kuinka paljon teillä on kavereita tai ystäviä?

noista muskareista ja seurakunnan kerhoista on että niissä kävi vain sellaisia naisia jotka ei osaa puhua mistään muusta ku siitä omasta piltistään, aika ns. pystyynkuolleita ja itsestään välinpitämättömiä naisia oli lähes jokainen. Ei niiden kans saanu juttua mistään muusta aikaiseksi kun lapsen kehityksestä. Aihehan on ihan ajankohtainen äitiyslomalla, mutta itse ainakin haluan muutakin elämää ettei koko maailma pyöri sen vain muksun navan ympärillä.

Tai tarkemmin sanottuna: tuttavien määrä lisääntyy pikku hiljaa, ystävien määrä vähenee :-(



t. 34-vuotias

paljon kavereita. Parhaita ja luotettavimpia ihmisiä ovat kuitenkin siskot ja veljet.



Ei ihminen minusta montaa ystävää tarvitsekaan. Ap missä asut? Voisitko hakea ystävää netin välityksellä vaikka?

ja häntäkin näen todella harvoin..

Kyllähän sitä on tullut ihmetelty että mihin ne kaverit on jäänyt äitiyden myötä?



Ja toinen on kun aina kaikki puhuu kun on tullut sähköpostia ketjukirjeitä ym. niin minulle ei lähetä juuri kukaan koskaan mitään. Mies välillä yöllä laittaa töistä jotain.



Että on niitä yksinäisiä muitakin. Enkä kyllä allekirjoita tota että äitiyslomalla niitä ystäviä saa. Minä en ainakaan yhtään ainuttakaan ole saanut.

valitettavasti he ovat toisessa päässä suomea.



Äitiyslomalla otin asiaksi hakea netin kautta seuraa muista äideistä ja kuudesta kirjoittelijasta kaksi osoittautuikin ihan helmeksi, mutta: vaikka nämä ihmiset ovat todella mukavia ja meillä on aina kivaa kun nähdään, he itse eivät soittele kuin ehkä kerran kuussa ja ehdottavat tapaamista.



Minä taas haluaisin sellaisia ystäviä kenen kanssa voisi kahvitella viikoittain, käydä elokuvissa, joskus siiderillä, voisi soittaa ja pauhata kun ukon kanssa palaa hermot tai kun haluaa lähteä tuulettamaan aivojaan shoppailemalla.Miksi aina kaiken pitää olla niin kauhean suunniteltua??



Voisiko joku yrittää keksiä mistä kiikastaa, olenko minä vain outo kun haluan nähdä useammin kuin kerran kuussa?? Minusta ystävät ja kaverit on todella tärkeitä ja niiden eteenkin pitää nähdä vaivaa.

koko perheen puuhasteluun, esim. kylpylään, Puuhamaahan ja Korkeasaareen. Aiemmin meillä oli aina tapana kavereiden kanssa istua viikonloppuisinkin toistemme kotona, saunoa, grillata ja ottaa muutama siideri muksujen nukahdettua mutta nyt kaikki kaverit (paitsi me) on jo eronneet ja karanneet kuka minnekin

Voi olla vaikeaa ehtiä kahvittelemaan ja leffaan lasten takia tai muutenkin. Minusta kerran kuussa soittelu on jo aika paljon. KYsele niitä ystäviä netistä vielä lisää, jos kaipaat enemmän tekemistä. jos sinulla on vaikka neljä kaveria joista kaikkia näät kerran kuussa, on sinulla seuraa joka viikolle.

se kerran kuussakin näkeminen tai edes soittelu.

Minä kun en enään edes tiedä mistä niitä kavereita saa..

Minulla on kaksi kaveria ja nekin kumpikin ollut 1-9lk samalla luokalla kanssani.

Töistä en nyt mitään kahvittelu/kyläily kavereita ole koskaan saanut ja nyt hoitovapaalla olemalla ei niin ainuttakaan.

ystäviä myös tarpeeksi olisko noita luotettavia 5-6kipaletta.



Teininä näin ei ollut ja olenkin näistä ystävistä todella kiitollinen, vaikka on ollut opettelemista että oikeasti voi johonkin luottaa ja tukeutua.

