On se nyt perhana kumma, kun meidän naapurit on tolloja. Ov
Meidän rappuun ilmestyi pari huonekalua melkein kuukausi sitten. Ja tohon ulko-oven eteen oli lätkäisty iso kasa jättikokoisia pahvilootia, jotka olivat tiellä sekä lehtivaraston oven tukkeena.
Sekä roskiksiin oli tungettu neljä isoa jätesäkkiä = muiden roskat eivät mahtuneet ollenkaan.
Joku oli sitten laittanut viime viikolla lapun, että pahvilootat voi viedä lähikaupan pahvinkeräyslootaan. Ei mitään vaikutusta, paitsi loota kasa KASVOI + tohon oli tuotu myös jotain pakkausmuovia tms. ja pari roskapussia, missä oli jotain pakkaussälää.
Nooo, maanantaina postiluukusta oli sitten tullut isännöitsijältä lappu (tuli siis joka talouteen, ei vaan meille :)), missä pyydettiin tunnistamaan omat roskat ja viemään ne sinne minne ne kuuluu (pahvinkeräykseen ja roskiin) ja tuo EI ole mikään rojunkeräys piste jne.
No, arvatkaapa onko ne rojut hävinneet?? NO EI. Siellä ne vieläkin nököttää ja olipahan siihen näköjään tullut vielä yksi pussi lisää, kun käytin äsken koiran iltapisulla :D
Ei voi muuta sanoa, että voi voi. Miten joku voikin olla noin fiksu ihminen, uusia huonekaluja osaa kyllä ostaa, mutta rojuja ei osaa viedä sinne minne ne kuuluu :D
Eihän toi mua häiritse, mutta kun meillä olisi kuukauden roskaposti odottamassa, että saataisiin vietyä ne tohon lehtivarastoon..
Ja syyllinen on joko tuo, joka on tehnyt jo pari kuukautta remppaa tai sitten tuo, joka muutti vähän yli kuukausi sitten.
Kommentit (4)
Kai nyt joku on nähnyt, kuka niitä roskia ympäriinsä jättää. Jos nyt on todennäköistä, että se on remppareiska, niin ei kun ovikelloa soittamaan ja kysymymään.
asuu naapurirapussa eli ei sen takia ole bongannut syylistä :D
tupatarkastukset, että kenen huonekalut täsmää laatikoihin. Kai niissä on jotain etikettiä tms. mikä kertoo, että mitä romuja niissä pahvilootissa on ollut.
tupatarkastukset, että kenen huonekalut täsmää laatikoihin. Kai niissä on jotain etikettiä tms. mikä kertoo, että mitä romuja niissä pahvilootissa on ollut.
Että te ootte hassuja :D
Ainakin yhdessä lootassa on ollut toimistotuoli, navy blue, niin lukee lootan kyljessä :D
Kai nyt joku on nähnyt, kuka niitä roskia ympäriinsä jättää. Jos nyt on todennäköistä, että se on remppareiska, niin ei kun ovikelloa soittamaan ja kysymymään.