Tunnistatko tunteen: en halua enempää lapsia, mutta olen kateellinen toisten vauvoista?

höh, kyllä nyt 39-vuotiaana voi vielä toisen tehdä, et ole liian vanha. Hyvä ystäväni sai ekan 40 vuotiaana ja toisen 42-vuotiaana, toinen ystäväni sai 3:nnen 43-vuotiaana, siskoni on saanut kaikki neljä lasta vasta sen jälkeen kun oli täyttänyt 36 (viimeisen 42-vuotiaana...)

Ikä on asennekysymys.

En yleensäkään ymmärrä minkäälaista kateutta. V***ttaa, kun yksi tuttavani on niin herkkä olemaan kateellinen, ettei hänelle saisi ikinä kertoa mitään positiivista itsestään tai lapsistaan. Kateelliset ihmiset saisivat mennä kaikki psykiatrille, että muut saisivat olla onnellisia ihan rauhassa.

Iloinen vaan toisten puolesta, mutta kyllä mä tunnen sellaista mahan pohjasta kouraisevaa haikeutta, kun näen tai pitelen sylissä ihan pientä vauvaa. Tiedän, että mulla ei ole ikinä enää omaa vauvaa, niin kyllähän se on haikeaa! Mutta muistissa on vielä myöskin ne valvotut yöt jne, enkä sen kummemmin kaipaakaan vauvaa itselleni. Ihan positiivinen tunne se on pohjimmiltaan kuitenkin.

"

höh, kyllä nyt 39-vuotiaana voi vielä toisen tehdä, et ole liian vanha. Hyvä ystäväni sai ekan 40 vuotiaana ja toisen 42-vuotiaana, toinen ystäväni sai 3:nnen 43-vuotiaana, siskoni on saanut kaikki neljä lasta vasta sen jälkeen kun oli täyttänyt 36 (viimeisen 42-vuotiaana...)

Ikä on asennekysymys.

"

Mikä ihme naisia vaivaa, kun jättää lapsenteon mummoiälle..?

Ei sitä siinä iässä enää jaksa mitään tehdä lasten kanssa.

Mutta ei se tunne ehkä ole kateus vaan ennemminkin haikeus vauva-aikaa kohtaan, vaikka tietää, että se ei ole aina ihanaa..

Olen nyt raskaana ja tää on toka ja vika. En ikinä oo mistään kateellinen, mut tiedän että sitten kun en ole raskaana ja joku muu on niin varmasti oon kateellinen :(

kyllä 40-vuotias on luonnottoman vanha ensisynnyttäjä tai ihan mikä tahansa synnyttäjä!!

Mikä ihme naisia vaivaa, kun jättää lapsenteon mummoiälle..?

Ei sitä siinä iässä enää jaksa mitään tehdä lasten kanssa.

Jos "luonto" mahdollistaa naisen raskautumisen ja synnyttämisen vielä 40+ iässä niin miten ihmeessä sitä voi sanoa "luonnottomaksi"? Kertoisitko!?

Sitäpaitsi minusta on aika ideaalia, että vielä 50-vuotiaana kotona olisi lapsukaisia. Ei olisi kiva kokea tyhjän pesän syndroomaa jo nelikymppisenä.

Terv. 30+ lapsensa saanut

kyllä 40-vuotias on luonnottoman vanha ensisynnyttäjä tai ihan mikä tahansa synnyttäjä!!

Mikä ihme naisia vaivaa, kun jättää lapsenteon mummoiälle..?

Ei sitä siinä iässä enää jaksa mitään tehdä lasten kanssa.

Siis jos ei ole n. 40 ikävuoteen mennessä tavannut sopivaa isäkandidaattia, niin ne lapset pitäisi tehdä vaikka yksin tai kulmakuppilan Peran kanssa, pääasia että lapset syntyy ennen neljääkymppiä?

Jollain tavalla rakastin sitä vastasyntyneen kanssa olemista. Meillä on kolme lasta eikä neljättä tule, ellei tapahdu todellista yllätystä.



Jotenkin olen aina nauttinut sen ihan vastasyntyneen kanssa olemisesta, jopa siitä sairaala-ajasta jälkeenpäin (vaikka sieltä aina on halunnut äkkiä pois). Se tunne, kun koko muu maailma on ulkopuolella ja on vain se tuhiseva otus on niin ainutlaatuista aikaa.



En silti enää jaksaisi uutta vauvaa ja lasta joka siitä vastasyntyneestä kasvaa, vaikka nykyisiämme rakastamme aivan suunnattomasti - en vain enää jaksaisi aloittaa nollasta kun on päästy ihan pikkulapsivaiheen yli :)

Paitsi että, minä HALUAN enemmän lapsia, mutten vielä (vaan vasta joskus 2-3v päästä).



