieltä", oli se englanti tai suomi, jotta pystyy kunnolla leikkimään.
Kaksikielisten lasten puheenkehitys VOI OLLA jäljessä eli konsonantteja ym. voi puuttua.. Kuitenkin lapsi on vasta täyttänyt 4v.
Kaikkia ei kiinnosta kuunnella satuja.
Koska olet nähnyt piirustuksen? 2 vuotiaana vai 3 vuotiaana? Ei kaikki piirrä heti mitään hienoja kuvia, joillain ne kuvat vaan on suttua..
Sulla ei taida olla ollenkaan lapsia?