Onko kenenkään mies traumatisoitunut synnytyksestä?

Ei se oikeastaan ole näkynyt muuten kuin että nyt tässä seuraavassa raskaudessa mies ilmoitti plussatestin jälkeen, että ei sitten muuten tule synnytykseen tällä kertaa. No nyt ollaan puolivälissä, ja onneksi kanta on vähän lieventynyt, kun ollaan paljon keskusteltu asiasta. Miehelle aivan oikeasti otti koville se paniikkitunnelma, joka synnytyksessä loppumetreillä vallitsi, se veren määrä, hajut, minun kipuni ja se, että vauva syntyi aivan sinisenä, vaikka täysin terve olikin ja syntyi erittäin nopeasti.

Olen omalle miehelleni sanonut, että olisi parempi tulla mukaan. Näin paitsi siksi, että hän on siellä minun tukenani, myös siksi, että se on varmasti lopulta aika ainutlaatuinen kokemus. Mies on luvannut tulla mukaan, mutta minua on alkanut huolettaa, että tämä kokemus aiheuttaakin lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä. Voisi kuvitella, että se voisi vaikuttaa ainakin seksielämään aika lamauttavasti. Tietysti on myös toivottavaa, ettei tuo vaikutus ole ikuinen...



ap

paikalta jos hänestä alkaa tuntua pahalta. Näin sovin omankin mieheni kanssa tällä kertaa. Viimeksikin olisin komentanut hänet pois salista jos olisin vain kyennyt, koska arvasin että hänen tekee pahaa. Joku kätilö olikin sitten heittänyt miehen käytävälle, mutta ilmeisesti liian myöhään. Nyt mies tietää paremmin omat rajansa, ja on mukana vain niin kauan kuin itse tuntee hyväksi.



t: ööö... kolmonen?

On siis takana jo useampi synnytys ja jännitys voimistuu kerta kerralta. Ei ole kuitenkaan koskaan sanonut ettei haluais lähteä, eikä mitään näkyviä traumojakaan ole jäänyt. =)



Voihan mies kääntää pään pois silloin kun verta näkyy tai piikkejä pistetään. Niin minunkin mies tekee. Kerran katsoi kun pistettiin epiduraalia ja meinasi pyörtyä. Meni aivan valkeaksi eikä meinannut enää pystyssä pysyä, mutta selvisi siitä nopeasti kun käänsi pään pois päin.



Seksiin ei ole vaikuttanut millään tavalla ja minusta miehen on parempi ollakkin siellä näkemässä mitä kaikkea nainen synnytyksessä käy läpi. Ymmärtää varmasti paremmin sen jälkeen ja onhan se ainutlaatuinen ja yhdistävä kokemus!



Eikä se lopulta niin kauhean eläimellistä ole ja vertakin näkyy aika vähän.

en olisi selvinnyt ilman häntä. Traumoja hänelle ei kuulemma jäänyt, joskin sanoi olleensa toisella kerralla rennompi. Uskalsi esim. katsoa mitä alapäässä tapahtuu :) Ei ole vaikuttanut seksiin ainakaan negatiivisesti, oli lähentävä kokemus molempien mielestä.

Meillä loppui seksi kuin seinään ekan synnytyksen jälkeen :(

Mies oli kurkannu kun tikkejä laitettiin...

En olisi selvinnyt ilman miehen tukea ja hänen mukanaan tuomaa turvallisuutta. Ainakin lähellä on yksi ihminen joka takuulla ajattelee parastani ja rakastaa minua. Se lohduttaa kovasti siinä tilanteessa, vaikka ei auttaa voisikaan millään tavalla.

Synnytyksessä oli alun rauhallisuuden jälkeen imukuppi, repeämä, runsaasti vuotoa ja istukan käsinirrotus ja minä lopulta teholla yön yli. Sanoin miehelle kun imukuppia tuotiin paikalle että voit kyllä lähteä ulos että tässä tulee nyt vähän hässäkkää, mutta ei halunnut lähteä. Olin kyllä ennen synnytystä kertonut että mitä voi tulla ja että jos alkaa mennä vähän huonommin, paikalle voi yhtäkkiä tulla tosi paljon porukkaa. Ei sitten pelästynyt sitäkään kun huone pamahti täyteen väkeä. Kannusti ja oli suurenmoisena tukena.. Ja mieheni ei alunperin, raskauden alussa, oikein ollut varma mukaantulostaan synnytykseen, kun on herkkä oksentamaan jne.



Tuli kuitenkin ja on ollut onnellinen siitä päätöksestä. Ei mitenkään ole vaikuttanut seksielämään eikä muuhun oloon. Vähän turhan piankin alkoi kiehnäämään synnytyksen jälkeen.

meni ensimmäinen synnytys hieman vastaavanlaisesti. Mieheni oli säikähtänyt tilannetta ja vielä muutaman kuukauden synnytyksen jälkeen aina silloin tällöin sanoi, että ennen olisit kuollut. Vakuuttelin ettei minulla ollut oikeasti hengenvaaraa vaan tilanne hoidettiin ihan hienosti. Aika paransi miehenkin:)

mies oli valmis uuteen synnytykseen jo parin tunnin päästä ensimmäisestä:). Vaikka oli meilläkin napanuora-imukuppi - häslinkiä eli ei se vauva ihan helpolla ulos putkahtanut.

On nyt jo sanonut, että meille ei enää toista lasta tule, ja jos niin kävisi, niin hän ei synnytykseen mukaan tulisi.



Tyttäremme on nyt 3kk, ja alusta asti oli selvää, että mies tulee mukaan synnytykseen, halusi itse kovasti tulla. Synnytys oli kuitenkin todella pitkä ja kohtalaisen hankala, ja myöhemmin mies kertoi välillä käyneensä vessassa itkemässä, kun ei ollut meinannut kestää katsoa minun tuskiani. Tunnusti myös, että oli tuntenut itsensä todella kamalaksi ja itsekkääksi ihmiseksi, kun jossain vaiheessa oli toivonut että voisi vain olla jossain muualla, ihan missä tahansa, kun vain olisi jossain kaukana.



Loppujen lopuksi hän oli kuitenkin tyytyväinen, että oli mukana ja sai nähdä tytön ensi hetket, leikata napanuoran ja kylvettää. Luulen, että isän mukanaolo vahvistaa isän ja lapsen välistä suhdetta, mutta jos mies ei pysty mukana olemaan, ei siihen pitäisi missään tapauksessa pakottaa. Uskon, että ei se synnytyksen seuraaminen sivusta mitään kovin mukavaa puuhaa ole.



Itse haluaisin vielä lisää lapsia, ja salaa toivon, että mies muuttaisi mielensä ja tulisi mukaan seuraavaankin synnytykseen. Edellisestä synnytyksestä on kuitenkin vasta kolme kuukautta, joten ehkä, kun aikaa kuluu...

Itsekään en todellakaan olisi kovin pian valmis uudelleen synnyttämään, sen verran se traumatisoi minuakin :D