Nopea rakkausavioliitto hajoaa todennäköisemmin kuin ns. järkiaviolliitto!

Tai ainakaan kuherrusvaihetta avioliitossamme ei ole koskaan ollut.

Sillä rakastumisen tunteeseen jää koukkuun ja sitä hakee ja haluaa sitten aina. Eikä pitkässä parisuhteessa yksinkertaisesti VOI koko ajan rakastua- pitää tosiaan oppia hyväksymään osapuolen kaikki viat ja ärsyttävät tavat.

Ehka ei tarvitse valita joko-tai, vaan menna avioon vaan maltillisemmin...?

Eli ihan suoria johtopäätöksiä ei mutu-tuntumalla kannattaisi tehdä.

ja nyt, 4 vuoden avioliiton jälkeen voin sanoa, että rakastan miestäni juuri sellaisena kuin hän on.

Oli meillä lyhyt kuherrusaika, mutten missään vaiheessa ollut rakastunut niin, että olisi joka päivä sukat pyörineet jaloissa.



meillä on nyt ihana koti, kaksi ihanaa lasta, mies on ihana isä ja aviomies einkä parempaa vois toivoa.



minä etsin sitä oikeaa 30v asti ja tajusin tosiaan, että joskus se huuma vaan loppuu ja se on hyväksyttävä.



luulen, että aika moni eroaa sen takia, että haluaa vaan tuntea sen mielettömän rakastumisen fiiliksen aina uudelleen ja uudelleen...

Ei pidä paikkaansa meidän kohdalla :D

suurin osa ei mee noin

Meillä on rakkausavioliitto, naimisiin mentiin kaksi vuotta tapaamisesta. Meillä kuherruskuukausi kesti jopa reilut kuusi vuotta, se pysähtyi vasta ensimmäisen lapsen odotusaikaan. Ja ihan totta tämän kuuden vuoden aikana olimme kuin vastarakastuneet kaikin puolin. Lapsi muutti elämän ja sitten tuli toinenkin. Sukat eivät enää pyöri jaloissa, mutta tilalle on tullut toisen syvä rakastaminen ja yhteenkuuluvuuden tunne perheen kanssa. En kyllä meidän kohdalta voi sanoa, että liitto olisi millään tavalla pysähtynyt siihen, että kuherruskuukausi loppui. Liitto vain muutti muotoaan, oikein hyvään suuntaan

Ette tiedä mistä jäätte paitsi.



t: Elämänsä Miehen kanssa naimisissa, 5 v hääpäivä kohta.

Ihastuimme/rakastuimme kyllä kovasti toisiimme kun tapasimme, mutta suhtauduimme seurusteluun hyvin järkiperäisesti, ehkä liiankin vakavalla naamalla. Huumavaihe jäi tavallaan kokematta, kun yritimme olla niin realistisia toistemme suhteen kuin vain mahdollista. Menimme naimisiin reilun vuoden kuluttua sekä järjen että tunteen pohjalta. Paita ja peppu -vaihe päättyi esikoisen syntymään 2 vuotta naimisiinmenon jälkeen. Arki lävähti kasvoille, mutta ei muuttanut mielikuviamme toisistamme. Olemme nyt olleet yhdessä 8 vuotta ja mies on edelleen sellainen, millaisen mielikuvan alunperinkin hänestä sain. Mitään luurankoja ei siis ole hyppinyt kaapista silmille. :)

Tasapainoisessa liitossa on sekä tunnetta että järkeä.

Meidän suhteemme alkoi pikarakkaudella, pikakihloilla ja pika-avioliitolla. Kaikki tapahtuin puolen vuoden sisällä. Lapsikin sai alkunsa jo kun avioliiton solmimisesta oli kulunut vasta 5kk. Tosin olemme ns. varttuneempaa väkeä ;) ei ollut aikaa odotella. Molemmilla oli tilanne selvillä jo hyvin varhain. Myönsimme jo alkuhuuman 2 kk kaikottua, ettemme ole helppoja ihmisiä, mutta emme sellaisia olleet etsineetkään. " et oo täydellinen, mutta paras mulle! " Nyt rakkauttamme ja avioliitoamme arkineen päivineen on kulunut yli 4 vuotta. Intohimoakin on vielä jäljellä ;) toki riidatkin kuuluvat elämäämme. Mutta avioliitto on ennen kaikkea TAHTOKYSYMYS. Ja me tahdomme!

Välissä on tasasempaa kuhertelun suhteen, mutta ei oo koskaan kuitenkaan ns. kuollutta sillä saralla.



Me kyllä näytettiin (tai lähinnä minä kun oon tulisempi luonne, mutta toki mieheltäkin löytyy niitä huonoja puolia) huonot puolet heti suhteen alussa. Ja jo sillon päätettiin että tuon mää prkl otan tuommosenaan. Ja ihan ollaan onnellisia ja RAKASTETAAN toisiamme:)