Rakentaminen ja parisuhde...

Tosin uskon suurimmaksi syyksi sen ettemme asettaneet tiukkaa aikataulua. Näin tuttavia kuunnellessa ja tarinoita luettua vaikuttaa siltä että juuri tuo liian tiukka aikataulu saa aikaan paineita ja ongelmia. Pidimme tiukasti kiinni siitä että myös toisillemme, lapsille ja ystäville jäi aikaa. Projekti piteni ehkä puolisen vuotta mutta nyt asutaan onnellisesti uudessa kodissa.

mies on niin vähän kotona. tiesin kyllä että tällaistahan se tulisi olemaan enkä kuitenkaan kadu että rakentamaan päädyttiin. eli yhteisen ajan puute rassaa yksinkertaisesti.

eli minä hoidn kotihommat, lapset ruoan ja kaiken " ylimääräisen" jotta mies voi keskittyä täysillä rakentamiseen, joskus tuntuu epäreilulta, mutta usein se menee ohi keskustelemalla. yritän tiukkoina hetkinä ajatella että onneksi tämä on ohi menevää ja " pian" pääsemme viettämään normaalia arkea jhon toivottavasti kuuluu yhteistä aikaa perheen kanssa ja että joskus nämä kotityöt taas jakaantuvat tasaisemmin.



itseäni riepoo välillä se etten voi osallistua rakentamiseen tarpeeksi, sillä lapsemme ovat vielä niin pieniä ettei heitä juri voi työmaalle mukaan ottaa. onneksi kesä oli helpompaa aikaa, kun lapset viihtyivät pihalla ja esim maalaushommissa he pääsivät myös osallistumaan.



olemme meinanneet pariin otteeseen erottakin, mutta onneksi olemme tulleet järkiimme, ja keskustelemalla olemme päässeet pahimpien aikoje ohitse. meidän rakennus projekti tulee kestämään noin 2-3 vuotta joista 1. 7 jo takana :) tsemppiä kaikille " remontti-leskille"

, ristiriidat sisustuksen suhteen, mokat, laaturistiriidat (mikä on kenenkin mielestä riittävän siistiä työtä) jne.

jo nyt tulee riitoja siitä kun mies kulkee kotona aivan zombiena. Siis vaikka olisikin fyysisesti läsnä, ei todellakaan ole sitä henkisesti. Ei esimerkiksi reagoi mitenkään lasten itkuun tai pyyntöihin. Pyörii kuulemma niin raksa-asiat mielessä ettei yksinkertaisesti huomaa mitään. Ja minä tietenkin kuohahdan kun edes lapsia ei huomioi :( Kauhulla ajattelen tulevaa...