Toivottavasti teidän pph:nne ei arvostele perheenne tapoja julkisesti :(
Tänään satuin kuulemaan perhekerhossa, miten yksi pph arvostei suureen ääneen parin hoitolapsensa perheen elämää; Nykyajan vanhemmat antavat aivan liikaa periksi, nykyajan lapset ovat hankalia, nykyajan lapsia ei saa millään päiväunille, lapset pompottavat vanhempiaan, tämän lapsen vanhemmat ovat aina kiireisiä, nämä matkustelevat aina jne, jne.
En usko, että vanhemmat veisivät lapsiaan tälle hoitajalle, jos todella tietäisivät, että heidän perheen tapoja ja asioita huudellaan kylillä. Sitäpaitsi, jos tietäisivät, pph:ta voisi syyttää vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta. Ei hänellä ole oikeutta kertoa, jos perhe on vaikkapa lähdössä lomamatkalle tai perheeseen on tulossa vauva tms...
Eli eipä siis kannata viedä lastaan pph:lle, jota ei tunne yhtään tai ole saanut suosituksia joltakin..
Kommentit (9)
Pph:lla on vaitiolovelvollisuus hoitolastensa ja heidän perheidensä asioista. Jos saisin tietää tuollaisesta juoruilusta, kertoisin asiasta eteenpäin hänen esimiehelleen. Ja eihän vanhemmatkaan saa juoruilla pph:n asioista kenellekään. Näin meillä ainakin papereissa lukee.
Myös meidän asukaspuistossa on tällaista. Perhepäivähoitajat myös puhuvat halventavasti hoidokeistaan tuntemattomille. Eräs kommentoi, että toi nyt on aina tollanen kitisijä. kerrankin kun...
voisin kyllä kuvitella meidän nykyisen pph:n tekevän juuri noin....
Toi lapset (työnsä) muiden hoidettavaksi (tehtäväksi)?
Onko siellä lastenhoitajat? Minä olen käsittänyt että jokainen hoitaa perhekerhossa omat (ja hoito-) lapsensa.
Mutta todellisuudessa kyse oli kyllä avoimesta päiväkerhosta. Käytin vaan sanaa perhekerho, kun ajattelin, että kaikki eivät välttämättä tiedä, mikä on avoin päiväkerho. Ja siellä siis kaikki vanhemmat ja hoitajat hoitavat itse omat lapsensa, maksavat tarjoilusta ja askartelevat itse (hoito)lastensa kanssa. Eli kyllä mielestäni pph:llekin ihan " luvallista" käydä.
Onkohan joku mahdollisesti joskus tehnyt vastaavasta tapauksesta ilmoituksen? Voikohan tehdä nimettömästi? Helposti nimittäin kantautuisi ilmiantajan nimi pph:n korviin. Tai se olisi todennäköistä...
Esimiehelle ilmoitus varmaan tehtäisiin? On yksityinen pph.
T:ap
Koska kertoo meillekin juttuja muiden perheistä ja lapsista.
Mua se ei haittaa pätkääkään, ei meillä ole mitään salattavaa tai suurempaa yksityisyyden tarvetta.
Jos on jotain kerrottavaa, niin kertokoon sitten.
Tämä kyseinen pph kyllä sanoo suoraan meillekin, jos on jotain sanottavaa.
Kyseessä on aivan uskomattoman ihana ihminen, jolla on paljon erityislapsiakin hoidossa. Olen todella tyytyväinen tähän pph:hon.
hoitolapsi ihan hämillään, kun pph istui hänen vieressään ja kertoili ja arvosteli toisille aikuisille kyseisen lapsen perheen aamutapoja ja sitä, miten vanhemmat antavat periksi lapsen perheessä. Säälliksi kävi lasta. Oli ihan vaikeana ja silmät pyöreänä.
T:ap
siis puiston pph (puolituttu) jutteli minulle erään hoitolapsen kotioloista minusta vähän liikaa ja moittivaan sävyyn, eikä varmaankaan hoitaja tiennyt että ko. lapsi on minun tuttavan lapsi? Ei niin hyvä tuttu, että kyläiltäis mutta hyvissä väleissä kuitenkin.
Mutta naapurin pph on " ihana" ei koskaan puhu lapsistaa mitään. Paitsi jos vanhemmat ovat kansanedustajia, isojen firmojen pomoja jne. Silloin on ilmeiseti " lupa" vähän kertoa asioita..