Mitäs mieltä siitä et vieras tulee vaan kirkkoon mut ei juhliin?! Muutama tuttava tehnyt näin...
Kommentit (6)
Ihmiset tulevat juhlaan mutta eivät kirkkoon. Siis haluavat näin. Kyseessä rippijuhla.
huomaavaista. Itse olen ollut hautajaisissa, joissa osa vieraista oli vain kirkossa. Tuntui meistä vähän hassulta, mutta kun sitten vertasi sitä, että vainajan lähisukulainen ei ilmestynyt edes kirkkoon, niin tuumattiin, että kukin tavallaan.
Kaikki kutsutaan kaikkialle mielestäni. Se on tietenkin oma asia jos ei itse halua tulla
Näin oli sovittu hääparin kanssa. Itseäni olisi hävettänyt jos lapsemme olisivat pilanneet hääparin suuren hetken huutamalla naamat punaisena.
eivät olleet vain vailla ilmaista ruokaa ja juhlia. Halusivat kuitenkin muistaa paria, vaikka mahdollisuuksia ei enempään ollut.
Kohtelias, koska haluaa osallistua suureen juhlaanne. Ei halua loukata jäämällä kokonaan pois. Ei ehkä pysty tai halua jäädä juhliin. Voi olla henkilökohtaisia syitä, lapsenhoito-ongelmia, tai ei tunne ketään eikä halua jäädä.
Kiva jos tulevat edes kirkkoon.
Vai siis häistä vai hautajaisista oli puhe?