Yksinhuoltajat?

Ovat vielä niin pieniä.



Päiväkodissa tulevat hyvin toimeen. Heillä on miehenmallia mun lukuisista veljistäni, isoisästään ja mun isoisästä, sekä tietysti muista tuttavista. Moni ihminen välittää heistä paljon ja he tietävät tämän.



Ovat tasapainoisia tyttösiä. 5v on just siinä iässä, että kaikki pojat on tosi yöks. :D Mutta uskon sen olevan ohimenevää.

lapset 6- ja 8-vuotiaat. Mutta ihan tavallisia lapsia he ovat. Vanhempi tosin käy dysfasia-luokkaa, mutta sillähän ei ole mitään tekemistä meidän eromme kanssa.

älykäs, kaikinpuolin ihana ja normaali lapsi. Kavereita on paljon, eikä kukaan millään tavalla pidä lastani " erilaisena" (eivät lapset eivätkä heidän vanhempansa) vaikka kaikki nämä kaveriperheet sattuvatkin olemaan ydinperheitä. Lapseni hyvää käytöstä, valoisuutta ja avointa hellydenosoittamista ihastellaan ja kehutaan jatkuvasti, eikä hän kuitenkaan ole suinkaan mikään nössö vaan oikeastaan aika vilkas rämäpää. Monet kerrat olen kuullut kuinka hyvä itsetunto ja perusturvallisuus lapsellani mahtaakaan olla.



Itse olen vakaasti sitä mieltä, että jos lapsella on koti, jossa hänestä huolehditaan, häntä rakastetaan ja kasvatetaan johdonmukaisesti, tukea, turvaa ja itsenäisyyttä sopivassa suhteessa tarjoten, ei sillä KEITÄ nämä rakastavat vanhemmat ovat ole niin väliä. Nykyään on kahden äidin tai kahden isän perheitä, yhden vanhemman perheitä ja kahden eri sukupuolen vanhemman perheitä ja ne joko toimivat tai eivät toimi. Kyllä se perheen toimivuus on ihan eri tekijöistä kiinni kuin vanhempien lukumäärä tai sukupuoli (olkoonkin, että kahden vanhemman perheissä esim. taloudellinen tilanne on usein parempi). epätoimivassa ydinperheessä lapset voivat voida paljon huonommin kuin onnellisen yksinhuoltajan perheessä.



teidän kohdallanne ongelman saattaa muodostaa lähinnä tuo lähipiiri. Jos kaikki jatkuvasti toitottavat, että " haluatko tuhota lapsesi elämän" ei sinulla varmaan ole paljon ratkaisujasi tukevia läheisiä ja nämä muut ihmiset voivat saada lapsesi tuntemaan itsensä " erilaisiksi" vaikka itse olisit kuinka hyvä yh tahansa. Puhu lähipiirillesi järkeä tai vaihda tuttavia!

yhdellä takana abortteja).



Kaikilla on yhteisenä tekijänä se, että oma isä on eron jälkeen ollut tosi poissa.



Eli yhdellä isä muutti eron jälkeen toiseen maahan kokonaan, eikä pitänyt kai yhteyttä kuin satunnaisesti. Tytär (eron aikaan 12v) oli enemmän isänsä lemmikki kuin äitinsä, jälkimmäisen kanssa ei tullut toimeen juuri lainkaan. Molemmat vanhemmat suosivat tytön pikkusiskoa. Melko nopeasti isä löysi uuden vaimon, eikä vanha perhe enää sen koommin kiinnostanut. Eli isä " jätti" totaalisesti sekä tyttären että perheensä.



Toinen tyttö taas ei tuntenut bioisäänsä ennen kuin vasta yli 20-vuotiaana. Hänen äitinsä löysi uuden miehen kun tytär oli noin 2v ja tämä uusi mies adoptoi tyttären. Äiti ei sallinut oikean isän tavata tyttöä ollenkaan ja salasi kaikin puolin oikeat sukuyhteydet. Tytär arvasi tosin olevansa adoptoitu, koska ei muistuttanut omia veljiään melkein yhtään - muut perheessä vaaleita ja suoratukkaisia, hän tumma kiharapää. Adoptioisä kohteli aina eriarvoisesti tytärtä ja epäili tätä milloin mistäkin, sama luottamuspula myös äidin taholta (isä oli aikamoinen hunsvotti ja ilmeisesti epäilivät moisten piirteiden siirtyvän geeneissä, jos ei pistetä kuria). Äiti kohteli tulevana huorana ja adoptioisä epäili narkkariksi.



Kolmas tyttö oli avioerolapsi, vanhemmat erosivat kun tytär vauva. Isä oli alkoholisti, joka näki lapsiaan (poika ja tytär) tosi harvoin, muutti ihan toisellle puolelle suomeakin. Kohteli aina lapsiaan eriarvoisesti, pojalle antoi lahjaksi 500mk samalla kun tyttärelle 50mk (ikäeroa 2v pojan hyväksi). Muutenkin poikaansa tahtoi nähdä silloin tällöin, mutta tytärtä ei. Tytön äiti löysi uuden miehen aikanaan, josta tuli talossa tiukkaa kuria pitävä isäpuoli vanhimmille lapsille. Eriarvoisuus oli kai aika suurta isäpuolen kohtelussa (heillä myöhemmin 2 lasta).



Ai niin, vielä neljäs...



Hän taas alkoholistiperheen tytär. Äiti pilleristi, sairaseläkkeellä. Isä alkoholisti, lähihuoltaja. Tytär yritti pitää taloa pystyssä, isä esim antoi tyttärelleen 14v lahjaksi mikroaaltouunin. Tytär yritti hillitä ja hallita äidin juomista, oli kuin pieni vaimo ikään. Kesäisin isä karkasi merille kuukausiksi.



Kaikki muut tuntemani eroperheet ovat olleet normaalimpia. Ja lapset myös.

Nyt hän pärjää erittäin hyvin, mutta hirvittää ajatella, missä hän olisi ilman terapiaa.



Lapsia luullaan usein liian pärjääviksi. Ero on heille valtavan iso kriisi, mutta he säästävät vanhempiaan eivätkä uskalla paljastaa, miten paljon toisen vanhemman menettäminen koskee, koska he pelkäävät että tämäkin jäljelle jäänyt vanhempi hylkää. He jäävät avioerossa yleensä emotionaalisesti täysin yksin.



Ota selvää, onko paikkakunnallasi lasten eroryhmiä. Jos on, laita lapsesti sinne.