G: Itkitkö kun näit lapsesi ensi kertaa ?

lapsen isä itki kun näki tytön eka kertaa 3-viikkosena.

Mutta itkin ennen ponnistusvaihetta, kun otin sittenkin kipulääkettä (petidiiniä) kohtukrampin takia, vaikka piti synnyttää luomuna. Ja koko tilanne oli inhottavan surkea siinä vaiheessa aamuyöllä.

Mutta toinen syntyikin kuolleena. :(

Mutta lapsi kiidätettiin teholle niin nopeasti, etten oikein ehtinyt tajuamaan mitä tapahtui...

mutta tietysti eniten kanssa häntä, joka syntyi kuolleena.

kummastakaan eikä mieskään.

Olin aikamoisen pökissä luomusynnytysten jälkeen. Liikuttavia, ja "omituisia" nämä hetket kumminkin olivat. Toisesta muistan miettineeni, "jaa tyttö???, ja noin vaalea? (esikoinen oli tumma))

Onnen huumassa siinä kuitenkin tikattavana makasin :)

mutta kaikkien kolmen kohdalla on kyyneleet valuneet silmistä. Tyttären (nuorimmaiseni) syntymän koen herkimäpänä tilanteena. Mies ei ole tainnut vuodattaa kyyneleitä kertaakaan.

mies on itkenyt aina, kun on vauvan nähnyt eka kertaa. itse myös, mutta en tiedä itksinkö siksi ku mies itki... olen kuitenkin ollut todella onnellinen joka kerta ja niitä 3.

toisella kerralla olin vaan niin väsynyt, että piti sanoa kätilölle, et ottaa vauvan pois vierestä, etten pudota sitä.

3 lasta

ja mieheni myös ;`)

mä itken jo joka sairaala jakson tuntemattomien ihmisten synnytyksissä! ni varmaa tulee tippa jos toinenkin omassa rv.36+3 =)

mä itken jo joka sairaala jakson tuntemattomien ihmisten synnytyksissä! ni varmaa tulee tippa jos toinenkin omassa rv.36+3 =)

niitä tuntemattomien ihmisten synnytyksiä, mutta en silti itkenyt tyttäreni synnyttyä. Tyttö vietiin vauvojen teholle happea haukkaamaan, mies lähti sitä katsomaan ja mä jäin pöllämystyneenä tikattavaksi. Muistan kyllä, että oli kauhean onnellinen ja helpottunut (piiiitkä ja tuskainen synnytys), mutta toisaalta myös peloissani, kun vauva vietiin lähes heti pois (sain pitää rinnan päällä ehkä minuutin, pari, ennen kuin veivät). Onneksi saatiin tyttö jo parin tunnin päästä sitten perhehuoneeseemme. Ja kyllä mä sitten myöhemmin laitoksella ja kotona itkeä tirauttelin, kun ihan meinasi sydän pakahtua onnesta.

Mieskään ei itkenyt, mutta se nyt ei itke ikinä mitään.

Mutta itken kyllä jos telkkarista näen synnytyksen.

Mieheni itki vielä enemmän.

Mutta olin aika pöhnässä. Tosi hämmentynyt ja väsynyt ja kummastunut, en heti osannut juuri kuin ihmetellä. Mies itki hetken päästä, muttei hänkään niin paljon kuin olisin luullut.



Sitten myöhemmin omassa rauhassa vauvan kanssa tiristelin kyyneleitä enemmänkin. :D

mutta itkin sitäkin enemmän, kun pääsin laitokselta kotiin ja katselin vauvaani=D

Minä en tuntenut oikein mitään, kaikki kävi nopeasti. Hoivasin kuin äiti lastaan:-) Onnen tunteita tuli vasta joskus muutaman kuukauden tienoilla.

Mutta itken kyllä jos telkkarista näen synnytyksen.