Anoppi on enkeli!

Soitti aamulla, toivotti hyvää alkanutta viikkoa ja kysyi että milloin he ukin kanssa saavat sen söpön pikkupojan hoitoonsa tällä viikolla. Sovitiin pojalle hoitopäivä vaikka ei ole mitään syytä. Poika vaan tykkää leikkiä mummilassa, ulkoilee reippaasti ja nauttii anopin ruuista.



Ja minä saan päivän ajan huoahtaa villistä viikarista (2 . 5v) ja keskittyä vauvaan (7kk), kodin siistimiseen ja vaikkapa kotijumppaan.

Vaikka anoppi itsekään ei missään hurjan hyvässä kunnossa ole niin silti jaksaa ottaa pojan välillä päivähoitoon aamusta iltaan ja on vieläpä oikein tyytyväinen kun tämän saa tehdä. Poikakin on tyytyväinen.



En ymmärrä missä niitä ikäviä, narisija-anoppeja kasvaa?