Lisäksi vuosien ja perheen myötä elämääni on tullut kivoja kavereita, joita tapaan kerran, pari vuodessa. Arjessa ystävyyssuteet hoituvat lähinänpuhelimitse, tässä elämäntilanteessa se riittää oikein hyvin. Viihdyin itseksenikin, olen oman itseni paras kaveri :-), mutta tietysti haluan pitää yhteyttä elämäni tärkeisiin ihmisiin.



Tämä nyt menee asian vierestä, mutta oletteko huomanneet naistenlehtiä lukiessanne erään seikan. Moni haastateltava nainen "järjestää illanistujaisia suurelle ystäväjoukolle" (12 hengen pöytäseurue vähintään) , mutta moniko tosielämän Mirkku-Liisa tai Suvi-Päivikki näin tekee? En tiedä ainuttakaan, vaikka en asukaan Pihtiputaan takakylässä, vaan ihan isossa kaupungissa ja meillä on varmaan melko normi määrä sosiaalista elämää. Minusta olisi kamalaa värkätä jumalattomia illanistujaisia, vaan paljon kodikkaampaa on pyytää yksi kaveri kahvikupilliselle ja tarjota (hyvässä lykyssä itseleipomaani) pullaa.

Monta sellaista, joiden kanssa voi olla tekemisissä, mutta sellaisia joihin ei voi täysin luottaa.

Olen jotenkin aina ollut oman tien kulkija, vaikka monella on ihan toisenlainen kuva minusta.



Olen monesti joutunut pettymään ns. ystäviin.



Itse en ole kokenut olevani yksinäinen. Päinvastoin kaipaan monesti yksinoloa.

mutta aika vähän nähdään, perheellisiä ja työssäkäyviä kun ollaan suurin osa. Hyviä ystäviä muutama, siis sellaisia joille voi kertoa ihan mitä vaan ja jotka ovat luottamukseni arvoisia.

kavereita ehkä noin kymmenkunta eli kenen kanssa hengata. kuinka usein tapaatte kavereitanne?

ilmeisesti liian vähän kun on niin paljon aikaa roikkua täällä keskustelupalstoilla...

Oikeasti kai mulla pitäisi olla pari kaveria, mutta tosi paljon oon yksin tai miehen kanssa.

Käyn kyllä siis töissä, et en ihan totaalisessa sosiaalisessa tyhjiössä elä, mutta vähän pelottaa äitiyslomalle jääminen. Tuntuu etten oo ollu yhteyksissä kavereihin kuukausiin. Kukaan ei enää soittele et lähe käymään jossain kun ne tietää et oon raskaana, ja ilmeisesti siis oon selvinpäin niin tappavan tylsää seuraa ettei pyydetä edes kuskiksi. =( Ompas masentavaa nyt kun oikein ajattelee asiaa!

Facebookis kyl on vaikka kuinka paljon kavereita, mutta ei se paljoa lämmitä.

Voih.

OIkeasti silloin on mahdollisuus solmia elinikäisiä ystävyyssuhteita äiteihin, joilla samanikäisiä lapsia kuin sinulla. Se yhdistää kummasti. Käy rohkeasti perhekerhoissa, avoimessa päiväkodissa, muskarissa jne....

ilmeisesti liian vähän kun on niin paljon aikaa roikkua täällä keskustelupalstoilla...

Oikeasti kai mulla pitäisi olla pari kaveria, mutta tosi paljon oon yksin tai miehen kanssa.

Käyn kyllä siis töissä, et en ihan totaalisessa sosiaalisessa tyhjiössä elä, mutta vähän pelottaa äitiyslomalle jääminen. Tuntuu etten oo ollu yhteyksissä kavereihin kuukausiin. Kukaan ei enää soittele et lähe käymään jossain kun ne tietää et oon raskaana, ja ilmeisesti siis oon selvinpäin niin tappavan tylsää seuraa ettei pyydetä edes kuskiksi. =( Ompas masentavaa nyt kun oikein ajattelee asiaa!

Facebookis kyl on vaikka kuinka paljon kavereita, mutta ei se paljoa lämmitä.

Voih.

tosiystäviä kolme. Sitten on tuttuja ja joitakin koko perheen "ystäväperheitä" joiden kanssa joskus kyläilään puolin ja toisin pari kertaa vuodessa, mutta ei muuten olla tekemisissä väliajoin.