Vinkkejä nimiongelmaan? Haluamme antaa pojalle 3 nimeä, joista yksi on jo valittu

on toinen nimi ja aina silti puhutellaan virastoissa, lääkäreissä yms.. ensimmäisellä etunimellä.. joten omalle lapselleni haluan kutsumanimeksi ensimmäisen etunimen.. muuten minusta on ok antaa kutsumanimeksi toinen etunimi mutta tällä omakohtaisella kokemuksella en omalleni halua antaa.. tietenkin tämä on vain minun kokemukseni

saa tosiaan valmistautua siihen, että esim. yö-juhlissa saa todistuksen "väärällä" nimellä, kaikki kirjeiden puhuttelut samoin ja mitä vaan nyt voi kuvitella.



En itse antaisi kutsumanimeä toiseksi nimeksi. Mielummin sitten huonomman kuuloisen rimpsun.

on toinen nimi ja aina silti puhutellaan virastoissa, lääkäreissä yms.. ensimmäisellä etunimellä..

Eikä se "väärän" nimen käyttö jonkin pikaisen asioinnin yhteydessä edes haittaa.

Minulla on pari aikuista tuttavaa, jotka muuttelevat kutsumanimeään aina sen mukaan, mikä sattuu huvittamaan. Se jos mikä on hankalaa ja naurettavaa!!



Koskaan ei tiedä, millä nimellä toista puhutella, jos ei ole esim. vuoteen tavannut.

Ette kai meinaa laittaa nimeksi Jaakonpoika, jos isän nimi on Jaakko?



Olen vain kerran nähnyt tapauksen, eikä tuntunut hyvältä. Ihmeellinen halu ylibrassailla vanhemmuudella ja korostaa itsenään (vanhempana). Huomatkaa, että KAIKKI lapset on jonkun poikia ja tyttäriä. Suomessa "Mikonpoika" kuulostaa jopa naurettavalta.



Vanhempien ei kannata olla väkipäisiä nimiasioissa, koska puna lehahtaa lapsen kasvoille, kun esim. rippikirkossa kuulutetaan koko nimi. Meillä oli eräs toiselta nimeltään Isidor, joka aiheutti hilpeyttä rippikirkossa. Ja muutama muu...

Siis tämä Petteri Mikko Isänpoika. Ehdottomasti niin että lyhyt keskellä ja pitkät reunoilla, kuulostaa soinnukkaammalta, vaikka joidenkin mielestä "perinteisesti" pitää olla lyhyt+pitkä. Meilläkin pitkä lyhyt pitkä ja mielestäni juuri hyvä niin päin :)

"Mikonpoika"-tyylinen nimi on sitäpaitsi sukunimen tuntuinen.

minua kutsuttiin lapsena nimellä numero 2. Siihen kyllästyin yläasteen lopussa ja lukioon mennessä opetin kaikille ETUnimeni.

Ärsytti joka kerta hammaslääkärissä toistella että "ei, en ole Maija, mua sanotaan Liisaksi". Olisin tietysti voinut jättää korjaamattakin, mutta tilanteita oli lisää, joissa oli pakko huomauttaa.

Esim. riparilla jouduin huutelemaan monen pään yli nimenhuudossa, että kutsutaan toisella nimellä. (Pappi sanoi, että ilmottakoon nyt jos on sitten eri kutsumanimi.) Kaikki kääntyivät katsomaan, ja olin ujo kuin mikä.

Samoin kävi aina koulua vaihtaessa uudessa luokassa jne.



Eli minun lapseni ovat kaikki saaneet kutsumanimekseen etunimensä!

Siis tämä Petteri Mikko Isänpoika. Ehdottomasti niin että lyhyt keskellä ja pitkät reunoilla, kuulostaa soinnukkaammalta, vaikka joidenkin mielestä "perinteisesti" pitää olla lyhyt+pitkä. Meilläkin pitkä lyhyt pitkä ja mielestäni juuri hyvä niin päin :)

Petteri Mikko Antero onkin hyvä, mutta Petteri Mikko Jaakobinpoika ei kuulosta hyvältä, tuo Jaakobinpoika kuulostaa sukunimeltä.

enkä antaisi isäpoika nimeä - sen sitten joutuu kuitenki aina kirjoittamaan joka paikkaan - tosi pitkä.

Tosin tuttuni, jolla on itsellä isänpoika-nimi, antoi sellaisen myös omalle lapselleen, joten häntä se ei kai haitannut. Tai sitten oli tosi kova sukurasite ja pakko antaa :-)

..hempeilee liikaa nimiasioissa, ja pilaa ehkä sitten lapsen lapsuuden. kummallisesta nimestä todellakin kärsii ja alkaa pelätä tilanteita, joissa se tulee esille. haluatteko lapsesta epäsosiaalisen, joka ujostelee sanoa nimensä uusissa ryhmissä ja kättelyissä. kummallisen nimen sanominen esim. kättelyssä on vastenmielistä myös varhaisnuorena ja nuorena aikuisena!



Ja ihmeellisiä kytköksiä sukuun halutaan, esim. mummollani on kaksiosainen nimi (Anna-Maija), niin tyttärellenikin tulee kaksiosainen nimi: Emma-Liisa.



Naiset haluaa antaa lapselle nimiä, jotka pitää korjailla sanottaessa: "Olen Emma-Liisa, mutta minua kutsutaan Liisaksi". "Olen Mikaela, ja se kirjoitetaan c:llä, Micaela." Olen Pekka, mutta se on toinen nimeni; ensimmäinen nimeni on Puukeppi."