Silti tunnen kauhean kateuden piston aina, kun joku kertoo odottavansa. Ja mitä läheisempi ihminen, sitä suurempi pistos tulee..

mutta johtusko siitä että vauvat on ihania mutta kun on jo lapsia niin tietää sen työmäärän ja järki sanoo ei enempää ja tunne sanoo että lisää

Meillä kaksi ihanaa lasta, kolmannesta kyllä haaveillaan muttei olla pantu toivetta vielä täytäntöön. Olemme tosi onnellisia ja kiitollisia lapsistamme mutta tunnustan olevan aidosti kateellinen kaikille tutuille jotka kertovat odottavansa / saaneensa vauvan.



Häpeän ihan hirveästi itseäni tässä asiassa. Kateus kestää muutaman päivän uutisen jälkeen ja sitten siihen tottuu ja kateus häipyy.

Joka kerta kun joku toinen on raskaana, jolla on sama määrä/enemmän lapsia kuin minulla (3), niin tulee haikea olo. Aina tulee mietittyä että minäkin voisin... Kuitenkin aina kotona huomaa etten oikeasti sittenkään haluaisi lisää lapsia. Eli en halua, mutta kuitenkin toisten raskaus saa sen tunteen aikaan.

mutta rakastan vauvoja niin hirveästi että olen kateellinen kaikille joille tulee lisää vauvoja. En siis tietenkään toivoisi mitään pahaa heille vaan suon ne vauvat heille ilomielin, mutta tulee sellainen "voi ei, miksei meillä" -tunne. Vaikka tiedänkin ihan hyvin miksi ei.

Meillä on vain yksi lapsi, ja ainokaiseksi jää, sillä olen jo 39v. Haluaisin toisenkin lapsen, mutta kun perhe tuli perustettua niin myöhään.

Olen käynyt läpi nyt tätä pohdiskelua, kun pelkäsin vielä 2 päivää sitten olevani raskaana. Onneksi en ollut! Minulla siis jo 2 lasta, toinen 10 ja toinen aloittaa esikoulun pian. Olen haaveillut viimeiset 3 vuotta siitä, ettei tarvitsisi enää päiväkotirumbaa ikinä ja nyt kun oli kova raskaudenpelko, niin melkein masennuin kun olin 95 % varma että nyt on pullat uunissa. Aborttia en voisi koskaan tehdä.

Mutta, kun näen vauvoja niin huomaan kyllä muistelevani lämmöllä vauva-aikaa, se oli ihanaa ja erityistä. Joten ymmärrän, että se aika on tosiaan jo takana eikä ole tarvetta lähteä kertaamaan. Itselläni on selvästi ajatustyö tehtynä jo tämän asian osalta; ei enää enempää lapsia meille. En ole saanut vauvakuumetta sen jälkeen kun kuopus täytti 1 v. Silloin kun kuopus oli 6 kk niin sanoin miehelle että joko tehdään heti putkeen vielä yksi tai sitten ei enää ole mahdollisuuksia, asiat venyvät, suunnitelmat venyvät, taloudelliset suunnitelmat venyvät.

Nyt olen tosi tyytyväinen meidän perheeseen. Kaikki toimii ❤️

Kun näen että joku odottaa vaikka kolmatta tai neljättä lasta niin itselleni tulee vaan hurja kauhistus siitä miten joku jaksaa. Oikeasti. En itse vaan mitenkään jaksaisi. Nykyiset työ- ja perhe-elämän vaatimukset ovat niin kovia, ettei sitä vaan enää pystyisi halkeamaan tuon jälkeen kaikkeen. Tykkään myös itse harrastaa ja toteuttaa itseäni vapaa-ajalla.

Olen niin onnellinen kun minulla on 2 lasta. Se riittää. Aikaa jää juuri ja juuri myös itselleni.

Tunnistan, mutta en enää koe sitä. Meillä oli suunnitelmissa kaksi lasta ja kaksi saimme. Sen ylittävä lapsiluku oli kohdallamme täysin epärealistinen. Kun kuopus oli pieni, sellainen alle 3-vuotias, olin kateellinen muiden vauvoista. En sellaisella pahansuovalla tavalla, vaan tuntui itsestäkin siltä, että haluaisi vielä kolmannen lapsen. Jos nyt oikein muistan, niin kun nuorempi lapseni täytti kolme, vauvakuume katosi ja aloin olla iloinen siitä, että lapsemme kasvavat eikä enää tarvitse tehdä niitä taaperojuttuja. Nyt olen tosi tyytyväinen siitä, että kohta loppuu päiväkotiarki (nuorempi lapsi menee eskariin) ja lapsista tulee koko ajan itsenäisempiä ja isompia, mikä tarkoittaa enemmän vapauksia meille vanhemmille.

Nuorempi lapsemme oli levoton öisin n. 3,5-vuotiaaksi asti, mikä väsytti meidät vanhemmat. Mulle selvisi myös viime syksynä, että mulla on erittäin alhainen ferritiini. Oon ollut ihan loppu viime vuodet, joten toivottavasti tästä olisi nyt suunta ylöspäin.